Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kiitti ja kukitti vielä puolueväen puolesta entisen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen, joka vitsaili maanantaina tuuraavansa puoluejohtoa Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Anderssonin puhe osui ja upposi Oulussa. Hän keskittyi Oulun puoluekokouksen päätteeksi pitämässään puheessa työllisyyden ja työelämän parantamisen kysymyksiin. Hän korosti myös kulttuurin ja sivistyksen merkitystä.
– Kyllä duunarit ovat aina myös fillareilla kulkeneet.
Kiky-sopimus historiallinen heikennys
Hän muistutti, että kilpailukykysopimus tullaan muistamaan historiallisena palkansaajien asemaa heikentävänä sopimuksena.
– Kyse ei ole mistään muusta kuin oikeiston ikivanhasta tavoitteesta tehdä lisää tulonsiirtoja työnantajille, toteaa Andersson.
– Ei Suomi nouse sillä, että jokainen meistä sinnittelee kuusi minuuttia pidempään työpaikallaan tai että ylityöllistettyjen lähihoitajien lomarahoja vähennetään.
Hän vaatikin Suomeen kokeiluja kuuden tunnin työpäivästä. Hän kertoi Göteborgissa tehdyn kuuden tunnin työpäiväkokeilun saaneen laajasti kansainvälistä huomiota.
– Rohkenen epäillä, että New York Times ei ole tulossa tekemään juttua Sipilä-Suomen kuusi minuuttia pidemmästä työpäivästä.
Kohti osaavaa Suomea
Andersson muistuttaa 2010-luvun työllisyyspolitiikan perustuvan aina ilmastonmuutoksen torjumisen ja ympäristön kantokyvyn huomioimiseen.
Hän haluaakin Suomen, jossa työllisyyttä parannetaan panostamalla osaavaan työvoimaan, koulutukseen, vihreään teknologiaan ja uusiutuvaan energiaan.
– Työn tuottavuutta parannetaan huolehtimalla työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista lisäämällä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työnsä sisältöön ja työpaikkansa asioihin.
Hän vaatii itsensä työllistävien rinnastamista palkansaajiin. Tämä olisi keino puuttua tietoiseen työn alihinnoitteluun. Hän vaati myös pienyrittäjien työttömyysturvan selkeyttämistä.
Myös pienyrittäjillä pitää saada tehdä työkeikkoja ilman pelkoa tukien takaisinperinnästä tai työttömyysturvan menettämisestä
Feminismiä työmarkkinapolitiikkaan
Andersson peräsi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta päätöksentekoon.
– Tarvitsemme feminismiä työmarkkinapolitiikkaan. On täysin tekopyhää puhua samapalkkaisuuden edistämisestä, kun samaan aikaan sovitaan lomarahojen leikkauksista vain naisvaltaiselle julkiselle sektorille.
Hän uudistaisi vanhempainvapaajärjestelmä 6+6+6-mallin mukaisesti, jotta isät voisivat jäädä kotiin lasten ollessa pieniä. Tämä parantaisi naisten työmarkkina-asemaa.
Hän palauttaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja parantaisi varhaiskasvatuksen laatua.
Kuka se duunari sitten on?
Andersson kuvaa duunareiden joukkoa monenkirjavaksi.
Duunareihin kuuluvat yhtä lailla satamassa työskentelevä ahtaaja, toimeksiantoviidakossa seikkaileva kääntäjä, kaupan kassa tai lähihoitaja.
– Epävarmuus, stressi, pelko ja työuupumus koskettavat myös korkeakoulutettuja aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin.
Hän näkee erojen eri työntekijäryhmien välillä kasvaneen ja työsuhteen määritelmän muuttuneen epäselväksi.
– Työelämän kahtiajakautuminen on sekä vasemmiston että ammattiyhdistysliikkeen suurin tulevaisuuden haaste.
– Meidän tulee selvästi ilmaista, että tämän päivän työväenliikkeeseen kuuluvat kaikki, jotka joutuvat myymään omaa työtään tullakseen toimeen.