Lehtikuva/Sari Gustafsson

Sote-uudistukseen kohdistuu suuria ja perusteltuja odotuksia. Julkisen talouden kannalta keskeistä olisi nostaa sote-palveluiden tehokkuutta, koska väestö ikääntyy ja työikäisten väestöosuus laskee. Tavoitteena on (tai tulisi olla) voida tarjota samat tai paremmat palvelut pienemmillä panoksilla ja kustannuksilla.

Tehtävä on vaativa. Vaativuutta ei vähennä, että hallituspuolueet ujuttavat uudistukseen omia, päätavoitteen sivuun meneviä uusia toiveita. Viime syksyn surkuhupaisa näytelmä, jossa hallitus oli kaatua sote-alueiden määrää koskevaan kiistaan, on tästä esimerkki.

Valinnanvapautta koskevat vaatimukset on toinen. Palveluiden käyttäjän vapaus valita on varmaankin arvokasta, mutta päätavoitteeseen nähden toissijaista. Riski kuitenkin on, että valinnanvapaudella ajetaan pääasiassa ei kansalaisten vaan yksityisten palveluntuottajien etua.

Sote-palveluissa on pitkään toiminut sekä yksityisiä että julkisia tuottajia. Vanhusten hoito ja varhaiskasvatus ovat tästä tärkeitä vaan ei ainoita esimerkkejä. Nyt ollaan tuomassa uutta ehtoa, nimittäin että kaikkien palveluntuottajien tulee olla yhtiömuotoisia.

Juridisen muodon yhtenäisyyttä perustellaan tuottajien asettamisella samalle viivalle. Näin estettäisiin esimerkiksi ristiinsubventointi – että kunta tukisi esimerkiksi varhaiskasvatusta vanhustenhuollosta saadulla ylijäämällä.

ILMOITUS

Uskomus, että yhtiömuoto estää ristiinsubventoinnin on kuitenkin yllättävä. Monimutkaisten yritysryppäitten sisäisten lainajärjestelyiden ja siirtohinnoittelun puitteissa on nähty, että lähes mikä hyvänsä on mahdollista. Verotettavaa tulosta julkista rahoitusta saavat yritykset tekevät ilmeisesti vain harvakseltaan.

Ruotsissa ehkä kymmenen prosenttia lapsista käy yksityistä koulua. Kunnallisia kouluja ei kuitenkaan olla yhtiöitetty enkä ole kuullut kenenkään sellaista ehdottavan.

Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Anneli Anttonen on todennut, että yhtiöittämisvaatimusten takana näkyvät olevan eri syyt kuin kansalaisten valinnanvapauden edistäminen. Varsinainen motiivi on yksityisten tuottajien, ei käyttäjien, etu. Välttämätöntä se ei ole.

Kirjoittaja on VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteinen julkistalouden professori.