Tommy Lindgren (s.1977) korjaa heti aluksi: uusi Sininen kaupunki ei ole hänen ensimmäinen sooloalbuminsa, vaikka sitä on sellaisena markkinoitu.
– Tommy Lindgren Metropolis on ehdottomasti bändi ja Sininen kaupunki ennemminkin bändilevy, Lindgren sanoo.
Hän selittää tarkemmin. Elettiin vuotta 2013. Ajatus hieman erilaisesta levystä oli kypsynyt Lindgrenin mielessä jo tovin. Niinpä hän pyysi mukaan muusikoita, joiden tiesi olevan samalla, kokeilevalla aaltopituudella. Rumpali Teppo Mäkynen, perkussionisti Abdissa Assefa ja kitaristi Jarmo Saari innostuivat ajatuksesta.
Lindgren sukelsi keskelle omia pelkojaan, jotka nekin kumpuavat ympäröivästä todellisuudesta.
Syntyi Tommy Lindgren Metropolis sekä tunnelmallinen albumi, jossa ei rap-kliseillä pelata. Sen sijaan levyllä on räppäämisen lisäksi paljon Lindgrenin laulua, kitaraefektejä ja oikeastaan kaikkea sellaista, johon törmää muualla kuin hiphop-levyillä.
– Olen ollut pitkään innostuneempi indierockista. The Nationalin ja Sufjan Stevensin kaltaisilla artisteilla on musiikissaan tiettyä tunnelmaa. Sitä hain itsekin levylle.
Albumin nimi antaakin esimakua tunnelmasta: Sininen kaupunki on surumielinen levy. Siellä täällä pilkahtelee silti toivoa.
Nykyinen rap-kenttä näyttäytyy helposti mustavalkoisempana kuin mitä se onkaan: listoilla juhlivat ne, joilla on tarttuvimmat kertosäkeet ja makein meininki. Toisaalta rap mielletään historiansa vuoksi edelleen myös yhteiskunnalliseksi musiikiksi. Suomessakin Paleface ja muut ovat luoneet katseensa yleiseen ja herätelleet yhteiskunnan omaatuntoa.
Lindgren päätti katsoa asioita hieman toisin. Sinisellä kaupungilla puhuu yleisen sijaan yksityinen. Se ei tarkoita, ettei Lindgren kommentoisi näkemäänsä ja kokemaansa. Päinvastoin, Lindgren sukelsi keskelle omia pelkojaan, jotka nekin kumpuavat ympäröivästä todellisuudesta.
– Jossain vaiheessa mietin, onko levy jo liian synkkä. Levyllä on paljon omien pelkojen kanssa painimista. Toisaalta, pelot ovat niitä samoja, joiden kanssa muutkin painivat.
Henkilökohtaisesta näkökulmasta huolimatta albumin keskiöön nousee ihmisen toiminta, erityisesti suhteessa toiseen ihmiseen. Lindgren kertoo pohtineensa juuri ihmisten kanssakäymistä.
– Enkä tarkoita ihmissuhteita romanttisessa mielessä, vaan ylipäätään ihmisten välisiä suhteita. Siitähän elämässä on kyse. Siitä, miten kohtelemme toisiamme ja miten voisimme ottaa toisemme paremmin huomioon.
Yhteiskunnan arvojen ja vihapuheen kovetessa se jos mikä on ajankohtaista.
Lindgren on sukupolvea, joka voi laskea uraansa rapin parissa jo vuosikymmenissä. Kun Lindgrenin ensimmäinen kokoonpano Don Johnson Big Band julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2000, oli kotimainen hiphop murtautumassa ensimmäistä kertaa valtavirtaan. DJBB:n lisäksi helsinkiläinen on sittemmin räpännyt useissa projekteissa, joista huomattavin lienee Ricky-Tick Bick Band & Julkinen Sana, eräänlainen suomirapin all stars -ketju.
Parissakymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut. Sen lisäksi, että kotimainen rap-musiikki elää historiansa lihavimpia vuosia, on artistien toimintaympäristökin toisenlainen. Artistin on oltava koko ajan saatavilla. Lindgren suhtautuu asiaan ristiriitaisesti, vaikka onkin monien silmissä some-aktiivi.
– Mietin paljon sitä, minkä verran olen esillä sosiaalisessa mediassa: missä menee yksityisyyden raja, mitä kannattaa julkaista ja jakaa.
Somen lisäksi Lindgren on viikoittain esillä valtamediassa TV2:n Villi kortti -hupailussa sekä Yle Puheen Sihvonen & Lindgren -ohjelmassa. Hän ei ole enää aikoihin ollut pelkkä levyllä riimittelevä räppäri. Toisaalta julkinen persoona on hänen oma valintansa.
– Luulen, että kaikissa esiintyvissä taiteilijoissa on aina vähän narsistia”, Lindgren naurahtaa.
Tommy Lindgren Metropolis: Sininen kaupunki (Rokka/Sony Music) ilmestyy perjantaina 6.5., julkkarikeikka
18.5. Aleksanterin teatterissa Helsingissä.