Lehtikuva/Roni Rekomaa

Vappumarssi lähti Helsingissä tänä vuonna Hakaniemestä ja kulki kansanjuhlaan Kansalaistorille. Anarkistit järjestivät oman marssin.

Poliittisen vasemmiston ja työväenliikkeen yhteinen vappumarssi Helsingissä järjestäytyi Hakaniementorilla ja lähti vapunpäivänä kello 11 liikkeelle kohti ydinkeskustan Kansalaistoria Musiikkitalon ja Kiasman viereen. Sää oli mitä suosiollisin vapun juhlinnalle.

3539218.jpg

Kulkusuunta historiallisen Pitkänsillan yli vaihdettiin täksi vuodeksi pohjoisesta etelään. Vartin tai kaksikymmentä yli 11:n koko kulkue oli jo ylittänyt sillan, ja Hakaniemessä oli jäljellä enää muutama poliisiauto ohjaamassa liikennettä.

SAK kertoi maanantaina, että marssilla oli poliisin arvion mukaan 6 000–8 000 henkilöä ja että Kansalaistorin juhlassa oli noin 11 000 ihmistä.

3539217.jpg

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vaati vappupuheessaan Kansalaistorilla yrityksiltä vastuunkantoa. Hän muistutti niiden saavan kilpailukykysopimuksessa osakseen miljardiluokan helpotukset.

3539220.jpg

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen arvosteli vappupuheessaan voimakkaasti porvarihallitusta:

ILMOITUS

– Hallituksella on kova yritys romuttaa se työ, mitä työväenliike on vuosien aikana saavuttanut, Pekonen sanoi Kansalaistorilla.

Vappupuheuutiset ympäri Suomen on kerätty Kansan Uutisten verkkolehteen asiasanalla vappu, ja niitä pääsee lukemaan suoraan tämän uutisen alta kohdasta ”Lue lisää”.

3539219.jpg

Anarkistit järjestivät Helsingissä oman vappumarssinsa, joka lähti Rautatientorilta. Poliisi varautui tapahtumaan raskaalla liikehdinnällä erikoisajoneuvoin, siviilipoliisein ja paineilma-asein. Toimittaja Pontus Purokuru seurasi tilannetta blogissaan.