Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Osmo Soininvaara hahmottelee vasemmistolaista markkinaliberalismia.

Yhteiskuntaa pitäisi samaan aikaan kääntää vasemmistolaiseen ja markkinaliberalismin suuntaan, ehdottaa entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara blogissaan

Monta piirua vasemmistolaisempaa yhteiskuntaa tarvitaan Soininvaaran mukaan siksi, että talouskehitys on viemässä kohti kasvavia tuloeroja ja syrjäytyvien pitkäaikaistyöttömien määrän kasvuun.

Soininvaaran mukaan vasemmiston perinteiset toimintatavat eivät kuitenkaan toimi nykymaailmassa. Hän kirjoittaa, ettei Euroopasta löydy tältä vuosituhannelta yhtään esimerkkiä onnistuneesta vasemmistolaisesta hallituksesta, jos Paavo Lipposen hallituksia ei pidetä vasemmistolaisina, koska vasemmistohallitukset eivät pysty pitämään mitä ovat luvanneet yrittäessään soveltaa menneen maailman keinoja.

”Markkinat ovat innovatiivisia”

”Vasemmistolainen markkinaliberalismi tunnustaa markkinatalouden voiman ja kyvyn tuottaa innovatiivisia ratkaisuja, mutta se pidättää yhteiskunnalle oikeuden puuttua markkinatalouden toimintaan sen parametreja säätämällä. Olisi silkkaa typeryyttä jättää markkinamekanismin voima vain oikeistolaisten tavoitteiden haltuun”, kirjoittaa Soininvaara.

Miten markkinaliberalistinen vasemmistolaisuus sitten eroaa perinteisestä vasemmistolaisuudesta?

ILMOITUS

”Työelämän jäykkyydet kääntyneet itseään vastaan”

Soininvaaran mukaan markkinaliberalismi merkitsee joustavia työmarkkinoita, koska ne merkitsevät korkeampaa työllisyyttä ja korkeampi työllisyys on paitsi itsessään hyvä, se tukee hyvinvointivaltion ylläpitämistä.

”Vuosikymmenten saatossa kehitetyt työelämän jäykkyydet on alun perin tehty heikompien suojelemiseksi, mutta ovat kääntyneet itseään vastaan.”

Toiseksi markkinaliberalistinen vasemmisto painottaa demokratiaa ja eduskunnan valtaa säädettäessä sosiaalipolitiikan perusteista. Perinteinen vasemmisto taas haluaa antaa sosiaalipoliittisen lainsäädännön tosiasiassa työmarkkinajärjestöjen päätösvaltaan.

”Minimipalkka lisää työttömyyttä”

Soininvaaran analyysissä vasemmistoliitto on osittain perinteistä, osittain liberaalia vasemmistoa. Perinteiseen vasemmistoon hän lukee vasemmistoliiton juuri esittämän minipalkan kannattamisen, vaikka Soininvaaran mukaan siitä ei kannata edes kiistellä, että minimipalkka lisää rakenteellista työttömyyttä. Mutta vasemmistoliitto kannattaa myös progressiivista verotusta ja perustuloa, jotka ovat Soininvaaran jaottelussa liberaalin vasemmiston tunnusmerkkejä.

Juuri nyt kuuma kysymys on julkisten palveluiden yhtiöittäminen. Soininvaaran mukaan markkinaliberaali vasemmisto hyväksyy sen, että julkisesti rahoitettuja palveluja voidaan tuottaa yksityisissä yrityksissä, koska päätöksenteko on niissä joustavampaa kuin byrokraattisesti johdetuissa julkisissa organisaatioissa.