Ingemar Fries (SLU)

Myös ihminen voi toimia kasvien pölyttäjänä. Kiinan Maoxianissa menetelmää sovellettiin 1990-luvulla omenatarhoissa. Maalipensseliä apunaan käyttävä työntekijä pystyi pölyttämään 5–10 omenapuuta päivässä.

Torjunta-aineiden laaja käyttö oli hävittänyt luonnolliset pölyttäjät ja viljelijät olivat haluttomia houkuttelemaan pölyttäjiä vähemmän tuottavien puiden avulla. He vaihtoivat kuitenkin ketterästi omenat luumuihin, joista sai jopa kymmenen kertaa paremman hinnan. Käsin pölyttämisestä luovuttiin sen kalleuden vuoksi.

Tulojaan kasvattaakseen moni lisäsi myös vihannesten viljelyä, mikä lopulta paransi myös pölyttäjien oloja.

Etelä-Afrikassa tehty tutkimus puolestaan osoitti, että omenapuiden pölyttäminen käsin toi paremman sadon kuin mehiläispölytys. Parhaaseen tulokseen pääsivät kuitenkin villit pölyttäjät.