Jussi Joentausta

”Uusia tekemisen ja viestinnän tapoja.”

Helsingin toiseksi suurin vasemmistoliiton osasto Vasemmistolinkki esittää nuorisotutkija Veronika Honkasaloa ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi.

Vasemmistolinkki perustelee ehdotusta sillä, että puolueen toiminta on uudistunut Helsingissä vahvasti viime vuosina ja jäsenmäärä ja kannatus on kasvanut merkittävästi.

Kaupunginvaltuutettuna ja valtuustoryhmän puheenjohtajana Honkasalo on ollut keskeisellä paikalla vauhdittamassa uusia tekemisen ja viestinnän tapoja. Tätä uudistumista ja kasvujohteisuutta tarvitaan Vasemmistolinkin mukaan myös vasemmistoliiton valtakunnalliseen politiikkaan.

Hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu erityisesti naisiin. Samaan aikaan rasismi ja naisviha nostavat Suomessa päätään. Vasemmistolinkin mielestä vaikea tilanne avaa myös uusia mahdollisuuksia feministiselle ja antirasistiselle politiikalle. Siksi puoluejohtoon tarvitaan Honkasaloa, joka on poliittisen kentän näkyvimpiä toimijoita näissä kysymyksissä.