Jarmo Lintunen

Siivoojan, raksalaisen tai pienipalkkaisen duunarimaahanmuuttajan on turha haaveilla perheensä yhdistämisestä.

Hallituksen aie kiristää oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden perheen yhdistämistä sulkee ovat monien haaveilta. Jokaisen vaimonsa tai miehensä ja kaksi lastaan Suomeen haluavan on tienattava puhtaana käteen 2 600 euroa.

Kuukausipalkan pitäisi olla noin 3 300 – 3 400 kuukaudessa verotuksesta riippuen. Tällä kuukausipalkalla raksalla, siivoojana tai lähihoitajana työskentelevän on turha haaveilla perheensä tuomisesta Suomeen.

Maahanmuuttajan pitäisi päästä valtion virkamiehen, yksityisen sektorin toimihenkilötöihin tai kuntien korkeakoulututkinnon suorittaneiden töihin. Näissä työpaikoissa voi esimerkiksi saada hallituksen kaavaileman palkan.

Maahanmuuttajat ovat pääsääntöisesti pienipalkkaisissa töissä, joista harva saa edes bruttona hallituksen kaavailemaa tulotasoa.

Maahanmuuttovirasto on esittänyt jo suositukset, mutta nyt näistä tulorajoista on tulossa lakisääteiset. Tulorajoja muutettiin viimeksi vuonna 2013 ja niitä on arvosteltu liian tiukiksi. Moni suomalainen perhe joutuu elämään huomattavasti pienemmillä tuloilla.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen viitoittamalla tiellä

ILMOITUS

Muutos aiotaan sisällyttää ulkomaalaislakiin. Tämä on hallitusohjelman mukainen kiristys. Perussuomalaiset ovat vaatineet jo vuosia nykyisen EU-parlamentaarikko Jussi Halla-ahon johdolla perheiden yhdistämisen kiristämistä. Myös kokoomus on ollut vahvasti samoilla linjoilla.

Nykymuotoinen työelämä takaa tulevaisuudessa vain harvoille mahdollisuuden perheen yhdistämiseen. Maahanmuuttajat ovat pääsääntöisesti pienipalkkaisissa töissä, joista harva saa edes bruttona hallituksen kaavailemaa tulotasoa.

Maahanmuuttajat ovat työllistyneet kantasuomalaisia heikommin. Heidän työllistymisensä vaikeutuu hyvin todennäköisesti. Korkean työttömyyden aikana maahanmuuttajat työllistyvät muita huonommin.

Perheenyhdistämistä voivat hakea vain henkilöt, joiden omainen on saanut oleskeluluvan Suomesta. Perheenjäseniksi lasketaan avio- ja rekisteröity puoliso, alaikäinen lapsi ja alaikäisen huoltaja. Avopuoliso voi saada luvan, jos puolisot ovat asuneet yhdessä kaksi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi. Muu omainen voi saada luvan vain poikkeustapauksessa.