Etelä-Turun Vasemmisto kehottaa liittymään vasemmistoliittoon ja osallistumaan jäsenäänestykseen.

– Uskon, että kansanedustaja Li Anderssonin johdolla Vasemmisto ajaa johdonmukaisesti politiikkaa, jossa yhdistetään energiauudistus, kriittinen europolitiikka ja elvyttävä talouspoliittinen ohjelma. Tällä yhdistelmällä luodaan ihmisille työtä, hyvinvointia, oikeudenmukaista verotusta ja tulonjakoa, sanoo Etelä-Turun Vasemmiston (ETV) puheenjohtaja Elias Laitinen.

ETV toteaa tiedotteessaan, että puheenjohtajakilvassa on kolme hyvää ehdokasta, Anderssonin lisäksi kansanedustajat Jari Myllykoski ja Aino-Kaisa Pekonen. Se kehottaa myös Vasemmiston jäseniä ja kannattajia liittymään ehdokkaiden keskusteluun siitä, millä keinoilla Vasemmisto luo hyvinvointia ihmisille.

Toimintatapoja uudistettava

ETV hyväksyi kokouksessaan myös joukon Vasemmiston toimintatapojen uudistamiseen tähtääviä puoluekokousaloitteita. Anderssonin tavoin ETV pitää myös Vasemmiston sisäisten toimintatapojen uudistamista tärkeänä. Järjestö seuraa kiinnostuneena, millaisia ajatuksia neljä puoluesihteeriehdokasta, Joonas Leppänen, Niko Peltokangas, Irma Taavela ja Sinikka Torkkola esittävät ennen kesäkuun puoluekokousta.

– Vasemmisto on moniääninen ja demokraattinen liike, jonka on pystyttävä tarjoamaan perinteisten puolueiden jäykkyyteen pettyneille kanavia toimia, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Puolueen on luovuttava turhista jäykistä rakenteista ja toimintatavoista ja uudistuttava kansanliikkeen suuntaan esimerkiksi Etelä-Euroopan vasemmistoliikkeiden antaman mallin mukaan. Tämä on tärkeä osa reseptiä, jolla saavutetaan ihmisten luottamus, Elias Laitinen sanoo.

Etelä-Turun Vasemmisto on Vasemmistoliiton perusyhdistys. Perusyhdistykset ovat Vasemmistoliiton perusyksiköitä, joilla on mm. oikeus tehdä esityksiä puoluekokoukselle. Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään 10.–12. kesäkuuta Oulussa.