Lehtikuva/Markku Ulander

Stand up -koomikko ja toimittaja Jukka Lindström kirjoitti maanantaina twitterissä, että ”Suomi on jumiutunut luuppiin, jossa parittomina viikkoina puhutaan maahanmuutosta ja parillisina yhteiskuntasopimuksesta”.

Tämä on varsin oikeaan osuva huomio. Kun ajattelin, että kolumnissani pitäisi kirjoittaa jotain tuoretta ja raikasta, nämä samat teemat vain puskivat pintaan. Ne ovat myös alkaneet kietoutua jo toisiinsa.

Tällä viikolla alkoi viides yritys ns. yhteiskuntasopimuksen aikaansaamisesta. Edelliset yritykset ovat kaatuneet ennen muuta siihen, että EK:n herrat Eteläranta 10:ssä ovat halunneet kaiken, mutta eivät ole olleet valmiita luopumaan mistään. Tämä asenne on ollut mahdollinen, koska työnantajat ovat luottaneet omaan hallitukseensa.

Hallituksella on selkeä ideologinen halu murentaa suomalaista sopimusyhteiskuntaa ja viedä ammattiyhdistysliikkeeltä voimaa ja valtaa puolustaa työssäkäyviä ihmisiä. Hallituspuolueille näyttää tulleen yllätyksenä, miten rajusti työssäkäyvät ovatkin reagoineet pakkolakeihin.

Suomeen olisi hyvä saada aikaan pitkäaikainen keskitetty palkkaratkaisu, mutta se ei pakkolaeilla uhkailemalla synny. Jos hallitus lopulta riisuisi päältään työnantajien klubitakit ja käärisi hihat sovun löytämiseksi, aloittaisi hallitus tämän perumalla pakkolakiesitykset.

ILMOITUS

Mutta onko hallituksella sovinnon löytämiseen edes aitoja haluja? Vaikka enemmistö pakkolaeista lausunnon antaneista asiantuntijoista tyrmää esityksen, ajaa Sipilä edelleen jääräpäisesti

Hallituksen oma professoreista muodostuva talouspoliittinen arviointineuvostokin pitää hallituksen esittämiä pakkolakeja ”riskialttiina” ja työllisyysvaikutusten arviota epärealistisen suurena.

Hallituksen piiristä on esitetty, että maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita voisi työllistää alipalkoilla. Oppositiosta Carl Haglund kiirehti kannattamaan esitystä, mutta halusi sen koskevan kaikkia suomalaisia.

Tämä paljastaa karusti ideologian pakkolakien takana ja tämä kietoo myös maahanmuuttotilanteen työllisyyspolitiikan ympärille. Pakkolaeilla ja toisaalta turvapaikanhakijoita keppihevosina käyttäen halutaan leikata yleisesti Suomen palkkatasoa ja erityisesti jo valmiiksi matalapalkkaisilta aloilta.

Haluna näyttäisi olevan kaksien työmarkkinoiden luominen Suomeen. Se voi olla suuryrityksen osakkeita omistavan ja jättiosinkoja saavan etu lyhyellä tähtäimellä, mutta kansantalouden kannalta se olisi päinvastoin uusi isku. Kotimaisen ostovoiman heikkenemisestä kärsisi työllisyys entisestään, erityisesti pienet yrittäjät ja palvelualojen työntekijät.

Jos työllisyyttä todella halutaan aikaan lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä, kannattaa tarttua miinuskorkoihin. Suomelle maksetaan siitä, että se ”tallettaa” sijoittajien rajoja. Tätä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä vaan sijoittaa työllistävään asuntorakentamiseen, liikenneväylien kunnostukseen ja henkisen pääoman kasvattamiseen.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.