Pintaa syvemmältä
Fasismi on vahva sana, eikä sitä pidä käyttää turhaan. Nyt Turkin hallinto on kuitenkin monien mielestä astumassa tärkeän rajan yli. Viime viikkojen tapahtumat ovat saaneet esimerkiksi Turkin tunnetuimpiin ihmisoikeusjuristeihin kuuluvan Orhan Kemal Cengizin tekemään hälytyksen:
”Kun sanot jotain, joka suututtaa valtaapitävät, et ainoastaan menetä työpaikkaasi tai joudu vankilaan – myös mafiapomot ottavat sinut kohteekseen esittäen itsensä rankaisevana vallan ruoskana.”
Tätä Cengiz pitää fasistisen suuntauksen selkeänä ilmentymänä.
Rauhanvetoomuksen allekirjoittajia erotettiin tehtävistään ja syytteitä muotoiltiin.
Ensimmäinen hälyttävä tapaus oli tavallaan pienimuotoinen. Suosittuun, julkkiksia esittelevään, mutta myös yleisön kanssa vuorovaikutukseen perustuvaan tv-ohjelmaan soitti kurdialueen pääkaupungista Diyarbakirista nuori opettaja Ayşe Çelik. Hänen kysymyksensä oli yksinkertainen:
”Tiedättekö mitä tapahtuu maan itäosissa? Se, mitä täällä koemme, eroaa hyvin paljon siitä, minkä te näette tv-ruuduissanne. Älkää vaietko. Olkaa vähän herkkätunteisempia, ihmisinä, siihen mikä tapahtuu. Nähkää, kuunnelkaa ja auttakaa meitä nyt. Haluan tavoittaa ne opettajat, jotka jättivät heitteille oppilaansa. Voitteko koskaan palata näihin kouluihin, näihin paikkoihin? Voitteko katsoa näitä oppilaita silmiin? Niin monta ihmistä on tapettu, lapsia kuolee, äitejä itkee, tämä on häpeällistä.”
Ohjelman vetäjä kiitti puheenvuorosta ja sanoi sen tuoneen ohjelmantekijöille uutta tärkeää tietoa. Hän toivoi rauhan tulevan
alueelle mahdollisimman pian.
Mutta tällaistahan ei saanut sanoa. Nopeasti kävi ilmi, että oikea jako on valtion ja muiden välillä. Ohjelman vetäjä joutui pyytämään anteeksi ja sanomaan: ”Isäni oli poliisiupseeri, joten olen aina valtion puolella”.
Ja tv-kanava puolestaan kuuluu Dogan-ryhmään, joka kemalistisesta taustastaan huolimatta pyrkii olemaan hallituksen kanssa hyvissä väleissä. Sen vuoksi se valitti syvästi tapahtunutta ja lupasi pyrkiä kaikin tavoin estämään sen uusiutumisen.
Hallitusta kannattava lehdistö tarttui oitis tähän välikohtaukseen ja syyttäjäviranomaiset ryhtyivät työhön. Kuulustelussa Çelik kiisti jyrkästi väitteen, että hän toimisi kurdijärjestö PKK:n puolesta: ”En koskaan hyväksy mitään PKK:n toimia. Minäkin olen joutunut sen terroritoimien uhriksi.” Nyt hänet itsensä kuitenkaan leimataan terroristiksi, ja hän voi saada sen mukaisen tuomion.
Çelik viittasi kouluhallituksen käskyyn, jossa eräät tulevan hyökkäysalueen opettajat määrättiin palaamaan kotiin länteen tulevien vaaratilanteiden välttämiseksi.
Çelik olisi voinut olla vähemmän hienotunteinen ja esimerkiksi mainita ruumishuoneiden tilanpuutteen. Vanhan lain mukaan omaisilla on ollut 15 päivää aikaa hakea kuollut ruumishuoneesta haudattavaksi. Nyt lakia on muutettu ja ruumiin noutamisen on tapahduttava kolmessa päivässä, muussa tapauksessa se viedään haudattavaksi nimettömänä.
Kurdialueilla määrätään paikoin jopa kymmenen päivän pituisia ulkonaliikkumiskieltoja, jolloin saattaa olla mahdotonta hoitaa hautaus ajoissa. Pelätään 1990-luvun tilanteen paluuta, jolloin piti etsiä kuolleita omaisia nimettömistä haudoista.
Silloin tappajat olivat ”syvän valtion” kuolemanpartioita, nyt tappavat luodit ovat usein osuneet uhreihin vahingossa turvallisuuskoneiston ja PKK-sissien välisissä laukaustenvaihdoissa.
Heinäkuusta lähtien yli 160 siviiliä on kuollut kurdialueilla. Tuhannet ihmiset ovat muuttaneet sieltä Länsi-Turkkiin tai muuten turvallisemmille alueille. Tämä ilmeisesti tulee heikentämään Itä-Turkin elinvoimaa pitkiksi ajoiksi. PKK on tietenkin osasyyllinen tilanteeseen, mutta pääosin se johtuu presidentti Recep Tayyip Erdoğanin päätöksestä keskeyttää kurdikysymyksen ratkaisemiseksi käydyt neuvottelut. Nyt hän ilmoittaa, ettei kurdikysymystä olekaan, on ainoastaan terrorikysymys.
Toinen tapaus koskee yli tuhannen yliopisto-opettajan allekirjoittamaa vetoomusta sotatoimien lopettamiseksi Itä-Turkissa. Vetoomus on saanut myös ulkomailla esimerkiksi Noam Chomskyn, Immanuel Wallersteinin ja Etienne Balibarin tuen. Siinä vaaditaan Turkin valtiota lopettamaan sotansa kurdi-alueen asukkaita kohtaan ja palauttamaan heille heidän oikeutensa.
Presidentti Erdoğan räjähti ja vaati kaikkien allekirjoittajien erottamista työpaikoistaan ja asettamista syytteeseen vieraan vallan agentteina. Yliopistojen johto ja syyttäjät tarttuivat toimeen, vetoomuksen allekirjoittajia erotettiin tehtävistään ja syytteitä muotoiltiin.
Tämä ei riittänyt. Maan tunnetuin mafiapomo Sedat Peker ilmoitti vuodattavansa allekirjoittajien verta ja tulevansa kylpemään suihkussaan tässä veressä. Hallitus ei kiittänyt tästä tuesta, mutta ei myöskään paheksunut sitä.
Presidentti Erdoğan kyllä aidosti uskoo jokaisen hänen kanssaan eri mieltä olevan erehtyneen pahasti. Mutta hän käyttää myös taitavasti hyväkseen syntyviä vastakkainasetteluja ja kiihottaa kannattajiaan suoraan toimintaan sankarinsa ja Turkin puolesta. Turkki tarkoittaa tässä turkkilaisten, mutta ei kurdien maata. Ei ihme, että moni muukin kuin Orhan Kemal Cengiz näkee fasismin konkreettisena uhkana.