Lehtikuva/Soeren Bidstrup

Tanska tuotti viime vuonna yli 40 prosenttia sähköstään tuulivoimalla.

Äskettäin valmistuneet tilastot kertovat, että Tanska tuotti viime vuonna 42,1 sähkönkulutuksestaan tuulivoimalla.

Tämä on suurin tuulivoiman osuus maailmassa. Tanska teki myös edellisen maailmanennätyksen, kun vuonna 2014 tuulen osuus oli siellä 39,1 prosenttia sähkönkulutuksesta.

Länsi-Tanskan sähköverkon alueella tuulivoimalla tuotettiin enemmän sähköä kuin alue kulutti peräti kuudesosan aikana vuoden kaikista tunneista.

Tanska teki myös edellisen maailmanennätyksen.

Koko vuoden osalta Länsi-Tanskassa tuotettiin 55 prosenttia sähköstä tuulella. Siellä sijaitsee suurin osa Tanskan tuulivoimaloista.

Itä-Tanskassa tuulivoimalla tuotettiin 23 prosenttia sähköstä.

ILMOITUS

Tavoitteena puolet kulutuksesta

Tanskan virallinen tavoite on tuottaa puolet sähköstä tuulivoimalla vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä tavoite on lähestymässä hyvää vauhtia, sillä tuulivoimaloita rakennetaan lisää.

Lisäksi Tanskan energiavirasto arvioi, että maa tuottaa aurinkovoimalla 8 prosenttia sähköstä vuoteen 2025 mennessä. Nyt sen osuus on vain pari prosenttia.

Viime vuosi oli Tanskassa tavallista tuulisempi, toisin kuin vuosi 2014. Toisaalta kaksi suurta tuulivoimapuistoa oli kaapelivikojen vuoksi pari kuukautta pois käytöstä.

Tuulivoiman osuus on kasvanut nopeasti. Vuonna 2005 se oli 18,7 prosenttia ja vuonna 2010 22,0 prosenttia.

Lisätietoja
Tanskan aurinkovoimasta

Juttua korjattu 20.1.2016. Energiankulutus on korjattu sähkönkulutukseksi.