Ensin Turkki ampuu alas venäläisen rynnäkkökoneen maansa ilmatilan 17 sekuntia kestäneestä loukkaamisesta, jolloin presidentti Vladimir Putin vastaa laajoilla taloudellisilla sanktioilla. Kohta tämän jälkeen Turkki lähettää täydennysjoukkoja ja panssarivaunuja Irakiin, Mosulin lähelle, minkä jälkeen Bagdadin keskushallitus valittaa YK:n turvallisuusneuvostoon tästä rajaloukkauksesta.
Turkin ulkopolitiikka ei siis ole onnistunut saavuttamaan aiemman ulkoministerin Ahmet Davutoğlun tavoitetta: hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin. Vika ei ole yksin Turkin, Venäjä olisi esimerkiksi voinut olla tarkempi ilmatilan kunnioittamisessa.
Turkissa käytävässä keskustelussa todetaan kuitenkin, että Egeanmeri olisi täynnä kreikkalaisten ja turkkilaisten sotilaskoneiden hylkyjä, jos sielläpäin ammuttaisiin alas jokainen ilmatilan loukkaaja. Turkin puolella on siis ollut erityinen syy reagoida tässä tapauksessa niin kärkkäästi, samoin on Venäjällä ollut erityinen syy vastata niin voimakkaasti.
Turkki haluaa olla mukana vaikuttamassa Irakin tilanteeseen.
Syy on tietenkin maiden vastakkaiset näkemykset Syyrian tulevaisuudesta ja uskonnollisesta kehityksestä. Turkki on yhä selvemmin ajanut sunni-islamin aseman vahvistamista koko alueella, ja tällä hetkellä varsinkin Syyriassa, kun taas Venäjä on tukenut Syyrian presidentin Bashar al-Assadin šiialaista vähemmistöryhmää, vastapainona sunniblokille.
Turkki ei myöskään Irakin tapauksessa ole yksin syyllinen välien rikkoutumisen uhkaan. Bagdadin hallitus on ollut tietoinen Turkin sotilaskouluttajien tulosta pieneen tukikohtaan Mosulin lähelle viime vuonna, Pohjois-Irakin kurdien itsehallintoalueen kutsusta. Toisaalta lisäjoukkojen ja panssarivaunujen lähettämisestä olisi selvästi pitänyt sopia. Ja kun Bagdadin hallitus on nyt pyytänyt kaikkien turkkilaisten sotilaitten kotiuttamista, ei ole ehkä asiallista Davutoğlun tapaan ilmoittaa, että tämä ei tule kysymykseenkään.
Yhteistä näille tapauksille on Turkin johtomiesten vakaa käsitys siitä, että Turkki on suurvalta, joka on aina oikeassa. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan, joka johtaa Syyrian suhteita, myönsi vasten tapojaan, aika varhaisessa vaiheessa, että venäläiskoneen pudottaminen oli virhe.
Päävastuu oli kuitenkin venäläisillä lentäjillä, Erdoğan sanoi, mutta lisäsi, ettei heidän tekemästään virheestä olisi pitänyt antaa kehittyä tällaista isoa riitaa. Mutta Venäjä on vielä suurempi valta, eikä se ole taipunut sovintoon.
Toinen yhteinen piirre on uskontopoliittinen. Turkin vahva sunnimissio näkyy myös Mosulin suunnassa. Tämä Irakin toiseksi suurin kaupunki on ollut Isisin (Daeshin) hallussa puolitoista vuotta. Mosul on vahvasti sunniarabien asuttama ja tuntuu siltä, että Bagdadin šiiahallitus ei ole Mosulista hirveän kiinnostunut.
Kurdit ovat sen sijaan sekä Syyriassa että Irakissa olleet Isisin kovimmat vastustajat. Kun Isisin sotilaat valloittivat jesidikurdien keskuksen Sinjarin ja samannimisen vuoren, he kohtelivat jesidejä erityisen julmasti, koska heidän islaminsa ei ole puhdasoppista, vaan sisältää myös aineksia islamia edeltävistä uskonnoista. Sen vuoksi Isis katsoi Jumalansa käskevän heidät tappamaan jesidimiehet ja raiskaamaan ja orjuuttamaan jesidinaiset.
Kukaan muu ei pystynyt auttamaan jesidejä, vain Koillis-Syyrian Rojavan kurdijoukot onnistuivat raivaamaan käytävän Sinjariin ja tuomaan jesidit turvaan.
Turkkilaisia kouluttajia on toiminut muun muassa Mosulin pohjoispuolella sijaitsevassa tukikohdassa opettaen kurdeille, turkmeeneille ja sunniarabeille sotilaallisia taitoja, lähinnä ajatellen Mosulin vapauttamista. Mutta kun Turkki lähetti lisää sotilaita ja 25 panssarivaunua, Bagdadin hallitus heräsi epäilemään varsinaisten sotatoimien olevan suunnitteilla. Syystäkin. Panssarivaunujahan tuskin tarvitaan koulutuksessa.
Al-Monitor-nettisivustossa turkkilainen avustaja Metin Gurcan on arvioinut Turkin sotilaita olevan Irakissa kaiken kaikkiaan noin 3 000. Määrää on nostettu muun muassa ajatellen tilannetta Mosulin mahdollisen valtauksen jälkeen – silloin Turkki haluaa olla mukana vaikuttamassa uuteen tilanteeseen. Turkki rakentaa Irakin ja Iranin šiialaisia sekä Venäjää vastaan omaa liittoaan pohjoisen kurdihallituksen ja Mosulin sunnien kanssa. Suurin vihollinen on kuitenkin sielläkin kurdirintama PKK.
Isisiä ei mielletä lainkaan niin pahaksi viholliseksi, itse asiassahan virallinen Turkki pitkään sympatisoi tätä äärisunnilaista järjestöä. Gurcan arvelee Ankaran tavoittelevan sitä, että Mosuliin perustettaisiin ”Sunnistanin itsehallinto”, jolla olisi ainoastaan löysät yhteydet Bagdadiin. Pohjoisen kurdihallituksen, Syyrian sunnijärjestöjen ja ”Irakin Sunnistanin” välisiä yhteyksiä suojelisi Turkin sotakoneisto ja Turkista tulisi muutenkin tämän kolmiosaisen rakenteen sponsori.
Sunnien yhteistyötä rakennetaan muillakin areenoilla. Saudi-Arabia ilmoitti äskettäin 34 maata koskevan sotilaallisen liittoutuman perustamisesta. Muodollisesti sillä halutaan koota voimia sunnilaista Isisiä vastaan, siitä huolimatta että se on inspiroitunut lähinnä Saudi-Arabian wahhabismista. Käytännössä kärki on šiiajohtoisia maita kuten Irania vastaan.
Turkkikin on liittoutumassa mukana, mutta toistaiseksi ei ole selvinnyt, tuleeko tällainen mammutti koskaan toimimaan. Tämäkin allianssi kuitenkin osoittaa uskontojen ja niiden vastakkainasettelun tärkeyttä tämän päivän Lähi-idässä.