Lehtikuva/Vesa Moilanen

Perussuomalaiset ratkaisevat, piilotetaanko yritysten omistukset hallintarekisterin syövereihin verottajalta ja julkisuudelta.

Valtiovarainministeriö on saanut lausunnot hallituksen esityksestä hallintarekisterilaiksi. Poliisi ja verottaja vastustavat hanketta. Helsingin Sanomien (24.11.) saamien tietojen mukaan myös valtiovarainministeriön oma vero-osasto vastustaa hanketta.

Elinkeinoelämän ja Suomen Finanssialankeskuksen vahvasti ajama hanke saa täyden tuen myös valtiovarainministeri Alexander Stubbilta (kok.) ja pääministeri Juha Sipilältä (kesk.).

Kolmen ässän hallituksen kakkosella, ulkoministeri Timo Soinilla (ps.) on näytön paikka. Hän on julkisuudessa arvostellut hallintarekisteriä myös ministerinä ollessaan päinvastoin kuin hallituskumppanit.

Vain hallintarekisteriesityksen kaataminen on tarpeeksi vahva näyttö, että Soini on sanojensa takana.

Mitä Soini aikoo tehdä hallintarekisterin torppaamiseksi? Soini näytti kyntensä eläkeläisten asumistuen leikkausyrityksessä. Perussuomalaiset torppasivat eläkeläisten asumistuen leikkaamisen vastineeksi siitä, että puolue nieli kokoomukselle tärkeän valinnanvapauden sote-uudistuksessa.

Jatkovalmistelussa mitataan Soinin kantti

Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitys etenee eduskuntaan, mikäli asia riippuu Stubbista ja Sipilästä. Heidän mukaansa avoimuus lisääntyy ja julkisuus paranee hallintarekisterin myötä, päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat. Kokoomus ja keskusta uskovat hallintarekisterin vahvistavan harmaan talouden torjuntaa.

ILMOITUS

Soini on rakennellut takaportteja julkisuudessa. Hän on tukenut poliisin ja harmaan talouden asiantuntijoiden huolta siitä, että hallintarekisteri pimittää yritysten omistuksia.

Oppositiossa hän riekkui asialla. Ministerinä puhe on ollut maltillisempaa. Soini on luvannut, että asia tutkitaan perinpohjin.

Jatkovalmistelussa mitataan, kenen asialla Soini on hallintarekisteriasiassa. Jäävätkö hänen puheensa silkaksi julkisuuskuvan kiillottamiseksi ja kannattajien rauhoitteluksi vai vastustaako hän yritysten omistusten piilottamista?

Pelkkä hallituksen esityksen viilaaminen ei riitä. Vain hallintarekisteriesityksen kaataminen on tarpeeksi vahva näyttö, että Soini on sanojensa takana.