Kirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan tänä vuonna torstaina 26. marraskuuta. Lopullisen valinnan tekee toimittaja, lauluntekijä Heikki ”Hector” Harma. Esiraati julkisti perjantaina kuusi ehdokasta. Esikoisia ei tänä vuonna läpäissyt seulaa.
Ehdokkaat perusteluineen ovat nämä:
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus)
Tarinat auttavat meitä jäsentämään elämäämme; ne tuovat iloa ja lohtua. Selja Ahavan romaani koostuu useamman henkilön tarinasta, joille on yhteistä sattumien epätodennäköisyys. Lukijalle jää tilaa tehdä omia tulkintojaan kirjailijan osin jopa sadunomaisesta tekstistä. Kirjassa käsitellään raskaita aiheita hyvin epätyypilliseen tapaan, etäännyttäen ja huumorinkin avulla. Tässä onnistutaan hyvin. Varsinkin pienen tytön kertojan ääni on paitsi riemastuttava, erittäin koskettava. Selja Ahavan teos on raikas, ajatuksia herättävä sekä innostava.
Kari Hotakainen: Henkireikä (Siltala)
Sekakuoro tarjoaa henkireikää Rikoskomisariolle, Suntiolle ja Parturikampaajalle. Kukin heistä elää puhumattomuuden kuplassa, ilman keskusteluyhteyttä lähimmäiseen elämän tärkeimmissä, ratkaisevissa asioissa. Puhumattomuus tuottaa avuttomuuden tunnetta, ajaa ihmisen umpikujaan ja outoihin ratkaisuihin. Kuorotapaamiset puhkaisevat äänettömyyden kuplan. Niiden tuloksena syntyy äärimmäisiä tekoja, murhasuunnitelmia ja väkivaltaa. Nämä teot johtavat kuitenkin lopulta seestymiseen. Hotakainen käsittelee aikamme tabuja oivaltavasti ja hauskasti. Tarkka, tunnekylläisesti latautunut lause ja lakoninen tyyli kunnioittavat henkilöitään.
Pertti Lassila: Armain aika (Teos)
Armain aika on romaani, joka vaikuttaa siltä, että se on kirjoittanut itse itsensä. Kuitenkaan ilman selkeää visiota ja kirjallista taituruutta tällainen pakottomasti luettava ja hengittävä kirja ei synny. Armain aika on impressionistinen teos, joka luottaa lukijaansa. Romaani kuvaa yhtä sotien jälkeistä kesää moniaistisesti. Eri sukupolvien ihmiset takertuvat muistoihin ja hetkeen, koska tulevaisuus on niin epävarma. Tarkkojen havaintojen takaa paljastuu universaali viesti ihmisten kyvystä ja halusta selviytyä. Armain aika on ainutkertainen kirja – tätä ihmisissä elävää toiveikkuutta ei voisi kertoa millään muulla tavalla kuin kirjallisuudella, tällä romaanilla.
Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista (Teos)
Seitsemän naista saapuu kuoleman jälkeiseen valkoiseen tilaan. Kysymyksessä on lopullisen katoamisen esikartano, jossa ei ole aikaa eikä muita tuttuja ääriviivoja. Tähän unitilaan putoavat naiset edustavat eri yhteiskuntaluokkia ja ovat erittäin kaukana toistensa kokemuspiiristä, mutta jokaisen tarina on yhtä arvokas. Oneiron-romaani sisältää uudenlaisia temaattisia ja kerronnallisia ulottuvuuksia ja se kutsuu lukijansa vastustamattomasti ottamaan selvää henkilöiden kohtaloista. Totuudellisuuden ja arvokkuuden vaatimus kulkee teoksen läpi. Naisen oikeus omaan kohtaloonsa ja ruumiiseensa nousee keskeiseksi aiheeksi. Lindstedt tekee sanoilla näkyväksi sellaista, mitä ei voi kuvata, mitä ei ole olemassa ja mille ei ole ilmaisua. Hän kehittelee teemojaan sekä outoja ja tuttuja tunnelmia luomalla tuoretta sanataidetta koskettavasti ja kuulaasti.
Markku Pääskynen: Sielut (Tammi)
Oma lapsi katoaa; voiko musertavampaa tragediaa kuvitellakaan? Markku Pääskysen Sielut-romaanissa inhimillistä murhenäytelmää ei kuitenkaan kerrota epätoivolla ja surulla mässäillen. Romaani on yllättävä ja rohkea. Kirja sijoittuu yhteen päivään, jona Maija-tyttöä etsitään, ja vaikka tunnelma on painostava, lukijaa ei rusenneta toivottomuudella ja syyllisyydellä. Sieluissa tärkeään rooliin nousevat kaksi poikaa, Taito ja Ilari, joiden keskustelut ja samoilut metsässä asettavat aikuisten maailmankatsomuksen uuteen valoon. Myyttinen kertomus laajenee käsittelemään ihmisyyttä. Romaanin kerronta on rytmiltään poikkeuksellisen taitavaa ja kieli lumoavaa. Sielut kuvaa maailmaa, jossa pahuutta on olemassa osittain siksi, että aikuiset haluavat uskoa siihen.
Panu Rajala: Intoilija (WSOY)
I.K.Inha – valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä ja keksijä – jäi aikakauden muiden taiteilijoiden varjoon. Nyt Panu Rajala nostaa hänet hienolla romaanillaan ansaitusti ystäviensä Janne Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin rinnalle. Minämuotoon kirjoitetun taiteilijatarinan kieli on rikasta ja kaunista, se johdattelee lukijan uskottavasti menneeseen maailmaan. Autenttiset kirjeet ystäviltä ja sukulaisilta täydentävät tarinaa ja mukaan otetut Inhan maisemakuvat sopivat kirjaan täydellisesti. Herkän taiteilijanelämän vaativuus sekä rakkaus suomen kieleen ja suomalaiseen mielenmaisemaan nousevat keskeisiksi ilmiöiksi tässä vahvassa ja kiehtovassa romaanissa.