Lehtikuva/Jarmo Stenmark

Elina Ussa: ”Suomen alkoholipolitiikka on Euroopan rajoitetuinta”.

Panimoliiton toimitusjohtajan Elina Ussan mielestä Suomessa pitäisi siirtyä vähitellen kohti eurooppalaista alkoholipolitiikkaa.

– Meidän nykyinen alkoholipolitiikkamme on koko Euroopan rajoitetuinta. Esimerkiksi alkoholin vähittäismyynnissä on valtion monopoli vain Suomessa ja Ruotsissa,

Ussa arvostelee myös alkoholimainonnan sääntelyä. Se hänen mukaansa on yhtä tiukkaa vain Ruotsissa ja Ranskassa.

– Kolmas asia on verotus, joka on Suomessa aivan omaa luokkaansa. Meillä on Euroopan korkein olut- ja siiderivero.

Suomen alkoholilainsäädännön kokonaisuusuudistus käynnistyi 12. lokakuuta sosiaali- ja terveysministeriön koolle kutsumassa työpajassa. Lakiuudistuksen on tarkoitus tulla eduskuntaan syksyllä 2016.

ILMOITUS

Uudistus syytä tehdä pikkuhiljaa

Ussa ei kaipaa uudistuksia kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa määrätietoisia muutoksia. Hänen mukaansa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi vahvojen oluiden ja viinien myynnin sallimista supermarketeissa.

– Kaikkien tällaisten hyvien asioiden vastustamisessa tuodaan aina esiin, että ei me voida, kun on tuo Alko.

Alkoholilainsäädännön uudistuksen yhteydessä pitäisi Ussan mielestä arvioida, miten Alko voi toteuttaa tehtävänsä säännöstellä alkoholin saatavuutta että olla samanaikaisesti vastuullinen alkoholin myyjä.

– Olisi hyvä pohtia, voisiko jokin muu hoitaa Alkon tehtäviä kuin valtion omistama viinakauppa.

Alkoholin saatavuutta voisi Ussan mielestä rajoittaa yhtä hyvin supermarket kuin Alkokin.

Ussa vaatii myös viinarallin hoitamista ”tolkulliseen muottiin”.

– Kannatan Tanskan mallia. Siellä alennettiin olutveroa, koska panimot ovat työllistävä ala. Kun olutveroa alennettiin, myynti siirtyi rajakaupasta kasvattamaan kotimaista myyntiä.

Ussa muistuttaa, että myös Suomessa panimot ovat merkittäviä työllistäjiä.

– Kyse on myös valtiolle tulevasta arvonlisäverosta ja työpaikkojen kautta generoituvasta muusta hyvästä.

Poliitikkojen perusteltava uudistukset

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvoksen Ismo Tuomisen mukaan alkoholin myynti voidaan Suomessa vapauttaa milloin tahansa, jos poliitikot niin haluavat.

Jos alkoholin saatavuutta lisättäisiin tietoisella päätöksellä, se nostaisi Tuomisen mukaan alkoholin kokonaiskulutusta ja lisäisi haittoja.

– Jos alkoholin myynti siirrettäisiin Alkosta supermarketteihin, välittömistä alkoholihaitoista johtuvat kustannukset kasvaisivat joitakin satoja miljoonia. Lisäksi tulisi 500-600 uutta alkoholikuolemaa joka vuosi.

Alkoholimainontaakaan Tuominen ei halua vapauttaa.

– Se lisäisi sekä WHO:n että OECD:N mukaan lasten ja nuorten alkoholin käyttöä. Tiedot ovat tutkittua faktaa.

Tuomisen mielestä poliitikkojen on syytä tehdä päätökset rehellisesti ja tunnustaa, mitä tieteellinen tutkimus kertoo seurauksista.

– Minua pelottaa sellainen poliittinen päätöksenteko, jossa Alkon monopoli voidaan lopettaa sillä perustella, että ei uskota haittojen lisääntyvän.