Ammattiliitto Pron arkisto

”Palkankorotukset voisi katsoa paikallisesti”.

Tehdasteollisuuden uudet tilaukset kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan elokuussa neljänneksellä vuoden takaisesta. Metalliteollisuudessa kasvu oli lähes 40 prosenttia.

Tällaisia lukuja vasten kenenkään on Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan turha kuvitella palkansaajien tyytyvän nollakorotuksiin.

– Me pyrimme paikalliseen sopimiseen, jossa yritysten palkankorotusvara voidaan katsoa kunakin vuotena paikallisesti, Malinen kertoo.

– Olemme jo aikaisemmin todenneet, että pitää löytää sellainen ratkaisu, jossa menestyvät yhtiöt jakavat jakokelpoista voittoa myös työntekijöille, jotka sen tuloksen ovat tehneet.

Osaavat työntekijät tärkeitä yrityksille

Malisen mielestä edessä olevalla liittokierroksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin löytää ratkaisu, jolla voittoa jaetaan myös työntekijöille.

ILMOITUS

Hän tietää, että monella yrityksellä menee hyvin ja että jaettavaakin saattaisi löytyä.

– Käyn aika paljon keskusteluja suoraan yritysten johdon kanssa. Monet ovat kertoneet, että tekevät todella hyvää tulosta tällä hetkellä.

Malinen kertoo kuulleensa yritysjohtajilta, että heille on aivan sama, mitä hallitus tavoittelee.

– Osaavat työntekijät ovat yrityksille tärkeämpiä, kuin hallituksen laajat yleispoliittiset linjaukset palkkaleikkauksista.

Osinkojuhla omistajien iloksi

Malinen viittaa liittonsa ja keskusjärjestö STTK:n teettämään tutkimukseen, jossa haastateltiin puhelimitse yli 400 yritysjohtajaa.

– Iso osa yritysjohtajista totesi, että hallituksen kaavailemat viiden prosentin leikkaukset eivät kiinnosta heitä investointimielessä. Ne rahat menevät osingonjakoon.

Kolme neljästä tutkimukseen vastanneesta oli sitä mieltä, että jos maan hallituksen tavoite yritysten työvoimakustannusten alentamiseksi täyttyy, osingonjako suhteessa tulokseen säilyy entisellään.

STTK ja Pro arvioivat, että viiden prosentin kilpailukykyloikka lisäisi jaettavia osinkoja kahdella miljardilla eurolla olettaen, että kustannusten aleneminen vahvistaa yritysten tuloksia noin 3,7 miljardilla. Arvio perustuu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n selvitykseen.

– Vain omistajien iloksi jäävä osinkojuhla, jonka on ennustettu jatkuvan myös ensi keväänä. Pelkkä omistajien huomioiminen viestii ahneudesta ja kyvyttömyydestä vahvistaa yritystoimintaa Suomessa pitkäjänteisesti.