Voiko olla, että sukelsimme ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin? Kaverini, joka on asunut Suomessa 2/3-osaa elämästään, saanut täällä koulutuksensa ja maksanut verojaan yli 15 vuotta, kertoi kuinka pieni naapurintyttö säikähti häntä pihalla ja juoksi kauhuissaan pakoon, vaikka kaverini on ollut saman talon asukas pidempään kuin tytöllä on vuosia.
Ovatko vanhemmat siirtäneet tyttöön omat pelkonsa vai tuliko katsottua telkkaria – Ylen ajankohtaisia ohjelmia esimerkiksi? Siellähän empaattiset toimittajat jatkuvasti toitottavat, että Suomeen tulee pääosin pelottavia nuoria muslimimiehiä, ja kysyvät kauniilta kansanedustajilta, kuinka he selittävät omille lapsilleen näihin pelottaviin pakolaisiin liittyvät vaarat? Koska kotoutuneet maahanmuuttajat saavat vastauksen, miten heidän pitäisi tuoda esiin Suomessa elämänsä vuodet jotta pienet naapuritytöt eivät pelkäisi heitä?
Jopa maahanmuutto- työssä näkee hyvin harvoin niitä, jotka ovat itse käyneet läpi kotouttamis- prosessin.
Noin 15 vuotta sitten työministeriö järjesti kampanjan, jonka avulla se haastoi yrittäjiä palkkaamaan maahanmuuttajia. Silloin ministeriö ei itse näyttänyt esimerkkiä yksityisille työnantajille ottamalla töihin siirtolaisia. Tärkein selitys oli kahden kotimaisen kielen osaamisen vaatimus (Se, että todellisuudessa todistus ruotsin kielitaidosta ei ole sama kuin itse kielitaito, jää yleensä mainitsematta, samoin mahdollisuus aloittaa opinnot täydennyskoulutuksella).
Nyt ministeriössä todennäköisesti on töissä maahanmuuttajataustaisia, mutta heitä ei oikein näy julkisuudessa. Miksi ei? He voisivat edustaa (ja edistää) tasavertaista urakehitystä.
Näitten vuosien aikana olen seurannut, miten urakehitys parhaimmillaan toimii, kuinka haasteet monipuolistuvat ja vastuut kasvavat. Tunnen henkilön, joka karriäärissään edetessään pitää huolen myös omista pätevistä kollegoistaan katsomatta heidän juuriinsa tai syntymäpaikkaansa. Toivon, että vastaavia tapauksia olisi monta, mutta jos niin olisi, olisin varmasti huomannut ne.
Valitettavasti edelleen jopa maahanmuuttotyössä näkee hyvin harvoin niitä, jotka ovat itse käyneet läpi kotouttamisprosessin. Onnistuneesti integroituneina heillä olisi potentiaalia ehdottaa toimivia ratkaisuja maahanmuuttopolitiikalle. Kysymys onkin: tarvitaanko toimivia ratkaisuja? Vai onko turvallisempaa säilyttää vanhat käytännöt ja vaatia kiitollisuutta tulokkailta sekä tarpeen mukaan syyttää heitä kaikista ongelmista?
Nyt näyttää siltä, että työ- ja elinkeinoministeriö on taas lähtenyt liikkeelle muunnellun vanhan kampanjan kanssa. ”Oletteko päättäneet kutsua toimintaanne mukaan maahanmuuttajia, järjestää asuinalueellanne keskustelutilaisuuksia uusien tulijoiden kanssa tai palkata maahanmuuttajia”? kysytään TEM:in sivuilla ja annetaan aikaa 16.11. asti kertoa esimerkkejä tai haasteita.
Mikä on muuttunut niiden 15 vuoden aikana, jotka ovat kuluneet edellisestä kampanjasta?
Ensinnäkin, maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Vieraskielisiä oli 99 227 vuonna 2000, vuonna 2014 heitä oli 310 306, heistä ulkomaan kansalaisia oli vastaavasti 91 074 ja 219 675. Suurin osa näistä siirtolaisista on eurooppalaisia niin kuin ennenkin.
En ole keksinyt, miten mitataan kotoutuneisuus, mutta aivan varmasti tänään kotoutuneita uussuomalaisia on paljon enemmän kun 15 vuotta sitten. Kuten sanoin aikaisemmin, se ei oikeasti näy ministeriöissä ja virastoissa, mutta julkisuudessa aktiiviset siirtolaiset ovat päässeet ääneen. Samoin ulkomailla on nykyään paljon hyvin kouluttautuneita maahanmuuttajataustaisia suomalaisia.
Muutoksiin voin lukea myös kiristyneen ilmapiirin. Se ei ollut vuonna 2000:kaan kauhean myönteinen, mutta aikaisemmin oli noloa olla avoimesti rasisti, jakaa ihmisiä luokkiin ja ylpeillä sillä. Jotenkin oli selvä, että Ku Klux Klan on pahasta.
Mutta 15 vuodessa äänekkäät valitukset maustettuina ”miksi-asioista-ei-voi-puhua”-hokemalla muutti keskustelun totaalisesti. Todennäköisesti tavoitteena oli nimenomaan maahanmuuttajakriittisyys, koska julkisuudessa ei ole etsitty ratkaisuja kotouttamispolitiikalle vaan on järjestetty ryhmäpelkotilaisuuksia. Pakolaiskriisi ja lama ovat vauhdittaneet keskustelutason alamäkeä mikä valitettavasti näkyy kaikessa mediassa.
Mitä jäi ennalleen?
Ensimmäisenä tulee mieleen pelko. Se on saanut uudet yllättävät piirteet siitä huolimatta, että näinä vuosina on ollut paljon valistusta eri tahoilta. Mahdollisuus saada tarkistettua tietoa on tänään ihan mieletön. Ainakin toimittajilla on tarvittavat valmiudet lähteiden tarkistamiseen, kunhan omat alitajuiset pelot eivät tee kepposia.
Onneksi kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat alkaneet tarjota medialukutaitoartikkeleita joista on hyötyä kaikille. Olisi hyvä jos ääneen pääsisivät myös tutkijat jotka osaavat kertoa miten rasistinen ilmapiiri kostautuu tulevaisuudessa ja kuinka siitä kärsivät kaikki. Asiantuntijat voivat auttaa pelkojen käsittelemisessä sekä toimivien ratkaisujen etsimisessä.
Edelleen kotouttamisessa ja siirtolaisten identiteetin tukielimissä loistavat poissaolollaan kotoutuneet maahanmuuttajat, jotka tietäisivät, minkälaista tukea tarvitaan. Tästä tulisikin hieno aloite ja haaste kaikille alan toimijoille: uudistaa järjestelmänsä vastaamaan tavoitetta. Ne voisivat luvata palkata uskottavia ja päteviä henkilöitä, etteivät nämä putiikit muistuttaisi enää suojatyöpaikkoja vaan olisivat toimivia ja tehokkaita kotouttajia.
No, edessä on pitkä ja vaikea talvi. Näyttää siltä, että edelleen pätee sama vitsi. On 20 pullaa, joista 19 ottaa vallanpitäjä ja jättää yhden työläiselle varoittaen: katso ettei pakolainen vie sitä sinulta. Tai siirtolainen, työtön, invalidi, punapää – aina on helppo löytää se, kenen syyksi voi pistää kaiken.
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.