Lehtikuva/Jussi Nukari

”Sillä, jolla on etuoikeus tulkita todellisuutta, on valta.” Tämä lause saattaisi sopia monen tunnetun yhteiskuntatieteilijän suuhun, mutta sen on sanonut Patrick Engellau -niminen konsulttiyrityksen johtaja, joka auttoi SAF:ia eli Ruotsin Elinkeinoelämän keskusliittoa sen luopuessa keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen tekemisestä noin 25 vuotta sitten. SAF arvioi, että sen kannattaa siirtää toiminnan painopiste työmarkkinajärjestöjen välisistä työehtosopimusneuvotteluista mielipidemuokkaukseen ja lobbaukseen.

Suomessa EK:sta on tullut vaikutusvaltaisin mielipiteenmuokkaaja ja lobbaaja. Tästä hallituksen hallitusohjelma on paras esimerkki.

Hallitusohjelman mukaan ”Kilpailukykymme on rapautunut 10–15 prosenttia keskeisiä kilpailijamaita heikommaksi.” EK:n edustajat ovat puhuneet jo useamman vuoden ajan hintakilpailukyvyn rapautumisesta Ruotsin ja Saksan tasoa heikommaksi. EK:n näkemyksestä on tullut yleisesti hyväksytty totuus, vaikka sen edustajat eivät ole esittäneet yhtään hyvää todistetta näkemyksensä tueksi.

EK:n näkemyksestä on tullut yleisesti hyväksytty totuus.

EK tavoittelee hintakilpailukyvyn parantamista 15 prosentilla siten, että hallituksen toimet parantaisivat sitä viisi prosenttiyksikköä, seuraava liittokohtainen palkkaratkaisu myös viisi prosenttiyksikköä ja yritysten päätökset loput viisi prosenttiyksikköä. Palkansaajien tulisi hyväksyä ratkaisut, joiden seurauksena hintakilpailukyky paranee kymmenen prosenttia.

Tämä näyttää olevan myös hallituksen linja. Valtiovarainministeri Stubb luonnehti SAK:n viimeviikkoista esitystä välittömästi riittämättömäksi, koska se ei kata 5+5-tavoitetta. Palkansaajakeskusjärjestöt ovatkin haasteellisen tehtävän edessä. Jokaisessa kompromississa niiden täytyy mukautua EK:n ja nyt myös hallituksen tulkintaan hintakilpailukyvyn tasosta.

ILMOITUS

Useiden mittareiden perusteella hintakilpailukyky on kuitenkin parempi kuin tässä tulkinnassa. Jos palkansaajajärjestöt olisivat valmiita noin viiden prosentin suuruiseen työvoimakustannusten laskuun ja yritykset hoitaisivat oman viiden prosenttiyksikön suuruisen osuutensa, hintakilpailukyky parantuisi näiden mittareiden perusteella vuosituhannen vaihteessa vallinneelle tasolle. Silloin elettiin vientiteollisuuden kultakautta, jolloin vientiyritysten keskimääräinen kannattavuus oli Suomen taloushistorian valossa poikkeuksellisen hyvä.

EK haluaa vielä kultakauttakin parempaa aikaa. Se toimii kuin toimija, joka on saanut etuoikeuden tulkita todellisuutta.

Kirjoittaja on Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija.