Hallituksen tavoitteena on lisätä vaalikauden aikana työllisyyttä 110 000 henkilöllä. Tätä pääministeri Juha Sipilä ei unohtanut todeta kertoessaan, kuinka hallitus jakaa ns. kärkihankkeisiin varatun kertaluonteisen miljardin euron suuruisen potin. Työllisyyteen ja kilpailukykyyn satsataan kolmen vuoden aikana 170 miljoonaa euroa. Vaikka koko miljardin euron suuruinen potti olisi kohdennettu työllisyyteen, se ei olisi ollut kolmelle vuodella jaksotettuna erityisen suuri panostus – varsinkin, jos sen suhteuttaa työllisyystavoitteeseen ja hallitusohjelmaan sisältyviin leikkauksiin.

Alle 200 miljoonan euron suuruinen minisatsaus on sopusoinnussa hallitusohjelman kanssa: koska sen perusteella pääsyy työttömyyden nousuun on ollut kustannuskilpailukyvyn romahdus, työllisyyttä ei kannata yrittää parantaa valtion menoja tilapäisesti kasvattamalla.

Tämä yksioikoinen näkemys tuntuu hallitsevan täysin hallituksen talouspoliittisia linjauksia. Jos hallitus olisi ottanut vakavasti edes sen, että yhden yrityksen – Nokian – syöksy on rumentanut oleellisesti vientilukujamme, sen olisi pitänyt muuttaa näkemystään. Nokian vaikutusta ei ole helppo liioitella. On hyvin harvinaista, että yksi yritys vaikuttaa niin paljon jonkun maan koko talouskehitykseen.

Koko Suomi olisi voitu nimetä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Suomessa hallitus voi nimetä jonkun alueen tai toimialan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi tai toimialaksi. Nimeämisestä voi olla hyötyä alueen työllisyydelle, koska alueelle tulee valmistella rakennemuutoksen hoitamiseen tähtäävä kasvusuunnitelma. Viime kädessä Nokian takia esimerkiksi Oulun ja Salon seutukunnat on nimetty äkillisen rakennemuutoksen alueiksi.

Nokian romahduksen vaikutukset Suomen talouteen ovat kuitenkin ulottuneet oleellisesti laajemmalle kuin näille seutukunnille. Vaikutukset ovat olleet niin mittavia, että niiden perusteella koko Suomi olisi voitu nimetä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. Jos äkillisen rakennemuutoksen alueita koskevia pelisääntöjä olisi sovellettu koko Suomeen, meillä olisi kasvusuunnitelma, jonka keskeisenä tavoitteena olisi kasvun käynnistäminen, työllisyyden parantaminen sekä Suomessa asuvien hyvinvoinnista huolehtiminen.

Oleellista olisi, ettei äkillisen rakennemuutoksen syitä luonnehdittaessa syyttävä sormi osoittaisi palkansaajiin vaan jonnekin muualle. Eihän Nokian romahduksen syistä keskusteltaessa kukaan ole todennut sen johtuneen Nokian työntekijöiden liian korkeista palkoista – sen kustannuskilpailukyvyn romahtamisesta.

Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.