Teksti on maalattu asfalttiin tai kiinnitetty kylttiin pylvääseen. Puhelinnumeroa ennen on usein vain yksi sana. ”Dosug” tai ”Otdyh” kyrillisillä, joskus ”Relax” latinalaisilla. ”Lepoa” siis.
Monisanaiset viestit kertovat alakoululaisellekin suuntaa antavasti, mistä asiasta on kyse. Tekstit ”Vaimo tunniksi” tai ”Aljona antaa” voi nähdä jopa kerrostalon sisäpihalla.
Kaikkialla missä käydään ihmiskauppaa käytetään tilanteeseen sopivia markkinointikeinoja. Pietarissa ne vaihtelevat kaupunginosittain, edellä kuvattua ei juuri tapaa keskustassa. Lontoolaisittain hienostuneemmat keinot, kuten niin sanottujen käyntikorttien jättäminen sopiviin paikkoihin, nekin Nevan kaupungissa osataan.
Sauna tai lepokoti voi olla peiteilmaisu prostituutiolle.
Prostituutio ei ole vain joihinkin yhteiskuntiin liittyvä ilmiö. Sen sijaan siitä julkisesti käytävä keskustelu ja tällaisen ihmiskaupan markkinoinnin muodot kertovat, millaiset asenteet esimerkiksi päättäjillä ja viranomaisilla on.
Etenkin raha puhuu. Sen avulla jotkut kiinteistöt ovat siirtyneet erilaisille peiteyrityksille. ”Saunojen”, ”lepokotien” ynnä muiden toimiluvat ovat varmaan useimmissa tapauksissa kunnossa, mutta ne tuskin paljastavat toiminnan tosiasiallista luonnetta.
Venäläisessä yhteiskunnassa on omat tapansa puhua julkisesti seksuaalisuudesta ja sukupuolikäyttäytymisestä. Ulkopuolinen etsii merkkejä kaksinaismoraalista. Se on helppoa: toisaalta julkista puhetta pyritään rajoittamaan, toisaalta ”maan alla” tapahtuu vaikka mitä. Ei Venäjä ole tässä suhteessa ainutlaatuinen.
Onko kulttuuriympäristöllä, tässä tapauksessa ”kreikkalaiskatolisuudella”, jotakin yhteistä ”roomalaiskatolisuuden” kanssa? Yhtymäkohtia löytyy, kun lukee kirkonmiesten moraaliopetuksia. Tärkeä ohjaava tekijä on kuitenkin se, että asiat pyritään näkemään yhteiskunnan, ei yksilöiden näkökulmasta.
Kun tv-kanava Rossija 24:n toimittaja Dmitri Kiseljov kommentoi Irlannin avioliittokansanäänestystä, hän muistutti, että jotkut katoliset papit kehottivat kunnioittamaan tulosta ja hyväksymään tasa-arvoisen lain. ”Jos kerran Irlanti voi toimia niin kuin haluaa, miksi ei annettaisi Venäjällekin samaa oikeutta?” Kiseljov kysyi.
Toimittaja ohitti asian ytimen. Naimisiinmeno-oikeus ei koske valtioita vaan niiden kansalaisia, täysi-ikäisiä ihmisiä. Kiseljovin viittaus Venäjän tiukkoihin ”homopropagandan” vastaisiin lakeihin siis ontui.
Mitä tulee poliitikkoihin, niin pietarilainen lainsäätäjä Vitali Milonov joutui oikeuteen huudoista, joilla hän vappuna tervehti sukupuolivähemmistöjen (LGBT-yhteisöjen) mielenosoitusta. Hän nimitti marssijoita muun muassa pedofiileiksi. Nämä vaativat rahallista korvausta. Miksi Milonov heilutti tässä yhteydessä ”Donetskin kansantasavallan” lippua, jäi epäselväksi. ”Jälkiään peitelläkseen”?
Mielenosoittajatkaan eivät jääneet sanattomiksi. Heidän vastauksensa lainsäätäjälle oli: ”Milonov menköön Ugandaan, syyllinen homopropagandaan!”
LGBT-yhteisöjen julkista esiintymistä rajoittavat lait eivät kokonaan estä asioiden esilletuloa. Valtalehdistö ja televisio kertovat aihepiiristä harvoin, mutta internet ja esimerkiksi pietarilaiset uutissivustot kyllä.
Järjestyksen valvojat ovat valppaina. Kun LGBT-aktivisti Juri Gavrikov oli lähdössä yhden miehen mielenosoitukseen Palatsiaukiolle, hänet pidätettiin varmuuden vuoksi jo kotiovella. Häntä syytettiin ”lievästä huliganismista” – julkisesta kiroilusta.
Summa summarum: venäläisessä yhteiskunnassa on vapautta ”kauppaan seksillä”, mutta yksilön oma julkitulo seksuaalisuuteensa liittyen voi johtaa oikeuteen.