Helsinkiläiseen PRKL Clubiin on yhdistetty kolme äärioikeistolaista keikkatapahtumaa tänä vuonna. Yksi on peruttu, yksi piti perua mutta mahdollisesti järjestettiin silti ja yksi on edelleen tulossa.

Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevan hevibaarin PRKL Clubin oli tarkoitus järjestää kolmen äärioikeistolaisyhtyeen keikka lauantaina 25. heinäkuuta. Baari perui tapahtuman netissä syntyneen kohun vuoksi sen jälkeen, kun äärioikeiston ja fasismin vastainen Varis-verkosto kirjoitti keikasta sivuillaan.

PRKL Clubin keikkaa mainostettiin kansallissosialistisella Herrenblut-sivustolla. Sivujen otsikkopalkissa lukee ”NSBM kulturkampf”, mikä tarkoittaa kansallissosialistisen black metallin avulla käytävää kulttuurisotaa.

Samalla sivustolla mainostetaan lokakuussa järjestettävää toista PRKL Club -keikkatapahtumaa. Mainosjulisteessa on Ku Klux Klaniin viittaavat kirjaimet KKK sekä valkoisten ylivaltaa ajavan järjestön tunnukset: valkoinen kaapu ja nurin käännetty risti. Tapahtumaa mainostetaan samoilla tunnuksilla myös Facebookissa.

PRKL Club järjesti uusnatsikeikan myös kuluvan vuoden keväällä. Varis-verkoston mukaan venäläisen natsibändin Korrozia Metallan annettiin esiintyä, vaikka PRKL Club oli aiemmin ilmoittanut peruvansa keikan.

Baari paheksuu ”asioilla” revittelyä

PRKL Club julkaisi tämän viikon perutusta keikasta lehdistötiedotteen, jossa arvostellaan Varis-verkoston ”aggressiivista, anonyymia asioilla revittelyä”.

ILMOITUS

”Suhteettoman suuren mediakohun takia käsittelimme asiaa useamman eri tahon kanssa, jonka jälkeen päätimme yksissätuumin peruuttaa kyseisen tapahtuman”, kirjoittavat tiedotteessa Antti Siljamäki ja Tony Taleva.

Siljamäki ja Taleva ilmoittavat suhtautuvansa ”varauksellisesti kaikenlaista sensuuria kohtaan”.

”Jos jättäisimme buukkaamatta kaikki hieman kyseenalaiset orkesterit saattaisi jäädä metalli, industrial ja hardcorescene hyvinkin ontoksi.”

Varis-verkosto puolestaan kirjoittaa sivuillaan, että perutun keikan bändejä yhdistää enemmän äärioikeistolainen ideologia kuin musiikki, jonka genret vaihtelevat industrialista black metalliin ja rokkiin.

Uusnatsiryhmät ovat aikaisemmin Suomessa käyttäneet keikkatapahtumia värvätäkseen ihmisiä toimintaansa.

Kansan Uutiset ei tavoittanut Siljamäkeä tai Talevaa kommentoimaan lokakuun KKK-keikkaa.