Lehtikuva/Louisa Gouliamaki

Kreikan tilanne antaa uutta energiaa radikaaleille vasemmalla ja oikealla, sanoo Donald Tusk.

Euroopassa on syntynyt Kreikan vuoksi vallankumouksia enteilevä levottomuuden ilmapiiri, jollaista ei ole nähty sitten vuoden 1968, sanoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk Financial Timesille.

Neuvosto on EU:n ylin poliittinen elin, ja Tusk toimi välittäjänä maanantaina hyväksytyn Kreikan kolmannen tukipaketin neuvotteluissa.

Tusk sanoo pelkäävänsä enemmän Kreikan synnyttämää ”poliittista tartuntaa” kuin tilanteen taloudellisia seurauksia. Hänen mukaansa Kreikkaa koskevat kiistat ovat antaneet uutta virtaa vasemmiston ja oikeiston radikaaleille ryhmille. Euroopan pimeimpiä hetkiä on Tuskin mielestä aikaisemmin yhdistänyt vastaava dynamiikka.

Puheenjohtaja on huolissaan erityisesti radikaalivasemmistosta, koska se ajaa ”illuusiota, jonka mukaan on mahdollista rakentaa vaihtoehto” EU:n nykyiselle talousmallille. Tusk arvostelee, että vasemmistojohtajat pyrkivät sivuuttamaan perinteiset eurooppalaiset arvot, kuten säästäväisyyden ja liberaalit markkinoihin pohjaavat periaatteet.

Kun radikaalivasemmiston retoriikka yhdistyy korkeaan nuorisotyöttömyyteen, yhdistelmä on räjähdysherkkä, hän varoittaa.

Tuskin mukaan Kreikan uusin lainaohjelma on ehdoiltaan ”pehmeä” eikä rankaise tai nöyryytä ketään.