Katri Immonen

Siirtotyöläiset rakentavat ydinvoimaloitamme ja siivoavat koulujamme, mutta kuka kantaa vastuun heidän oikeuksiensa toteutumisesta?

Viime vuonna Suomeen muutti yhteensä reilu 33 300 ihmistä, joista kolmasosa tuli ensisijaisesti töihin. Lisäksi Suomessa työskentelee vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä väliaikaisesti. Kansallisten strategioiden mukaan työntekijöitä halutaan lähivuosina yhä enemmän ulkomailta.

Mutta kuka kantaa vastuun siirtotyöläisistä? Useita vuosia Suomessa työskennellyt virolainen Aleksei joutui työnantajansa huijaamaksi, jäi asunnottomaksi ja putosi palveluiden ja sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Sopimus ja työsuhdeasunto

Kävi ilmi, ettei firma ollut maksanut vuokraa. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko maksaa työnantajan velat tai poistua seuraavana päivänä.

Aleksei saapui töihin Helsinkiin joulukuussa 2014. Työkeikka ei ollut ensimmäinen. Aleksei oli tehnyt Suomessa töitä kahdeksan vuotta.

Työsopimukset ja veronumerot hoidettiin kuntoon. Työnantaja kertoi, että kyseessä on suomalainen työsopimus, johon sisältyi jaettu työsuhdeasunto. Aleksei irtisanoi vuokra-asuntonsa Virossa ja muutti Suomeen.

– Ongelmat alkoivat kolme viikkoa töiden alun jälkeen. Yhtenä aamuna asunnon omistaja ilmestyi kotiimme ja penäsi, keitä olemme. Kävi ilmi, ettei firma ollut maksanut vuokraa. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko maksaa työnantajan velat tai poistua seuraavana päivänä.

ILMOITUS

Työnantaja kehotti työntekijöitä palaamaan viikonlopuksi Viroon ja tulemaan maanantaina takaisin. Maanantaina työnantaja ei vastannut puheluihin eikä sähköposteihin. Palkat jäivät saamatta. Myöhemmin kävi ilmi, että suomalaiseksi väitetty sopimus oli virolainen.

– Olin kyllä kuullut ne tarinat virolaisilta kavereilta. Nyt se oli osunut omalle kohdalle, toteaa Aleksei.

Yhden yön Aleksei vietti kaupungin hätämajoituksessa Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa. Sen jälkeen hän yöpyi Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA ry) Yökeskus Kalkkersissa, joka ainoana Helsingissä tarjoaa lämpimän yöpaikan asunnottomille riippumatta kotipaikasta tai oleskelustatuksesta.

– Olin ollut kirjoilla Vantaalla. Minulla oli ollut suomalainen Kela-kortti. Mutta nyt en ollut asunut pitkään aikaan Suomessa ja kaikki oli loppunut.

Pysyvyyden harha

Kansanedustaja ja tutkija Anna Kontulan mukaan lainsäädäntö on luotu siitä olettamuksesta, että ihmiset pysyvät paikallaan.

– Tämä ei ole vain siirtolaisväestön ongelma, vaan näkyy myös useammalla paikkakunnalla asuvan tai työn perässä siirtyvän suomalaisen prekaarin työvoiman kohdalla. Ongelma korostuu, mitä useampi eri tasoinen raja täytyy ylittää: kunnan raja, valtion raja ja Euroopan unionin raja.

Rajojen lisäksi oikeuksia määrittävät lähtömaa, työsuhteen muoto ja kesto, sekä se, millaisten vakuutusten piirissä henkilö on kotimaassaan. Euroopan ulkopuolelta tulevien kohdalla vaikuttaa myös oleskeluluvan tyyppi.

Kontulan mukaan säädösviidakko estää oikeuksien toteutumisen.

– Silloinkin, kun oikeudet ovat teoriassa olemassa, ne toteutuvat vain vaatimalla ja niiden hallinta menee useimmiten yli viranomaisten osaamisen puhumattakaan tavallisista ihmisistä.

Töihin tai kadulle

Siirtolaisuuden kurjin puoli näkyy niiden ihmisten kohdalla, jotka putoavat kaiken yhteiskunnan tuen ulkopuolelle. Kelan palveluiden piiriin pääsy edellyttää pääsääntöisesti puolen vuoden työskentelyä suomalaisella työsopimuksella. Kaupungin viimesijaisissa tuissa, kuten hätämajoituksessa ja toimeentulotuessa voi olla vielä tiukempi linja.

– Aina, kun on siirtolaisuutta, pieni osa porukasta ei työllisty ja putoaa. Tällä hetkellä ei ole mitään prosesseja, joilla näiden ihmisen asioita hoidetaan siinä tapauksessa, etteivät sosiaaliturvan ja palveluiden saamisen ehdot täyty, sanoo VVA ry:n matalan kynnyksen esimies Jussi Lehtonen.

Tämä joukko näkyy VVA ry:n yökeskuksen palveluissa. Laskelmia määristä ei ole, mutta Lehtonen arvioi, että puhtaasti kadulla olevista asunnottomista siirtolaisten osuus voi olla suurikin. Pääosin he tulevat toisista EU-maista.

Usein ainoa tie eteenpäin on työllistyminen. TE-toimisto palvelee EU-siirtolaisia. Palvelu saa kuitenkin Alekseilta tyrmäävän arvion.

– Sain kahden ja puolen kuukauden aikana kaksi soittoa ja kaksi sähköpostia, vaikka aktiivisesti hain apua työnhakuun. Työvoimatoimistosta ei ollut mitään hyötyä.

Tarvitaan toimia monella tasolla

On ilmeistä, ettei tilanne, jossa ihmiset jätetään heitteille ole pitemmän päälle kestävä tilanteessa, jossa liikkuvuus sekä Euroopan sisällä että sen ulkopuolelta on kasvussa.

– Pitkällä aikavälillä siirtolaisten oikeuksien turvaaminen ei ole mahdollista ilman EU-yhteistyön tiivistämistä, sanoo Kontula.

Valtion tasolla Kontula näkee tavoiteltavana palveluiden laajentamisen kaikkien saataville universalismin periaatteen mukaisesta.

– Jo nykyisellään peruskoulu on kaikkien lasten universaali oikeus, hän muistuttaa.

Uudistusten etenemistä vaikeuttaa se, että kyse on ihmisryhmästä, joiden poliittiset oikeudet ovat rajatut ja jonka puolesta puhuvia poliitikkoja on vaikea löytää. Kontulan mukaan oikeudet näyttäisivätkin etenevän tällä hetkellä paremmin oikeuspäätösten kuin poliittisten elinten kautta.

VVA ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivolan mukaan valtion asunnottomuusohjelmissa siirtolaiskysymys on käytännössä sivuutettu. Helsingin kaupungin asenne on vieläkin torjuvampi. Tiivola peräänkuuluttaakin toimia tässä ja nyt.

– Helsinkiin tulee perustaa hätämajoitusta ja kohdennettuja palveluita tarjoava keskus siirtolaisille, vaikka sitten järjestöjen toimesta, ellei valtiolta löydy tahtoa.

Tällaisia keskuksia löytyy muista Euroopan kaupungeista, muun muassa Tukholmasta. Keskus tarjoaa hätämajoituksen lisäksi työn- ja asunnonhakupalveluita.

Kaikkien etu

Kaikki haastatellut ovat yhtä mieltä siitä, että Suomeen tullaan ennen kaikkea työn perässä. Aleksei korostaa, ettei hän kaipaa sosiaaliturvaa. Hänelle olisi riittänyt apu työn haussa.

Tutkimus ei tue väitettä, että ihmiset liikkuisivat sosiaaliturvan perässä. Siirtolaisten liikkeisiin vaikuttavat aivan muut tekijät, kuten työllisyystilanne ja palkkataso sekä kriisit, jotka pakottavat ihmiset lähtemään kodeistaan.

– Meillä on moraalinen velvollisuus huolehtia jokaisesta, muistuttaa Tiivola.

Ei ole myöskään kenenkään etu, että muodostuu pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolella olevien ihmisten joukko.

– Euroopassa on tehty pitkään ohjelmallista työtä slummien purkamiseksi. On unohtanut, että ihmisten jääminen yhteiskunnan ulkopuolelle tarkoittaa sairauksien leviämistä ja muita lieveilmiöitä. Ihmisten ottaminen palveluiden piiriin on koko yhteiskunnan etu, sanoo Lehtonen.

”Olen onnellinen”

Aleksei oli asunnoton kolmisen kuukautta ja nukkui yönsä Kalkkersissa tuolilla istuen. Pitkän työkokemuksensa ansiosta hän uskoi työllistymiseensä ja jaksoi jatkaa työn etsimistä. Viroon paluu ei ollut vaihtoehto.

Äiti, jota Aleksei oli palannut hoitamaan edelliseltä työkeikaltaan Suomesta, oli kuollut. Sisko oli murhattu asuntoryöstön yhteydessä vuosia aikaisemmin. Avioliitto oli kariutunut eikä entinen vaimo antanut Aleksein tavata heidän yhteistä tytärtään. Äidin omaisuus ja Aleksein asunto olivat menneet äidin yrityksen velkojen maksuun.

– Äidin kuoleman jälkeen minulla ei ollut Virossa mitään. Äiti mennyt, sisko mennyt, vaimo ja lapsi menneet.

Huhtikuussa Aleksei pääsi asumaan kaverinsa kämppään ja toukokuussa löytyi rakennusalan työ. Nyt Aleksei aikoo jäädä Suomeen.

– Minulla on asunto ja suomalainen työsopimus. Olen onnellinen.

Aleksein nimi on muutettu.

Haastattelujen lisäksi lähteenä on käytetty:

Kontula, Anna: Näkymätön kylä. Siirtotyöläisten asemasta Suomessa. Into 2010.

Maahanmuuton tunnusluvut 2014. Euroopan muuttoliikeverkosto.

Free Movement and Homelessness. Homeless in Europe, The magazine of FEANTSA, 2013.