Viikon kysymys
Uusi hallitusohjelma tuo pitkään sairastaville entistä raskaamman maksutaakan.
Lääkkeistä ja matkoista maksettavat korvaukset pienenevät samalla kun sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat, toteaa potilas- ja kansaterveysjärjestöjen POTKA -verkosto.
Potkiiko hallitus paljon sairastavia, POTKANn puheenjohtaja Leena Rosenberg?
– Potkii. Vuonna 2011 Suomessa oli puoli miljoonaa pienituloista kotitaloutta, jotka joutuivat jopa jättämään lääkkeitä ostamatta, kun rahat eivät riittäneet. Osalla pienituloisista terveydenhuoltokulut vievät jopa 40 prosenttia perheen maksukyvystä.
– Jos joutuu jättämään lääkkeet ostamatta, siitä tulee kierre, jossa kulut periaatteessa kasvavat. Kyllä sekin tulee aika kalliiksi yhteiskunnalle, jos sairaudet pahenevat ja ihmiset joutuvat sairaalaan.
Mitä heikennyksiä on tulossa?
– Ensi vuonna astuu voimaan vuosittainen 45 euron omavastuu lääkekorvauksista.
– Potilaan matkakohtainen omavastuu hoitokäynneistä nousi jo tänä vuonna 9,25 eurosta 16 euroon. Maksu on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.
– Nousevat lääkekatot, terveydenhuollon maksukatto ja matkojen maksukatto tekevät yhteensä yli puolitoista tonnia vuositasolla. Pienituloisella perheellä se vastaa reilun kuukauden tuloja.
Ketkä kärsivät eniten?
– Hallituksen kaavailut heikentävät erityisesti paljon sairastavien toimeentuloa. Eniten kärsivät pienituloiset pitkäaikaissairaat, joiden lääke- ja hoitokulut ovat todella suuria.
– Tavoite terveyserojen kaventamisesta ei näytä toteutuvan tälläkään hallituskaudella, sillä hallitusohjelma vaikuttaa monin paikoin toimivan päinvastaiseen suuntaan.
Potilasjärjestöt ovat tehneet vuosikausia töitä kohtuullistaakseen sairastavien maksutaakkaa. Eikö teitä kuunnella?
– Siltä se vähän tuntuu. Laki vaatii kysymään kommentteja asiakkailta, kun tehdään päätöksiä. Kuuleminen tapahtuu niin, että asiat tulevat lausuntokierrokselle näihin meidän potilasjärjestöihimme.
Meillä on ainakin kaikissa suurimmissa järjestöissä asiantuntijoita, joiden antamat lausunnot ovat todella perusteltuja.