Kurvit suoriksi

Nyt mennään kovaa vauhtia kesää kohti täällä Itä-Helsingissäkin.

Rantojen venekerhojen laiturit ovat täynnä mitä erilaisimpia vesikulkuneuvoja, aina optimistijollista hurjan hintaisiin huvipursiin. Mutta kunnon ammattikalastukseen käytettäviä aluksia täällä on vain yksi ainoa.

Se on mainion herra Ilveksen paatti Korppu, josta on lähivesiltä juuri pyydettyä kalaa tarjolla lähes päivittäin. Viime päivinä saalis on ollut lähinnä upeaa hopeisena kimmeltävää silakkaa, jota on ollut tarjolla suoraan verkosta otettuna tai samana aamuna rannalla savustettuna.

80 prosenttia ihmisistä on idiootteja – ainakin, mitä tulee rahaan.

Savukala on tietysti sellaisenaan valmista poskeen pistettäväksi, mutta silakat olen pikaisen perkaamisen jälkeen paistellut ruisjauhoissa kieriteltynä runsaassa voissa, jota on Venäjän presidentti Vladimir Putinin ansiosta ollut saatavilla tosi halvalla, alle euron rasia.

Kalastaja Ilves on lupaillut, että pian kalan saanti monipuolistuu, kun hän ottaa verkkojen sijasta rysät käyttöön. Pienen ongelman muodostavat kuitenkin nälkäiset hylkeet, joita makoilee satamäärin Vuosaaren rannikon lähiluotojen graniittisilla rantakallioilla.

ILMOITUS

Kalastajamme mukaan hylkeet tykkäävät erityisesti lohikaloista, joista jättävät rysään vain päät. En tiedä toista ihmistä, joka rakastaisi hylkeitä niin tulisesti kuin herra Ilves.

Yksi tärkeä jokavuotinen kevättapahtuma oli taloyhtiömme pihatalkoot, jotka pidettiin jo pari viikkoa sitten. Haravointia ja muuta puuhaa oli tällä kertaa sen verran vähän, että porukalle jäi mukavasti aikaa jutella keskenään. Se onkin talkoissa yhtä tärkeää kuin piha-alueen pistäminen kesäkuntoon.

Talossamme on melkoinen joukko ihmisiä, pääasiassa kai naisia, jotka käyvät joka päivä rannassa aamu-uinnilla heti kun jäät ovat lähteneet. Muutamat hurjimmat harrastavat avantouintiakin läpi talven. He kertoivat meriveden lämpötilan olevan jo kahdeksan astetta. Tiedän hyvin, että aamuinen pulahdus viileässä vedessä piristäisi kummasta, mutta tähän asti olen tyytynyt seuraamaan uimareiden suorituksia vain katseella.

Täällä Vuosaaressa en ole yhtätoista astetta kylmemmässä vedessä uinut ja sekin tapahtui ihan vahingossa. Edellisenä päivänä merivesi oli ollut lähes parikympistä, mutta yön aikana Viron rannikon kylmä vesi oli vaihdettu Suomen rannikolle ja virolaiset pääsivät polskimaan meiltä tulleessa lämpimässä uimavedessä. Epäilen, että syyllinen tähän kolkkoon kolttoseen oli herra Ilves. Ei kuitenkaan kalastajamme Ilves, vaan Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, tuo rusettikaulainen herra, joka on aina ilkeä Suomelle.

Siirrytäänpä tästä sitten toiseen herraan eli punapöksyiseen pankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroosiin, joka on muuttanut asuinpaikkansa verotussyistä Ruotsiin ja toimii muun muassa Sammon, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtajana.

Nalle tunnetaan myös nerokkaana ajattelijana, joka silloin tällöin jakaa pohdintojensa kultahippuja koko kansan ihasteltavaksi. Entisenä taistolaisena nykyinen rahaherra tuntee tietysti hyvin luokkateoriat, mutta Nalle on kehitellyt niitä Karl Marxin ajoista eteenpäin, kuten järkevää onkin.

Kun Marx puhui kapitalisteista ja työväenluokasta, niin Nalle Wahlroos jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, jotka ovat modernisti ”idiootit” ja ”ihmiset, jotka ovat parempia rahan kanssa”. Valtava enemmistö on tietysti idiootteja.

Nalle esitteli uuden luokkateoriansa hiljattain Tanskassa järjestetyssä seminaarissa. Jotta ymmärtäisimme täysin hänen ajattelunsa syväluotaavuuden, on syytä lainata monien hallitusten puheenjohtajaa itseään:

”80 prosenttia ihmisistä on idiootteja – ainakin, mitä tulee rahaan.”

Siinä se oli tyhjentävästi sanottuna, mutta tunkeudutaanpa vielä toisellakin lainauksella peremmälle Wahlroosin ajatusmaailman aarrearkkuun:

”Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset.”

Olen tutustunut huolella Nallen ajatuksiin ja ymmärtänyt, että minun on viisainta lähettää kaikki vaatimattomat säästöni pankkiiri Wahlroosille, koska se on hyväksi minulle ja muillekin idiooteillekin.

Kun kaikki fyrkat ovat Nallen kukkarossa, voimme viettää täällä itäisessä Helsingissä huolettoman kesän.

On todella kiva huomata omaavansa ennustajan lahjoja. Viime kolumnissani Viikkolehdessä (24.4.) kirjoitin nimittäin näin:

”Kevään lähetessä ja veneilykauden alkaessa voi odottaa sukellusvenehavaintoja taas Suomen ja Ruotsin vesillä.”

Ja näin tapahtuikin. Helsingin edustalla jahdattiin 27.– 28. huhtikuuta aluevesillemme tunkeutunutta sukellusvenettä, joka sitten häädettiin kansainvälisille vesille pienen syvyyspommin avulla.

Samalla selvisi, että sukellusvenettä etsineiltä suomalaisilta laivaston aluksilta puuttuivat kaikumittauslaitteet. Ne oli jätetty säästösyistä hankkimatta. Onneksi etsintäalueella oli erinomaisesti toimiva hydrofonikenttä eli vesikuuntelulaitteiden verkosto, joten tunkeutuja tavoitettiin.

Myös presidentti Sauli Niinistö ilmoitti, että hänkin oli odotellut sukellusveneen loukkaavan aluevesiämme ja viittasi perusteluna aiempiin ilmatilan loukkauksiin Suomenlahden yläpuolella.

Olen siis ennustajana hyvässä seurassa. Täytyy tässä samalla tunnustaa, että olen muutoinkin aikalailla samoilla linjoilla Niinistön kanssa. Hän on esittänyt harkittuja ja fiksuja näkökantoja muun muassa Suomen suhtautumisesta sotilasliitto Naton jäsenyyteen.

Natoa kai saa taas kutsua sotilasliitoksi. Pari vuotta sitten eräät neropatit kun yrittivät opettaa meille idiooteille, että ei Nato mikään sotilasliitto ole, vaan ainoastaan täysin vaaraton ”turvallisuusmanageri”.

Venäjää, jossa oppositiopoliitikkojen ja lehtimiesten murhaajat hilluvat vapaina, ei juuri kukaan pidä oikeusvaltiona, mutta Yhdysvaltoja on moni sellaiseksi uskonut. Niin teki suomalainen liikemies Tapani Koivunen, joka joutui yllättäen tutustumaan USA:n oikeuslaitokseen ja vankilajärjestelmään.

Karuista kokemuksistaan pitkään USA:ssa asunut Koivunen on julkaissut kirjan Amerikkalainen painajainen (Atena). Teos kertoo kuinka syytön mies napataan kiinni ja häntä uhkaillaan 30 vuoden vankilatuomiolla. Vasta pitkään vankilassa oltuaan Koivunen saa kuulla, että syyte koskee kansainväistä rikollisorganisaatiota, jossa hän on päätekijä. Koivusen mukaan USA:ssa syytetyksi joutuneista 99,5 prosenttia myös tuomitaan.

Suomalainen joutuu istumaan viisi kuukautta vankiloissa oikeudenkäyntiään odottelemassa. Sitten ystävät saavat kerättyä 300 000 dollaria takuurahoiksi ja mies pääsee kiven sisältä kotiarestiin, mikä merkitsee valvontapantaa nilkkaan ja tiukkoja liikkumisrajoituksia.

Oikeudenkäynnissä syytön mies joutuu Amerikan malliin tunnustamaan olevansa syyllinen, jotta selviäisi syyttäjän tarjoamalla pienemmällä tuomiolla. Koivunen siis tuomitaan rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Hän joutuu lusimaan vielä puolitoista vuotta ennen kuin joutuu karkotetuksi USA:sta.

Kokemukset muuttavat miehen käsitystä Yhdysvalloista oikeusvaltiona ja kirjan lopulla Koivunen toteaa näin:

”Lukija on voinut ihmetellä, miksi usein kuvaan kokemuksiani oikeudenkäynnistäni ikään kuin näytelmänä, mutta niin sen silloin koin. Jatkuvasti oli se tunne, että asiat oli jo jossain päätetty ja nyt vain edettiin jonkin käsikirjoituksen mukaisesti.”