Työelämän muuttuminen yhä liikkumattomampaan, istuen tapahtuvan konttorityön suuntaan vaatii, että peruskoulussa lapsille annettavan liikuntakasvatuksen on muututtava. Painopiste pitää siirtää yleismaailmallisesta palloilu- ja yleisurheilulajien harjoittelusta kunkin oppilaan oman liikunnanhalun herättämiseen ja staattisen työelämän vastapainoksi vaadittavien lihaskuntoharjoitustaitojen ja liikuntatottumuksen luomiseen. Samassa yhteydessä liikunnan numeroarvostelusta on luovuttava ja pakollisten viikoittaisten liikuntatuntien määrää on lisättävä.
Muutos vaatii liikunnanopettajien koulutuksen, toimintatapojen ja toimintamahdollisuuksien muokkaamista sellaisiksi, että oppilaita heidän omista lähtökohdistaan kehittävä opetus on ylipäänsä mahdollista. Tämä vaatii lisää työtä oppilailta ja opettajilta ja suurempaa rahallista panostusta yhteiskunnalta. Se panostus tulee kuitenkin kannattamaan.
Seuratoiminnan tukemiseen pitää jatkossakin kohdentaa julkista rahaa.
Nämä muutokset ovat välttämättömiä ihmisten yleisen terveydentilan ja työkunnon parantamiseksi sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja muiden liikkumattomuudesta johtuvien terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Jos yleistä työn tuottavuutta halutaan nostaa ja sairaudenhoidosta ja terveydenhuollosta aiheutuvia kustannuksia halutaan laskea, se onnistuu tehokkaimmin huolehtimalla ihmisten liikunnallisuudesta ja kasvattamalla heidät huolehtimaan omasta fyysisestä ja henkisestä kunnostaan jo nuorina.
Koulujärjestelmän ulkopuolella huomio pitää kiinnittää seuratoiminnan ja nimenomaan valmentajien ammattitaidon tukemiseen. Lukemattomat liikuntaseuroissa vapaaehtoisesti tai nimellistä korvausta vastaan toimivat valmentajat ja seura-aktiivit mahdollistavat nykyisten suomalaisten urheilu- ja liikuntaharrastusseurojen toiminnan. Seuratoiminnan tukemiseen pitää jatkossakin kohdentaa julkista rahaa, ja tarjolla on oltava riittävästi asiantuntevaa valmennuskoulutusta sitä tarvitseville.
Tulevaisuuden suuri haaste on miettiä, miten saamme liikkumattomat ja vähän liikkuvat henkilöt innostumaan säännöllisestä liikuntaharrastuksesta. Tulevia valtiontalouden säästöohjelmia laadittaessa ainakaan liikunta- ja urheiluharrastuksen tukemisesta ja liikuntapaikkojen rakentamisesta ei voida leikata, vaan niihin ohjattavia varoja on lisättävä nykyisestä.
Liikunta- ja urheiluharrastuksen kannalta on olennaista, että seuroilla on käytettävissään tarpeeksi sopivia ja hyväkuntoisia julkisia ja yksityisiä tiloja, joiden vuokrataso on kohtuullinen. Yksinliikkujien kannalta on tärkeää, että julkiset liikuntapaikat ovat kunnossa ja niiden käyttömaksut ovat sellaisia, että myös köyhillä ja työttömillä on varaa käyttää niitä.
Kirjoittaja on turkulainen putkiasentaja.