Ajatuspaja Libera, jonka hallituksessa istuu muun muassa Björn Wahlroos, ottaa kantaa maahanmuuton puolesta.

Oikeistoa lähellä olevan ajatushautomo Liberan uusi tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen ottaa Liberan sivuilla voimakkaasti kantaa suomalaisen maahanmuuttokeskustelun yksipuolisuutta ja kovuutta vastaan.

Pursiaisen mukaan maahanmuuttoa tällä hetkellä käsittelevät keskusteluaiheet ovat ongelmallisia.

”Maahanmuuttoa tarkastellaan pelkästään nykysuomalaisten hyötyjen ja kustannusten näkökulmasta. Tämä on syvästi epäliberaali, orjanomistajan ajattelutapa. Maahanmuuttajaa ei tarkastella ihmisenä, vaan resurssina meille muille”, Pursiainen kirjoittaa.

Pursiaisen mukaan ajattelutapa on epämiellyttävä, minkä lisäksi se estää näkemästä maahanmuuton todellisia hyötyjä.

”Rajojen avaaminen tuottaisi valtavan hyödyn”

ILMOITUS

”Maahanmuuton suurin hyöty ihmiskunnalle on maahanmuuttajan ja hänen perheensä hyvinvoinnin lisäys. Lisäys voi olla todella merkittävä, koska palkkataso voi Suomessa tai Euroopassa olla moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Ihmiset eivät turhaan pane henkeään alttiiksi Välimeren yli päästäkseen”, Pursiainen huomauttaa.

Maailmanlaajuisesti rajojen avaamisesta aiheutuva hyvinvoinnin lisäys olisi Pursiaisen mukaan ”todennäköisesti valtava”.

”Arvostettu taloustieteilijä vertaa maahanmuuton esteiden vuoksi saamatta jääneitä hyötyjä jalkakäytävälle jätettyihin biljoonan dollarin seteleihin, jotka odottavat poimijaansa.”

Pursiainen vaatii, että maahanmuuttajia tarkastellaan samanlaisina ihmisinä kuin muitakin suomalaisia.

”Näin tehdään toistenkin uusien suomalaisten, nuorten kohdalla. Kukaan ei ole estämässä nuorten tuloa työmarkkinoille sen vuoksi, että lisääntyneestä kilpailusta voi olla kustannuksia nykyisille työntekijöille.”

”On aika hämmästyttävää, että ihmisten ajatteleminen ihmisinä kuulostaa radikaalilta nyky-Suomessa.”

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!