Olen uusi puoluepolitiikassa, mutta ollut aina mukana jollain tapaa kansalaisvaikuttamassa osallistumalla aktiivisesti kansalaisjärjestöjen toimintaan. Siksi katson ehkä asiaa toisenlaisten lasien läpi – hiukan ulkopuolelta. Näin puoluepolitiikan noviisi kuin olen.
Vaalit eivät tällä kertaa sujuneet puolueeltamme odotetusti. Kaikki tekivät parhaansa ja monia upeita kampanjoita oli ilo seurata. Kansa valitsi toisin. Se valitsi leikkaukset ja rasismin.
Tulos on siinä mielessä yllättävä, että arvotutkimuksissa ihmiset yhä uskovat hyvinvointivaltioon ja yhteisten palvelujen järjestämiseen verovaroin. Ihmiset uskovat samanlaiseen Suomeen kuin me, mutta eivät äänestäneet meitä.
Me emme ole onnistuneet välittämään kansalaisille talouspoliittista ajatteluamme kansantajuisesti. Tämä on noussut esiin kaikissa vaalikadullakin käymissäni keskusteluissa.
Kampanjasta jäi lisäksi välittymättä, että kannatamme kestävää yhteiskuntaa.
Mielikuvat ja tunteet ovat päätöksissä vahvasti mukana. Äänestyspäätös ei ole suurimmalla osalla rationaalinen päätös. Tämä vaalitulos on siitä hyvä esimerkki. Liian usein jouduin turuilla ja toreilla vastaamaan historiaa koskeviin kysymyksiin, jotka eivät liity tämän hetken talouspoliittisiin ongelmiin.
Rasismin nousu ei tässä taloustilanteessa yllätä, mutta se että se sallitaan, kyllä. Onhan se jo perustuslakiamme ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä vastaan.
Kannatuksen saaminen nousuun vaatii uutta ajattelua, vanhasta luopumista, Li Anderssonin esittämää uutta vasemmistolaista liikettä sekä rohkeutta tehdä niitä muutoksia. Joskus suurimmat ja merkittävimmät muutokset tapahtuvat vaikeimpina hetkinä. Minä näen tämän kaiken uuden alkuna.