Kai G. Baer

Teatteri Telakan Sota ja rauha vie Venäjän veriseen historiaan muistuttaen vallan ja väkivallan tuhoisuudesta. Onnistunut voimainponnistus muistuttaa riipaisevalla tavalla siitä, että mikään ei ole oikeastaan muuttunut sitten näiden tapahtumien sotaisassa maailmassamme.

Tampereen Teatteri Telakka on ottanut melkoisen haasteen tuodessaan näyttämölle Tuomo Rämön ohjaaman ja dramatisoiman Leo Tolstoin Sota ja rauha -ja muihinkin teoksiin pohjautuvan kavalkadin.

Pitkälle nokkelaan, ajoittain varsin virtuoosiseen improvisaatioon nojaava esitys seuraa neljän venäläisen aatelisen elämänvaiheita Napoleonin Venäjälle vuosina 1812–1814 suuntautuneen hyökkäyksen aikana. Tuolloin Venäjällä oli vielä vallalla maaorjuus, aatelisten suodessa itselleen mielivaltaisia oikeuksia ja määräysvaltaa maaorjia ja muitakin vähempiosaisia kohtaan. Yksilöiden kohtaloiden ohella esitys kuvaa myös sodan kauhuja, kun Moskova palaa ja rahvaasta koottu sotaväki kärsii taistelukentillä epäinhimillisissä olosuhteissa. Erityisesti esitys pureutuu ihmisten epätasa-arvoisuuteen laajemmassakin kontekstissa.

Esitys luotsaa päähenkilöiden elämää murrosiästä aikuisuuteen. Heidän keskinäistä kanssakäymistään, odotuksia, toiveita, ristiriitoja ja salaisuuksia yhteisön paineiden alaisena. Tarinan henkilöt yrittävät selvitä elämänpelistä maailmassa, jossa suuret historialliset tapahtumat määrittelevät sen kulun.

Esitys kuvaa myös päähenkilöidensä intohimoja ja viettejä rakkauden salaisissa jos kohta julkisissakin puutarhoissa. Näistä intohimo- ja avioliittosotkuista parinvaihtoineen kumpuaa traagisen pohjavireen omaavan esityksen komiikka. Rämön Tolstoin jättiteoksen tulkinta on fyysinen, näyttelijät temmeltävät alati vaihtuvien halujensa, valtansa ja poliittisten olosuhteiden pelikentällä kuin mitkäkin marionetit, joita Rämö tanssittaa ja hypittää vakavan aiheen parissa leikkisyyttä unohtamatta.

Napoleon ja Putin

Luultavasti en ole väärässä havaitessani Napoleonin Venäjän retkeä ja Euroopan valloitusta kuvaavan esityksen vihjaavan Vladimir Putinin nykyisiin toimiin ja uhkailuihin, vaikka ei tyylikäs esitys suoranaisesti tätä toitotakaan.

ILMOITUS

Esityksen alku ja loppu, joissa tämän päivän toraisat naapurit kiistelevät kerrostalon pihan istutuksista ja käytöstä, on turhaa vääntöä rautalangasta. Rämön taitava ohjaus ja hyvä esitys Venäjän taannoisista tapahtumista saa ilman tätä nujakointiakin ajatukset tähän päivään; siihen kuinka pienistä, inhimillisistä, sovittamattomista erimielisyyksistä pahimmillaan kasvaa järkyttäviä konflikteja, sotaa ja tuhoa.

Apokalyptinen visualisointi

Nadja Räikän suunnittelema valaistus ja esityksen visualisointi kaikkinensa on hieno. Näyttämölle on rahdattu moneksi muotoutuvia aitoja materiaaleja, nokisia tiiliä, kantoja, haketta ja kattopaneeleita, köynnöskasveja ja sen sellaista. Lavastus on toimiva ja jollain tasolla apokalyptinen, joskin jotain väistämätöntä on jo tapahtunut ja mitä tuleman pitääkään. Räikkä taitaa myös valaistuksen tarinallisuuden.

Hannu Hauta-ahon henkilöiden mielentiloja ja tapahtumia kuvaava musiikki lauluineen sopii esityksen saumattomasti. Hänen äänimaailmansa tukee esityksen uhkaavia, kaoottisia tunnelmia välistä liiankin rajuilla ääniraidoilla, mutta tarpeen tullen äänet seestyvät näiden ihmispolojen etsiessä edes jonkunlaista onnea ja järjestystä elämäänsä.

Henna Mustamon puvustus leikittelee sulassa sovussa epookin ja modernin välillä. Vai mitä pitäisi ajatella farkkutakkien röyhelöreunuksista? Asujen vaihdolla vaihtuvat näppärästi näyttelijöiden sukupuolet, arvot ja asematkin.

Pasifistinen ohjaus

Rämön pasifistinen, psykologisesti ja emotionaalisesti vahva ohjaus ei päästä vereslihalle piiskattuja näyttelijöitä helpolla.

Kaikki neljä näyttelijää taipuvat moniin esittämiinsä rooleihin uskottavasti ja hämmästyttävän taipuisasti. Antti Mankonen, Petri Mäkipää, Kaisa Sarkkinen ja Piia Sokkeli tekevät hienoa työtä vaikeissa rooleissaan. Tekisi mieli mainita erikseen Pia Soikkelin aivan huikea taitavuus ja sukeutuminen esittämiensä henkilöiden rooleihin vaivatta ja syvällisesti. Hän on myös melkoinen koomikko ja liikunnallisesti lahjakas.

Ja hyvä on myös Kaisa Sarkkinen, häkellyttävän hyvä. Niin ja miehet myös. Esityksestä kaikkinensa kajahtaa sellainen tekemisen meininki, että alta pois laitosteattereiden viihdespektaakkelit.

Sota ja rauha on Teatteri Telakan kevään ohjelmiston pääteos. Se esitetään kevätkaudella Tampereella viisitoista kertaa aikavälillä 31.3. – 9.5.

Teatteri Telakka: Leo Tolstoi: Sota ja rauha.
Esityksen materiaali on valmistettu Telakan työryhmässä.
Lavalla: Antti, Makkonen, Petri Mäkipää, Kaisa Sarkkinen ja Pia Soikkeli.
Dramatisointi ja ohjaus: Tuomo Rämö. Lavastus ja valosuunnittelu: Nadja Räikkä. Musiikki ja äänisuunnittelu: Hannu Hauta-aho