Aimo Ruusunen

Neuvostoliiton vankileireistä ja vangittujen kohtaloista ei ole tietoa pelkästään vaikeasti avautuvissa arkistoissa, vaan myös ihmisillä itsellään.

Tätä tietoa, kuten muisteluja, kirjeitä ja muita asiakirjoja, piirroksia ja jopa valokuvia on runsaasti myös Venäjän kymmenillä paikkakunnilla toimivien Memorial-yhdistysten hallussa. Näihin yhdistyksiin luotetaan, sillä asiakirjoja saadaan yhä päivittäin. Julkaisuja ilmestyy ei vain yhdistysten vaan myös yksityisten ihmisten kustantamina.

– Tietoa on paljon. Esimerkiksi nyt esillä olevassa vankileirikirjeiden näyttelyssä on paljon minullekin uutta, sanoo Moskovan Memorialin kirjastonhoitaja Boris Belenkin.

Hän on ollut toiminnassa mukana vuodesta 1988, ja tänä aikana tietoa on kertynyt muun muassa satoihin matrikkeleihin eli martirologeihin.

On harhaluulo, että vainot liittyisivät vain Stalinin aikaan.

Esimerkiksi Pietarin Memorial on julkaissut luetteloita kuolemaan tuomituista 11-osaisena kirjasarjana. Laajasti tietoa on julkaistu myös muun muassa vainotuista puolalaisista ja ukrainalaisista. Krasnojarskin Memorial julkaisee muun ohella liettualaisia ja Venäjän saksalaisia koskevaa tietoa – internetissä myös saksaksi.

”Löytäkää 5 000 Puolan agenttia”

Belenkin pitää luonnollisena, että terrorin eli syyttömien laajamittaisen tappamisen ja leirielämän todellisuudesta löytyy jatkuvasti uutta tietoa. Terrorihan kesti yli kuusi vuosikymmentä. Sen kohteena eivät olleet vain tuomitut vaan myös heidän perheenjäsenensä ja sukulaisensa.

ILMOITUS

Yksi valitettava harhakuvitelma on Belenkinin mielestä se, että vainojen ajatellaan liittyvän vain Josif Stalinin aikaan.

– Tämä kaikki alkoi ennen Stalinia. Toisaalta Nikita Hruštšov, joka vuonna 1956 puhui puoluekokouksessa vainoista, jatkoi omana valtakautenaan vangitsemisia. Esimerkiksi vuonna 1959 vangitsemiset lisääntyivät yksinkertaisesta syystä: otettiin kiinni ihmisiä, jotka vain sanoivat mielipiteensä jostakin asiasta, Belenkin kertoo.

Vankeja vapautettiin vielä perestroikan vuosina 1980-luvun lopulla, joten vainot jatkuivat, vaikka propagandassa hoettiin jo 60-luvulla niistä päästyn.

Hruštšovin tekemien paljastusten suurin moka sisältyi siihen, että hän antoi ymmärtää vainojen kohdistuneen erityisesti puolueväkeen. Tämä ei matrikkelien mukaan pidä paikkaansa. Vainoissa oli myös ”kansallisuuspoliittisia” painotuksia, joista Hruštšov ei halunnut puhua.

Esimerkiksi Leningradissa vangitsemiset kohdistuivat suhteellisesti eniten alueen virolaisiin, suomalaisiin ja saksalaisiin. Muista Neuvostoliiton osista löytyy vastaavia esimerkkejä valikoinnista.

Omituisuuksia aiheutti sekin, että Kremlistä lähti mitä mielikuvituksellisimpia käskyjä. Esimerkiksi sellainen käsky, että jollakin alueella piti löytää ja tuomita 5 000 ”Puolan agenttia”. Käsky tietenkin toteutettiin.

Näyttely on esillä Memorialissa (Karetnyi rjad 5/10) 5. toukokuuta saakka.

Aiheesta enemmän tänään perjantaina 6.3. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.