Lehtikuva/Jussi Nukari

Pirkko Saision myyttisestä, kansansadun omaisesta ja anarkistisen ilottelevasta Venäjä-musiikkinäytelmästä tuli ”vahingossa aika poliittinen”.

Kansallisteatterin pressitilaisuudessa nähdään kaksi kohtausta kevään tapauksesta, Pirkko Saision kirjoittamasta, Jussi Tuurnan säveltämästä ja Laura Jäntin ohjaamasta musiikkinäytelmästä Slava! Kunnia.

Ensimmäisessä kohtauksessa törmäilevät ylipainoiset konduktöörikaksoset Obeda (Puntti Valtonen) ja Pobeda (Juha Muje). Kesken kaiken siirrytään Kim Jong-unin valtiovierailun mitalirintaiseen pönötykseen. Pohjois-Korean johtajaa isännöi mystinen Volodja, turvallisuuskoneiston kasvatti.

Toisessa kohtauksessa Venäjä käy sotaa nimeltä mainitsematonta Vierasta Valtaa vastaan. Sotilaiden äidit etsivät ja huhuilevat omiaan, kynttilät ja ikonimaiset valokuvat mukanaan. Jussi Tuurna kertoo halunneensa yhdistellä musikaalia, oopperaa ja brechtiläistä eeppistä teatteria.

Uutta on se, että Putinin Venäjä rahoittaa eurooppalaisia äärioikeistopuolueita EU:ta heikentääkseen

– Vaikka kenraalit ja hallitsijat siirtelevät rajoja, molemmilla puolilla rintamalinjoja löytyy se sykkivä sydän, tavalliset ihmiset ja heidän laulunsa.

Vieraan Vallan entinen pääministeri Julija Tee on juuri vapautunut vankilasta. Hän kaipaa punaisia tanssisaappaitaan, jotka hänet alun perin valtaan siivittivätkin.

ILMOITUS

– Näen Slavan freskomaisena rakennelmana. On räväkkää yhteiskuntasatiiria, myyttinen ja sadunomainen taso ja myös filosofisia pohdintoja vallasta. Miten pienet ihmiset lumoutuvat johtajistaan ja lähtevät pönkittämään pahaa, Laura Jäntti pohtii.

Osin samalla porukalla tehtiin Kansallisen yleisömenestys, musiikkinäytelmä Homo! vuonna 2011.

Junien Venäjä

Seuraavana aamuna istumme käsikirjoittaja Saision, 65, kanssa aamukahvilla Kappelissa. Hän paljastaa, että näytelmä on kirjoitettu ennen kuin Venäjä miehitti Krimin.

– Silloin naapurimaiden välillä ei ollut vielä muuta konfliktia kuin jankkaamista kaasulaskuista. Kirjailijat ja teatteriväki tietävät, kuinka hitaita nämä prosessit ovat. Kun teoksen ensi-ilta koittaa, tilauksesta alkaa olla kolme vuotta. Isossa musiikkinäytelmässä on niin raskas koneisto, että jos se osuu ajankohtaiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen, kyse on enemmän sattumasta.

Volodjan valtakunnan ja Vieraan Vallan konfliktin ohella kyse on ikiaikaisesta venäläisyydestä. Konduktöörit Obeda ja Pobeda ovat näkökulmahenkilöinä koko ajan. Eikä Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa voi ajatella ilman junia. Josif Stalinin kaudella miljoonia ihmisiä, kokonaisia kansoja kuljetettiin karjavaunuilla karkotukseen.

Muisti, identiteetti ja manipulaatio

Sattumaa tai ei. Vladimir Putinin vallan kritiikkinä näytelmää voinee huoletta pitää.

Nyky-Venäjällä varusmiehet täytyy haudata salaa, koska maa ei virallisesti ole mukana sodassa. Perinteikästä kansalaisjärjestöä Sotilaiden äitejä yritetään viranomaisten toimesta kieltää.

Saision kaunokirjallisessa tuotannossa, kuten kuulussa omaelämäkerrallisessa trilogiassa Pienin yhteinen jaettava (WSOY 1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003), käsitellään muistin ja identiteetin kysymyksiä.

Kansallisteatterin näyttämöllä todelliset tai rakennetut identiteetit ja mahtimiehiä suojaavat kaksoisolennot nousevat toiseen potenssiin. Onhan jo neuvostoaikoina häivytetty valokuvista epäsuosioon joutuneet toverit. Nyky-Venäjällä koulukirjoja uusitaan vallanpitäjien mielen ja historiakäsityksen mukaisiksi.

– Ihminen etsii muististaan syy-yhteyksiä ja jatkuvuutta. Jokainen meistä kirjoittaa ja mielessään luo elämäntarinaansa koko ajan. Se on yksilön ja ehkä kansakunnankin mielenterveyden perustana. Kun siirrytään poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja manipulaation tasolle, syntyy skitsofreeninen tilanne. Ihmiset eivät tiedä, mitä uskoa, mikä on kulloinkin totta ja mikä ei.

Saisio kävi Pietarissa viimeksi syksyllä 2014. Matkamuistomyymälöissä kaupattiin Putin-muotokuvien ohella Stalin-patsaita. Homolait, naurettavuuksiin mennyt dekadenssin vastainen taistelu, ovat painaneet vähemmistöt maan alle.

Tähtitieteelliset kannatusluvut

Putinin henkilökohtainen kannatus on hurjimmillaan ollut 90 prosentin luokkaa. Saision mukaan näin isot luvut ovat väistämättä ilmaa. Ne kertovat toisaalta pelon ilmapiiristä, toisaalta massahurmoksesta, johon mennään opportunistisesti mukaan.

– Muistan yhden suomalaisen teatterinjohtajan, joka mittasi kannatuksensa suljetulla lippuäänestyksellä. Näyttelijät eivät tunteneet kovinkaan suurta luottamusta häneen. Johtaja sai yli 80 prosentin kannatuksen ja piti sitä itse liian pienenä.

Tähtitieteellisistä kannatusluvuista voidaan tulla nopeasti alas. Saisio muistaa hämmästelleensä Neuvostoliiton jotakuinkin veretöntä romahdusta, vaikka oppositio oli silloinkin pieni ja kaupunkikeskeinen.

Kertooko Slava! pelkästään Venäjästä – vai universaalisti vallan jähmettävästä ja korruptoivasta vaikutuksesta?

– Draamakirjallisuuden perusaiheitahan ovat rakkaus, petos ja valta. Ja se on tietenkin poliittista.

Taistolaisilla parhaat neuvostovitsit

Saision elämänkumppani, elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo, 67, teki vuosikymmen sitten vaikuttavan dokumentin Melancholian 3 huonetta Tšetšenian sodan lapsiuhreista. Tuolloin Honkasalo kertoi olleensa nuorena mukana liikkeessä, joka rakensi voimakkaita viholliskuvia. Tšetšenia-dokumentin tarkoituksena oli purkaa viholliskuvia ja näyttää paljas ihminen silloisen konfliktin molemmilla puolilla.

– Olemme kumppanini kanssa puhuneet ”henkisestä taistolaisuudesta”, johon kuuluu kriittisen tiedon torjuminen ja alttius uskoa erilaisia salaliittoteorioita mieluummin kuin ”länsimediaa”. Edelleen vallitsee kaksijakoinen ja mustavalkoinen maailmankuva, USA vastaan Venäjä. Monet ikäiseni vasemmistolaiset väittävät Facebookissa kivenkovaan, että Ukrainan sota on EU:n ja Naton aiheuttama. Venäjä tahtoo vain rauhaa.

Kommunistisen duunarikodin kasvatti Saisio ei halua ryhtyä liikaa menneisyyttään katumaan. Taistolaisliikkeessä olivat hyvää muun muassa rauhanaate, taloudellisen tasa-arvon vaatimus ja tietoisuus kolmannen maailman hädästä.

– Luulen, että minulla oli Neuvostoliiton oloista realistisempi kuva kuin ns. porvariskotien kasvateilla. Isäni oli töissä Suomi-Neuvostoliitto-seurassa, kotona puhuttiin asioista suoraan. 11-vuotiaana pääsin rajan taakse ensi kertaa ja näin sen elämänilon, mutta toisaalta byrokraattisen kankeuden ja puutteen. Tuskin missään oli niin raikuvia neuvostovitsejä kuin taistolaisliikkeen sisällä. Katsottiin vain, että nämä asiat eivät kuulu ulkopuolisille.

Paluu puna- ja sinipaitoihin?

Saision uudessa novelli- tai kertomuskokoelmassa Signaali (Siltala 2014) ollaan tien päällä Pohjanlahden rannoilla, Ruotsin Lapissa, Portugalissa, Unkarissa ja Romaniassa.

Mutta Eurooppa ei ole entisensä. Punavihreän arvomaailmansa säilyttänyt kirjailija, näyttelijä ja teatteriohjaaja kavahtaa islamistisen terrorismin nousua, samoin valkoisen miehen ääriliikkeitä.

– Uutta on se, että Putinin Venäjä rahoittaa eurooppalaisia äärioikeistopuolueita EU:ta heikentääkseen. Joskus vasemmistokin on lähtenyt mukaan Putinin myötäilyyn.

Paljon aikaa kakkoskodissaan Madeiralla viettävä Saisio oli viime eduskuntavaalien aikaan järkyttynyt.

– Vietimme vaali-iltaa suomalaisten ystävien luona Madeiralla. Olin saanut etukäteisvaroituksia, että ikäviä yllätyksiä voi olla luvassa. Kun ”jytkyn” shokeeraavat mittasuhteen paljastuivat, menin puutunein jaloin hakemaan alakerrasta kaljaa.

Saisio muistaa ajatelleensa, että ”jytkyllä” voisi olla positiivinen sivuvaikutus. Vihervasemmiston sisäinen riitely loppuisi, vihreät, vasemmistoliitto ja demarit löytäisivät viimein toisensa.

– Ja vielä mitä! Halpamainen loanheitto maailmanparannushenkisten puolueiden välillä jatkuu. Tämä sama energia saatiin nuoruudessani tuhlattua puna- ja sinipaitoihin, Saisio suree.

Slava! Kunnia. Kantaesitys ke 25.2. Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.

Lue perjantaina 20. helmikuuta ilmestyneestä Kansan Uutisten Viikkolehdestä myös Jukka Mallisen essee Andropov ja Venäjän valtiollisuus. Sen mukaan KGB hylkäsi kommunismin 1970-luvulla ja otti suunnan venäläiseen uusimperialismiin. Tänään Venäjää johtavat KGB:n silloisen johtajan Juri Andropovin kasvatit. Osta näköislehti.

Oikaisu: Tekstissä kerrottiin virheellisesti, että Katariina Suuri katsoi junan ikkunasta kunniakseen rakennettuja kulisseja. Rautateitä alettiin rakentaa Venäjälle vasta myöhemmin. Jakso on poistettu artikkelista 25.2.2015 klo 16.25.