Euroopassa on ennakkotapaus seurauksiltaan onnistuneesta velkojen leikkauksesta. Viime vuosisadan suurimman velka-armahduksen Euroopassa sai Saksa.
Elokuussa 1953 Saksan velkoja käsitellyt Lontoon konferenssi päätyi ratkaisuun, jossa Saksan (tarkemmin sanottuna Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan) velkoja leikattiin 50 prosentilla. Loppuosalle sovittiin edulliset korot ja maksuajan pidennys 30 vuoteen.
Merkityksellisintä oli se, että Länsi-Saksan velkojen takaisinmaksu sidottiin sen kauppataseen ylijäämään. Sovittiin, että Länsi-Saksan ei tarvitse maksaa vuosittain enempää kuin 3 prosenttia vientituloistaan.
Saksan velkojen takaisinmaksu sidottiin kauppataseen ylijäämään.
Tämä kannusti velkojia suosimaan Länsi-Saksan taloudellista elpymistä ja ostamaan saksalaisia vientituotteita. Länsi-Saksan ei myöskään tarvinnut ottaa uutta velkaa maksaakseen vanhoja pois, vaan velkaa hoidettiin reaalituloilla.
Sotakorvaukset syrjään
Velat olivat peräisin useasta lähteestä. Osa oli perua Versaillesin rauhassa 1919 määrätyistä ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksista, osa toisen maailmansodan jälkeisistä jälleenrakennuslainoista.
Länsi-Saksan ohella sopimuksen osapuolia olivat muun muassa Belgia, Egypti, Espanja, Etelä-Afrikka, Iran, Irlanti, Italia, Iso-Britannia, Jugoslavia, Kanada, Kreikka, Norja, Pakistan, Ranska, Ruotsi, Sveitsi, Tanska ja Yhdysvallat. Suomi liittyi sopimukseen jälkikäteen vuonna 1963.
Lähes kaikki toiseen maailmansotaan liittyvät sotakorvaukset pantiin syrjään ja niihin sovittiin palattavan Saksojen yhdistyessä.
Tuolloin yhdistymisen ajateltiin olevan todella kaukana. Kun Saksat sitten vuonna 1990 yhdistyivät, silloinen liittokansleri Helmut Kohl torjui suurimman osan sotakorvauksista.
Saksa ei siis ole maksanut korvauksia toisessa maailmansodassa aiheuttamistaan tuhoista eikä vahingoista miehitetyille maille kuten Kreikalle. Ainoa poikkeus on orjatyöhön pakotetuille maksetut korvaukset.
Aiheesta enemmän perjantaina 6.2. ilmestyvässä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.