Lehtikuva/Karen Bleier

Kurvit suoriksi

Se oli kaukana viime vuosituhannella, muistaakseni 1960-luvun lopulla, kun arvovaltainen Rooman klubi julisti öljyn loppuvan maailmasta aivan tuossa tuokiossa. Tarkka aikakin sanottiin.

Rooman klubissa oli mukana useita arvostettuja tiedemiehiä, joten sen sanomaan uskottiin. Varsinkin maapallon tulevaisuudesta tuolloin huolestunut nuoriso otti vakavasti tiedon raakaöljyn äärimmäisestä niukkuudesta. Niin minäkin.

Klubin varoitukset varmaankin vaikuttivat osaltaan siihen, että öljynviejämaiden järjestö OPEC nosti rankasti öljyn hintoja. Sitä seurasi 1973 öljykriisi, joka johti melkein paniikkiin. Helsingissäkin sammutettiin mainosvalot, alennettiin asuntojen lämpötilaa, ja jos oikein muistan, niin katuvaloistakin sammutettiin joka toinen.

Hinnat nousevat ja kansa köyhtyy, mutta Putin kyllä huolehtii häntä tukeneiden oligarkkien bisnesten pyörimisestä.

Kaupunki muuttui pimeäksi ja värittömäksi. Tunnelma oli melkein kuin maailmanloppua odoteltaessa. Öljystä uskottiin tulevan kallista ylellisyyttä, johon vain rikkaimmilla on varaa.

Mutta nyt öljyn hinta on romahtanut ja sen pelätään yhä alenevan. Suurimpana syynä tähän pidetään sitä, että raakaöljyä on tarjolla kysyntää enemmän. Jättitankkerit seisovat öljyllä täyteen lastattuina Persianlahden satamissa, eivätkä ole lähdössä mihinkään. Ne toimivat varastoina.

ILMOITUS

Yksi syy tilanteeseen on erityisesti Eurooppaa koetteleva lama. Tavalliset ihmisetkin vaikuttavat asiaan. Enää suomalaiset eivät tee kalliita kaukomatkoja Bora Boralle, vaan lomailemassa piipahdetaan Tallinnassa.

Voi hyvin kuvitella, että tipaton tammikuu ja televisiossa pyörivä Sata päivää ilman viinaa -ohjelma vähentävät polttoaineiden tarvetta: viinaksien rahtaaminen ulkomailta vähenee. Taksimatkat kapakasta kapakkaan loppuvat kokonaan. Teekutsut kävelymatkan päässä olevan naapurin luona tulevat jälleen muotiin.

Energiaa säästyy tietysti myös, kun siirrytään sähköhammasharjoista ja sähköparranajokoneista takaisin ilman virtaa toimiviin vanhempiin virityksiin.

n

Ankarimmin raakaöljyn halpa hinta iskee Venäjään ja eräisiin pieniin öljyntuottajamaihin. Vladimir Putinin valtakunnan budjetti on laskettu niin, että öljyn hinnan pitäisi olla yli sata dollaria barrelilta (159 litran tynnyri), mutta se on pudonnut jo alle puoleen. Samoille perusteille rakentuu parhaillaan käynnissä oleva Venäjän suuri varusteluohjelma eli sotilasreformi.

Venäjän kaikista tuloista noin puolet tulee öljystä ja maakaasusta. Nigerian budjetin rahoista jopa 75 prosenttia on lähtöisin raakaöljyn pumppaamisesta.

Monet asiantuntijat pitävät mahdollisena, että öljyn hinta laskee vielä 20–30 dollariin barrelilta. Mahtava öljyntuottaja Saudi-Arabia on jo ilmoittanut, että se on valmis myymään öljyä vielä 20 dollarin hintaan ryhtymättä rajoittamaan tuotantoaan, vaikka monet muut öljymaat ovat siltä jo vaatineet.

Suomelle halpa öljy on tietysti eduksi, paitsi että sillä on kielteisiä vaikutuksia Venäjän mahdollisuuksiin käydä kauppaa maamme kanssa. Vaikeuksissa oleva kansallinen lentoyhtiömme Finnair toivoo varmasti hinnan laskun vain jatkuvan.

Jotain haittaa raakaöljyn halvoista hinnoista saattaa olla myös Yhdysvaltojen uuden liuskeöljyn tuotannolle, jonka katsotaan kannattavan öljyn hinnan ollessa vähintään 70 dollarissa barrelilta. Halpa hinta tekee öljyn poraamisen kyseenalaiseksi myös arktisilla alueilla ja pitkien etäisyyksien takana, siis siellä missä tuotantokustannukset ovat suuret. Venäjän öljykentistä monet ovat tällaisia.

Raakaöljyn hinta heittelee usein arvaamattomasti. Kuutisen vuotta sitten öljy oli yhtä edullista kuin nyt. Venäjä on ilmoittanut varautuvansa kolmen vuoden alhaisiin öljyn ja kaasun hintoihin. Vararahastot otetaan käyttöön ja budjetin menoja leikataan kymmenellä prosentilla.

Menojen supistaminen ei kuitenkaan koske puolustusmenoja, joita nostetaan entiseen hurjaan malliin. Muun muassa lähelle Suomen rajaa sijoitetaan uusia hiljattain perustetun Venäjän arktisen voimaryhmän joukkoja.

Samaan aikaan ruplan arvo on romahtanut ja hinnat nousevat. Tässä on tietysti osuutensa myös lännen pakotteilla ja Venäjän omilla vastapakotteilla. Hinnat nousevat ja kansa köyhtyy, mutta Putin kyllä huolehtii häntä tukeneiden oligarkkien bisnesten pyörimisestä.

n

Ja lopuksi tulee vielä lukuvinkki.

Syventääkseni tietojani Venäjästä ja sen historiasta otin luettavakseni Jouni Suistolan ja Heikki Tiilikaisen teoksen Sodassa vieraalla maalla (Atena), joka kertoo Suomen kaartin vaiheista Turkin sodassa 1877–78. Parasta kirjassa on se, että se kertoo samalla niin paljon muutakin kuin suomalaisten sotaretken vaiheet.

Tutkimus antaa kokonaiskuvan venäläisten todellisista tavoitteista Turkkia vastaan sotiessaan ja vetää niistä linjoja myöhempiin aikoihin aina Putinin operaatioihin Krimin niemimaan ja itäisen Ukrainan suunnalla. Propaganda ja todellisuus erosivat hurjasti Balkanin sannoillakin taisteltaessa. Suistola ja Tiilikainen toteavat:

”Venäläiset olivat omassa propagandassaan korostaneet sotaretkensä uskonnollista luonnetta: tavoitteena oli Osmannivaltion kristittyjen vapauttaminen islamin ikeestä.”

Todellisena tavoitteena oli Venäjän alueen
laajentaminen ja sen vallan ulottaminen Konstantinopoliin saakka sekä tietysti Bosporin salmien hallinta.

Kirjasta löytyy myös kuvaava anekdootti generalissimus Josif Stalinista, joka oli ollut apealla mielellä Potsdamin kokouksessa vuonna 1945. Muiden suurvaltojen johtajat ihmettelivät, miksi Stalin ei ole juhlatuulella, vaikka hän on juuri valloittanut Berliinin. Stalin selitti katkerana:

”Tsaari Aleksanteri I pääsi Pariisiin.”

Kummat sitten voittivat Turkin sodan, venäläiset vai turkkilaiset? Eivät kummatkaan, vaan saksalaiset. Tarkemmin sanottuna Kruppin tehtaat, jotka toimittivat tykit kummallekin sotivalle osapuolelle.