Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 9. tammikuuta

Satiiriseen Charlie Hebdo -lehteen keskiviikkona tehty terrori-isku on järkyttänyt ympäri maailmaa. Guardianin Pariisin kirjeenvaihtaja Angelique Chrisafis kirjoittaa, että iskulla voi olla kauaskantoiset seuraukset maassa, jossa ksenofobiset ja islaminvastaiset mielialat ovat muutenkin nousussa.

Guardiania suomeksi vain Viikkolehdessä myös vuonna 2015.

Viikkolehdessä kerrotaan perjantaina myös Japanin suuresta harppauksesta aurinkoenergian saralla. Aurinkokennoista on tullut tavaratalojen hittituotteita aurinkopaneelien hintojen laskiessa. Tavallisen perheasunnon sähköistää aurinkoenergialla toimivaksi alle 2 500 eurolla.

Antti Rautiaisen kolumnissa käsitellään venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin erikoista tuomiota, sillä tuomion mukaan petoksen kohteeksi joutuneella kosmetiikkayhtiöllä ei ole asiassa vaateita eikä tuomiokirjelmää ole.

Lisäksi ulkomaansivuilla kerrotaan, mitä Kreikan vaalivoittajaksi ennakoitu Syriza aikoo. Syrizaa kommentoi myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

ILMOITUS

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) uusi puheenjohtaja Jari Järvenpää on huolissaan koulutuksen tasa-arvosta perustasolta alkaen. Jo peruskoulut ovat jakautumassa kahteen kastiin. Korkeakoulutettujen lapset menevät niihin, joissa on monenlaista erikoistoimintaa ja heistä iso osa jatkaa korkeakouluihin. Sitten on niitä kouluja, joista kukaan ei etene korkea-asteelle. On myös kokonaisia maakuntia, joista on vaikea päästä mihinkään opiskelemaan.

Ensi kertaa sitten 1990-luvun Ovako Imatra Oy:n tehtaalla valittiin luottamusmiehet vasemmistoryhmästä. Petri Ahvo valittiin 191 äänellä hoitamaan noin 450 metallityöntekijän asioita. Varapääluottamusmiehenä toimii Mika Tanskanen. Omalla tehtaalla perusasiat ovat miesten mielestä kunnossa, mutta työantajaliiton asenteet mietityttävät. Ammattiyhdistysliikkeen on oltava valppaana, sillä saavutetuista eduista, kuten lakko-oikeudesta on pidettävä kiinni, he sanovat.

Heikki Patomäen kirja Suomen talouspolitiikan tulevaisuus ilmestyi torstaina. Viikkolehti kertoo, mitä julkistamistilaisuudessa puhuttiin.

Yksi viikon kotimaan puheenaiheista on ollut ajatus tukea taloutta alentamalla palkkoja. Viikkolehti esittelee STTK:n pääekonomistin Ralf Sundin laskuharjoituksen siitä, miten palkka-alella tehtäisiin tuhansia työttömiä lisää.