Jarmo Lintunen

Kurvit suoriksi

Jos lentävä lautanen laskeutuisi Helsingin Kauppatorille ja sieltä köpöttelisi ulos Marsin kuningas, joka maamme arvoasteita tuntematta ilmoittaisi haluavansa tavata Suomen hienoimman ja sivistyneimmän henkilön, niin kuka lähetettäisiin pientä vihreää majesteettia kättelemään?

Kunkkua vastaanottamaan ei kannattaisi kiidättää presidentti Sauli Niinistöä, vaikka hän edustava mies onkin. Osmo Soininvaaraa voisi tietysti harkita, mutta sopivin vieraan planeetan edustajan vastaanottaja olisi tietenkin professori Matti Klinge.

Professori Klingen muistelmat ovat edenneet toiseen osaan. Upsalasta Pariisiin (Siltala, 442 sivua) kattaa kirjan päähenkilön elämästä 1960-luvun ja seuraavan vuosikymmenen alun.

Kiduttamalla ihmiset saadaan tunnustamaan mitä tahansa. Kuulustelija voi pumpata uhriltaan sellaisia tietoja kuin haluaa.

Klinge väittelee filosofian tohtoriksi 1967 ja toimii heti 1970-luvun puolella professorina Pariisin Sorbonnen yliopistossa. 1960-luvun koko maailmaa uhanneet kriisit heijastuvat tietysti muistelmiin. Ydinsodan uhka on yllä. Samoin näkyy nuorison liikehdintä ja yhteiskunnan poliittisen taistelun kärjistyminen, joka on myös osa kansainvälistä kamppailua lännen ja idän suurvaltojen välillä.

Seremonioita ja muodollisuuksia arvostavaa yliopistomiestä epäillään jopa kommunistiksi, kun hän vierastaa äärioikeistolaisia ilmiöitä, kuten vanhaa Akateemista Karjala-seuraa ja sen uudempaa hengenheimolaista Vapauden Akateemista liittoa. Lisäksi Klingen synteihin lasketaan skeptinen suhtautuminen USA:han ja ryssävihan vieroksuminen.

ILMOITUS

Klinge etsii poliittista paikkansa 1960-luvun Suomessa. SDP:stä hänet piti loitolla ”asevelisosialistit” ja tannerilaisuus, eikä pääministeri Rafael Paasion karismattomuuskaan innostanut. Klinge toteaa:

”En voinut myöskään kuvitella itseäni marssimassa punalippujen kulkueessa. Jäin siis kekkoslaiseksi – mutta en keskustalaiseksi.”

Eräät kommunisminvastaiset organisaatiot lähentyivät lahjakasta ja uutteraa Klingeä saadakseen hänet hommiinsa, mutta tulos oli päinvastainen.

”Kanslerisäätiön ja Suomalaisen Yhteiskunnan Tuen maailmankatsomus oli ajamassa minua vasemmistolaisuuteen, vaikka epämääräiseenkin!” Klinge kirjoittaa.

Toisessa yhteydessä hän kertoo siirtyneensä ”yleisvasemmistolaiseen riippumattomuuteen, tarkemmin sanoen vanhan ei-oikeistolaisuuteni vahvistumiseen ja edelleen tietoisesti Kekkosen kannattamiseen”.

Samalla Klinge arvioi, että häntä kuitenkin pidettiin ”aika usein salaoikeistolaisena tai vain vaarattomasti liberaalina”.

Muistelmien päähenkilö pysyi siis houkutuksista huolimatta puoluepolitiikan ulkopuolella, mutta katsoo sen vain lisänneen kiinnostustaan aatteellisten virtausten seuraamiseen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Joulukuun puolella julkistettu Yhdysvaltojen senaatin tiedustelukomitean raportti CIA:n harjoittamasta kuulusteluohjelmaksi kutsutusta kidutuksesta aiheutti melkoisen mökän. Julmat tiedonhankintamenetelmät otettiin käyttöön 11. syyskuuta 2001 USA:han suunnattujen terrori-iskujen jälkeen.

Aikaisemmin CIA:lla oli tapana ulkoistaa julmat kuulustelut liittolaismaidensa salaisten palveluiden hoidettaviksi. Nyt omat virkailijat pääsivät puristamaan tietoja vangiksi joutuneilta. Raportin mukaan menetelmät olivat raaempia kuin on kuviteltukaan.

Kidutusta on väitetty tehokkaaksi keinoksi terroristien juonien paljastamiseksi ja heidän johtajiensa tavoittamiseksi. Raportti kertoo raakojen keinojen osoittautuneen useimmiten tuloksettomiksi.

Syynä oli se, että kiduttamalla ihmiset saadaan tunnustamaan mitä tahansa. Kuulustelija voi pumpata uhriltaan sellaisia tietoja kuin haluaa, vaikka kidutettava ei tietäisi asioista mitään. Tuskissaan ihminen keksii vastauksia saadakseen kidutuksen loppumaan.

Kun kuulusteltava ilmiantaa syyttömiä ihmisiä terroristeiksi, niin nämä haetaan kidutettaviksi ja heiltä saadaan taas uusia nimiä. Kierre jatkuu vaikka kuinka pitkälle kiduttajien uskoessa, että koko terroristien verkosto on kohta paljastettu.

CIA:n kidutus sallittiin George W. Bushin presidenttikaudella ja hän on yhä sitä mieltä, että se oli ihan jees. Kiduttajia, joita nyt vaaditaan vastuuseen teoistaan, Bush ylistää patriooteiksi. Presidentti Barack Obama kielsi kidutukset valtaan päästyään.

Joulukuussa Venäjä juhlisti Suomen itsenäisyyspäivää aloittamalla suuret ilmasotaharjoitukset Suomenlahdella. Mukana olivat lähes kaikki sotilaskonetyypit aina strategisia pommikoneita myöten. ”Pimeinä” lentävät koneet olivat vaara siviililentoliikenteelle.

Suomen ilmatilan loukkauksia ei tapahtunut, sillä Suomen ilmavoimat oli tehostanut valmiuttaan. Hornetit kävivät valvomassa lentoja. Viron ilmatilaan tunkeutui venäläinen tiedustelukone siitä huolimatta, että Baltian ilmatilaa valvovien Naton hävittäjien määrä on moninkertaistettu.

Tulipa mieleen, että kun Englanti halusi painostaa Suomea 1941, niin se julisti sodan juuri maamme itsenäisyyspäivänä. Se oli kai sitä kuuluisaa brittiläistä huumoria. Tuskin Vladimir Putin on suuri englantilaisen huumorin tuntija, sillä Saksa on ainoa ulkomaa. jossa hän on pitempään oleskellut.

Ehkä Putin on tutustunut maailman lyhimmäksi kirjaksi mainittuun ”Sata vuotta saksalaista huumoria”.

Suomessa on pieni ryhmä ihmisiä, joka näyttää uskovan kaiken mitä Putin sanoo, vaikka suurin osa pulinoista on tarkoitettu Venäjän sisäisen propagandan käyttöön. Enkä nyt tarkoita näillä ihmisillä Suomeen muuttaneita venäläisiä, sillä uskoisin heidän seuraavan useampia uutislähteitä, kun siihen on kerran mahdollisuus, toisin kuin heidän synnyinmaassaan.