Anna Upola-Lehto

Risto Isomäki on uudessa romaanissaan kulttuurihistorian suurilla linjoilla.

Aloittaessaan Kurganin varjot -romaaninsa kirjoittamisen kolmisen vuotta sitten, Risto Isomäki (s.1961) ei aavistanut, että hänen kuvaamansa Itä-Ukrainan seutu nousisi romaanin ilmestymisen aikoihin maailmanpolitiikan keskipisteeksi.

– Jätin kustantajalle keväällä 2013 käsikirjoituksen ensimmäisen version. Kuvasin siinä tilannetta, että joskus 2030-luvulla Itä-Ukrainassa syttyy sisällissota ekokatastrofin seurauksena. Kustantaja kysyi, onko tämä mielestäsi uskottavaa? Tiesin kyllä, että Itä-Ukrainassa oli pinnan alla erilaisia kulttuurisia ja poliittisia jännitteitä, mutta en sentään kuvitellut, että ne repeävät sisällissodaksi jo seuraavana vuonna.

Isomäki luotsaa tieteistrillerissään Kurganin varjot (Tammi 2014) lukijan ihmiskunnan kulttuurihistorian suurille linjoille. Romaanin toinen päähenkilö arkeologi Alex Tserkassov uskoo, että Itä-Ukrainan aroilla joskus 6 500 vuotta sitten kesytetty hevonen muutti ihmisten maailmassa kaiken.

Itä-Ukrainan aroilla joskus 6 500 vuotta sitten kesytetty hevonen muutti ihmisten maailmassa kaiken.

Indoeurooppalainen kantakieli todennäköisesti syntyi, kun hevonen äkkiä antoi ihmiselle mahdollisuuden liikkua kovaa vauhtia aron suuressa geometrisessa tilassa.

Hevonen lahjoitti ihmisille uuden ajattelumallin ja uudenlaisen kielen muuttaen koko ihmiskunnan historian ja näkemistavan. Alex pohtii, mitä kaikkea indoeurooppalaisten kansojen edustajat olivat keksineet lääketieteen, tekniikan ja luonnontieteiden alalla, entä musiikissa, kuvataiteissa ja kirjallisuudessa?

ILMOITUS

Oliko tämä kaikki keksintöjen tulva rokotteineen ja dieselmoottoreineen, lentokoneineen ja avaruusluotaimineen saanut alkunsa silloin, kun yksinäinen orihevonen oli eksynyt Venäjän lumisiin metsiin?

Kieli heijastaa ympäristöä, missä se syntyy. Voisivatko Amerikan intiaanien ja indoeurooppalaisten kulttuurien ja maailmankatsomuksien erot johtua siitä, että intiaaneilla ei ollut hevosia, joilla karautella pitkin preerioita puhvelilaumojen perässä? Isomäen mielestä tämä on ainakin yksi varteenotettava idea.

– Ihminen oppi ratsastamaan samoihin aikoihin kun indoeurooppalainen kieli syntyi. Norjalaisen Frode Stromnesin kieliteorian mukaan indoeurooppalaisissa kielissä liike on etusijalla. Uralilaiset kielet puolestaan korostavat suhteita. Intiaaneilla ei ollut mahdollisuutta kokea tätä nopeaa liikkumista geometrisessa tilassa. Laamalla tuskin ratsastettiin, ei sillä ainakaan pääse liikkumaan yhtä vauhdikkaasti kuin hevosella.

Kielten mielikuvajärjestelmät

Isomäki sai idean Kurganin varjot -teoksensa kirjoittamiseen, kun jyväskyläläinen tutkija Erkki Hiltunen tuli eräässä tilaisuudessa juttelemaan Isomäen kanssa Frode Stromnesin kieliteoriasta.

– Stromnes oli päätellyt, että indoeurooppalaiset kielet ja uralilaiset kielet käyttivät erilaisia mielikuvajärjestelmiä. Indoeurooppalaisten kielien prepositiot korostivat jatkuvaa liikettä rajattomassa kolmiulotteisessa avaruudessa. Uralilaisille sijapäätekielille oleellista olivat asioiden väliset suhteet.

Kurganin varjojen Alex kehottaa vaimoaan, meribiologi Irinaa miettimään, saattaisiko osa ihmiskunnan ongelmista johtua siitä, että suurin osa ihmisistä oli tottunut hahmottamaan maailmaa jatkuvan liikkeen kautta. Ikään kuin elettäisiin äärettömässä aron kaltaisessa tilassa, jolla ei ole rajoja. Aron ruohomeren laita ei koskaan tule vastaan.

Isomäelle Erkki Hiltusen esittämä ajatuskuvio tuntui heti jotenkin oikeaan osuvalta.

– Tuo teoria istui hyvin yhteen lukemani kanssa. Ja kun samantapaisia ideoita tuli yhteen eri suunnilta, silloin tuo lähtökohta tuntui pätevältä romaanin pohjaksi. Kun Rostovin alue liittyi vielä Mustanmeren rikkivetyongelmaan, nämä yhdessä tuntuivat oikeaan osuvalta skenaariolta sijoitettavaksi lähitulevaisuuteen.

Vähitellen teeman ympärille kehittyi suuria ekologisia ongelmia, jotka ihmiskunta on tällä ”loputtomalla arolla” eteenpäin kiitämisellään aiheuttanut.

– Uralilaisen taigametsän sisällä sen sijaan oli aroon verrattuna monia pieniä maailmoja, lineaarisuuden sijaan asioita tarkasteltiin pystysuunnassa, taivasta kohti, ei jatkuvasti etääntyvään horisonttiin. Merikin muuttaa muotoaan ja kadottaa myrskyllä horisontin, mutta aro tuntuu äärettömältä. Tiheässä taigametsässä asioiden väliset suhteet ovat etusijalla.

Onko tiede siunaus vai kirous?

Isomäki maalaa melko synkkiä kuvia tieteen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Onko tiede epäonnistunut yrityksessään parantaa ihmisen osaa maailmassa? Unohtivatko luonnontieteet eteenpäin menonsa huumassa itse ihmisen ja hänen todelliset tarpeensa ja tavoitteensa?

– Romaanissa esitetään tämänsuuntaisia kysymyksiä, argumentteja ja palasia, mutta lopullista vastaustahan ei tiedä kukaan. Näiden lisäksi esitetään vaihtoehtoja puuttua ongelmiin, vaikka ne otetaan nähtävästi käyttöön liian hitaasti.

– Itse mietin edelleen, kummin päin se menee. Luonnontiede on muuttanut ihmisen elämää paremmaksi ja helpommaksi. Olemme terveempiä ja elämme pitempään kuin ihmiset ennen. Samalla luonnontieteet ovat tuoneet mukanaan kammottavia uhkakuvia. Esimerkiksi ydinaseista ei ole luovuttu, vaikka ydinasearsenaalia on vähennetty kolmesta miljoonasta Hiroshiman pommista 80 000:een Hiroshiman pommiin. Jokainen ydinreaktori mahdollistaa ydinaseen rakentamisen. Siksi olisi tärkeää päästä eroon ydinvoimateknologiasta energianlähteenä.

Risto Isomäen koko haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 21.11.