Eila Karhu

Apartheidin traumoista pyritään irti avoimuudella.

Etelä-Afrikan teatteri heijastaa kriittisesti nykypäivää. Sen esitystapa on usein kooste vauhdikasta toimintaa, musikaalia ja tanssia, vaikka monet aiheet ovat vakavia. Teatterifestivaaleja on eri puolella maata paljon. Suurin niistä on jokavuotinen Grahamstownin kulttuuritapahtuma, joka alkoi 40 vuotta sitten vastarintateatterin katselmuksena.

Uuden polven vahvat tekijät ovat voimissaan, kuten nyt Aubrey Sekhabi Marikana-musikaalissa ja Mpumelelo Paul Grootboom Protestissa.

Arkojakin aiheita nostetaan esiin, sillä teatteri on nyt vapaampi kuin vuosikymmeniin. Siitä on tullut myös yhteiskunnallinen toimija ja vaikuttaja.

Murhenäytelmä platinakaivoksilla

Aubrey Sekhabin Marikana-musikaali on parhaillaan Valtion teatterin ohjelmistossa Pretoriassa.

Vahvasti yleisöä liikuttava tarina perustuu tositapahtumiin pari vuotta sitten Lontooseen listatun Lonmin-yhtiön platinakaivoksilla Marikanassa. Poliisi ampui kaivosmiehiä, ja kaikkiaan 44 ihmistä sai surmansa mielenosoituksissa. Työläiset vaativat tuntuvaa lisäystä palkkoihinsa, jotka olivat noin kymmenesosa siitä, mitä esimerkiksi kaivosmiehet saavat Australiassa vastaavista töistä. Heidän työnsä on vaarallista, eikä heillä ole varaa tuoda mukaan perheitään, vaan miehet asuvat hökkeliyhteisöissä kuten rotuerottelun aikoina.

ILMOITUS

Kaivoksilla kilpaili kaksi alan ammattiliittoa. Niistä uudempi, Amcu (Association of Mineworkers and Construction Union) sanoo perinteisen liiton NUMin (National Union of Minerworkers) toimintaa lepsuksi.

Traaginen, mutta komea Marikana-musikaali ei suoraan osoittele kuka on konna. Uhreja ovat surmatut ja heidän perheensä. Musikaalissa paikallinen poliisipäällikkö yrittää saada työläisiä, alan ammattiliittojen johtoa ja kaivoksen omistajia neuvottelupöytään, mutta omistajat ja osa liitoista eivät suostu sopuun. Miehet vaativat ensin lisää palkkaa julisteilla ja iskulauseilla. Kun asia ei etene ja poliisit ovat tarpeeksi uhkailleet, miehet tehostavat vaatimuksiaan vauhdikkailla tansseilla ja suojaavat itseään kilistellen perinteisiä nuppikeppejä ja viidakkoveitsiä, pangoja.

Esiintyjien suoritus on vaikuttava ja tempaa katsojat mukaan. Vähitellen sävy tummenee ja musiikki herkistyy. Poliisipäällikkö syrjäytetään, ja tappokäskyt tulevat ”jostakin ylhäältä”. Poliisi vetää esiin piikkilanka-aidat, ja näkymä himmenee savusta. Laukaukset kaikuvat. Jäljelle jää hiljainen kuoleman kenttä, josta pian alkaa kuulua leskien itku. Miehet palaavat kotiin ruumiina. Marikanan versio nuijasodasta on ohi.

Musiikki parantaa

– Valitsin esitystavaksi musikaalin, sillä Marikanan työläiset lauloivat, tanssivat ja toistivat iskulauseita paikalliseen tapaan, Aubrey Sekhabi sanoo.

Hänen mukaansa musiikki on tehokkaampaa kuin hitaasti huipentuva puhedraama.

– Kirjoitettuani Marikana-kirjaa huomasin, että sen sanoma on saatava mahdollisimman monen tietoon. Apartheid-ajoilta meillä on vahva protestiteatteri. Sillä on suurempi vaikutus kuin kirjoilla tai elokuvilla. Se on vuorovaikutteinen ja vetoaa tunteisiin, sanoo yksi palkintoja saaneen kirjan tekijöistä, toimittaja Lucas Ledwaba. Sekhabi muokkasi aiheen näyttämölle.

Marikanan lauluista on tullut suosittuja. Sekhabin mielestä ne hoitavat murhenäytelmän aiheuttamia traumoja yhteiskunnassa.

– Surullisimmat laulut olen kirjoittanut yöllä. Me laulamme surussa, ilossa ja parantuaksemme.

Marikana-musikaalin tuottoja käytetään tekijöiden mukaan myös tukemaan kuolleiden kaivosmiesten perheitä.

Etelä-Afrikalla on perinteitä esittää vakavia aiheita musikaalimuodossa. Esimerkiksi apartheidin lopulla Mbongeni Ngema teki 1987 musikaalin Sarafina! Soweton kansannoususta, ja se sai runsaasti palkintoja ja tuli klassikoksi.

Kuka antoi tappokäskyn?

Etelä-Afrikassa väitellään yhä siitä, kuka antoi Marikanan poliiseille tappokäskyn, mutta kukaan ei myönnä tehneensä sitä. Näytelmä avaa tämän kysymyksen joka esityksessä yhä uudelleen. Marikana on demokratian ajan pahin joukkosurma, jota verrataan Sharpevillen verilöylyyn 1960 ja Soweton kansannousuun 1976. Usein näkyy kysymys, että eikö yhteiskunta ole oppinut apartheidin ajoista mitään.

Pretorian lehdissä alkoi vilkas keskustelu Marikana-musikaalista ja sen taustalla olevista tapahtumista jo kauan ennen kuin se on tuotu Valtion teatteriin. Eräs kommentoija valittaa, että vapaustaistelulla saatu demokratia on romahtanut uuden eliitin oman edun tavoitteluun ja muiden köyhtymiseen. Moni kiittelee, että näytelmä provosoi ilman syyttelyä. Joku taas valittaa, että Marikanassa toistuu totuuskomission aiheuttama ajatustapa, että jos ketään ei rangaista, pahaa uskalletaan tehdä.

Maan ammattiyhdistysten keskusliitossa COSATUssa keskusteltiin äskettäin tärkeimpien kaivosten valtiollistamisesta. Sen mukaan kaivosyhtiöt käyttävät ammattiliittojen kilpailua hyväkseen ’hajota ja hallitse’ -periaatteella ja keräävät valtavia voittoja.

Enemmän eteläafrikkalaisesta nykyteatterista perjantaina 17. lokakuuta ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Osta näköislehti Lehtiluukusta.