Vuoden alkupuolella yökeskuksessa oli yli 2 000 käyntiä.

Helsingin asunnottomien yökeskus Kalkkers avaa ovensa uusissa tiloissa osoitteessa Vaasankatu 5. Toiminta alkaa 18.10. Tällä hetkellä Asunnottomuusyhdistys Vva ry:n rahoitus mahdollistaa yökeskuksen aukiolon talviaikaan joka yö kello 22-06. Paikkoja Kalkkersin uusissa tiloissa on 15, kun niitä aiemmin oli 25.

Vva ry:n yökeskuksessa voivat viettää yön lämpimässä muutkin kuin helsinkiläiset.

– Ilmojen kylmettyä näemme todellisen avuntarpeen ja sen, kuka tarpeeseen vastaa, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Sanna Tiivola.

Helsinkiläiset voivat majoittua hätätilanteessa kaupungin asunnottomien palvelukeskukseen. Sinne ei ulkopaikkakuntalainen tai ulkomaalainen kuitenkaan pääse kuin yhdeksi yöksi. Käytännössä tätä yhden yön periaatetta ei aina ole noudatettu.

Yökeskus Kalkkers ottaa edelleen vastaan kaikki sisään mahtuvat henkilöt kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta. Tammi-huhtikuussa 2014 yökeskuksessa oli 2 215 käyntiä. Suojan hakijat olivat kotoisin pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereelta, Hämeenlinnasta ja Kuopiosta, Tanskasta, Virosta, Latviasta, Venäjältä, Tshekistä, Bulgariasta ja Portugalista.

ILMOITUS

Kriisiapu monen mutkan päässä

Helsingissä yleishyödyllisten asuntotuottajien asuntoihin on tuhansien hakijoiden jonot, pitkäaikaisasunnottomien asumisyksiköihin saa jonottaa jopa vuoden. Nyt Helsingin kaupungilla on uusi kriisimajoitustyöryhmä, joka päättää kolme kertaa viikossa majoituksista. Kriisityöryhmän asiakkaaksi pääsee vain sosiaalityöntekijän ohjaamana, joten välitön kriisiapu on edelleen monen mutkan päässä.

Kriisimajoitusta Helsingille on tarjonnut muun muassa Barona Oy, jonka tytäryhtiöltä Forenomilta kaupunki viime vuonna osti kriisimajoitusta 4 miljoonalla eurolla.

– Asuntojen ja tuen tarjoaminen pitkäaikaisasunnottomille on tarpeen. Yhdistyksemme toivottaa Baronan uuden avauksen tervetulleeksi, mikäli pääperiaatteena ei ole tehdä tulosta yritykselle hädänalaisten ihmisten kustannuksella, Sanna Tiivola toteaa.