Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

”Maahanmuuttopolitiikassa ei ole mistä kiristää”, korjaa Pakolaisapu kansanedustaja Maria Lohelan väitteitä.

Suomen Pakolaisapu vastaa kansanedustaja Maria Lohelan (PS) Turun Sanomissa 20.9. julkaistuun kolumniin.

Lohelan kirjoituksessa oli Pakolaisavun mukaan lukuisia virheitä ja perustelemattomia väitteitä.

Lohela niputtaa järjestön mukaan yhteen ilmiöitä, jotka eivät liity toisiinsa, toistaa urbaanilegendoja eikä hyödynnä asioista helposti saatavissa olevaa tilastotietoa.

Kun kansanedustaja esittää tämän kaltaisia väitteitä, olisi hyvä kuulla, mihin väitteet perustuvat.

Pakolaisavun vastine julkaistiin Turun Sanomissa 1.10. Verkkosivuillaan järjestö vastaa Lohelan väittämiin laajemmin.

Yhteiskuntaluokkien eriytyminen
ei ole maahanmuuttokysymys

ILMOITUS

Lohelan mukaan ”humanitaarista maahanmuuttoa painottava politiikka aiheuttaa todistettavasti kansantaloudellisia kustannuksia, asuinalueiden eriytymistä, koulutusongelmia, kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja turvallisuuden heikkenemistä.”

Eri yhteiskuntaluokkien eriytymistä voi pitää ongelmana, mutta kyseessä on enemmän tuloero- kuin maahanmuuttokysymys, korjaa Pakolaisapu.

Kun kansanedustaja esittää tämän kaltaisia väitteitä, mihin väitteet perustuvat, järjestö huomauttaa.

Suomi ei ole humanitaarisen maahanmuuton suurvalta, vaan humanitaarista maahanmuuttoa on rajoitettu huomattavasti. Sosiaalisten ongelmien kasautuminen joillekin asuinalueille on tapahtunut jo kauan ennen maahanmuuton kasvua.

Turvapaikanhakijoista yli puolet
ei saa turvapaikkaa

Maria Lohela nostaa esille monta puolta turvapaikkaprosessista.

Hän on huolissaan turvapaikkamekanismin väärinkäytöstä, ”jonka avulla kuka tahansa rajalle saapuva tai maassa oleskeleva voi tehdä toistuvia hakemuksia ja valituksia, joiden päätteeksi hakija saa lopulta jonkin muun oleskeluluvan kuin pakolaisstatuksen.”

Kansanedustajan tekstistä saa sen käsityksen, että käytännössä kaikki turvapaikanhakijat jäävät lopulta Suomeen. Väite ei pidä paikkansa.

Viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa noin 3 700 henkilöä. Turvapaikan tai muuta suojelua sai reilu kolmasosa. Muusta syystä maahan sai jäädä 12 prosenttia hakijoista.

Ryhmään kuuluvat ihmiskaupan uhrit sekä perhesiteen, opiskelun tai työnteon vuoksi luvan saaneet ja ne, joita kotimaa ei suostu ottamaan vastaan heidän haettua turvapaikkaa toisesta maasta.

Ylivoimaisesti suurin ryhmä olivat kuitenkin kielteisen päätöksen tai Dublinin asetuksen nojalla maasta poistetut: heitä oli yli puolet hakijoista.

Vastaanottorahalla ei rikastu

Lohelan mielestä turvapaikkaprosessiin liittyvät taloudelliset vetovoimatekijät tulisi poistaa. Pakolaisapu auttaa lukujen kanssa:

Mikäli turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa, jossa tarjotaan mahdollisuus ruokailuun, maksetaan hänelle kuukausittain niin kutsuttu vastaanottorahaa, joka on 75–90 euroa kuukaudessa. Tällä rahalla on kustannettava kaikki paitsi ruokailut, eli esimerkiksi vaatteet, henkilökohtainen hygienia ja liikkuminen.

Mikäli turvapaikanhakija vastaa itse ruokailustaan, on summa 260–310 euroa kuukaudessa. Mikäli turvapaikanhakija tekee prosessin aikana töitä, hän maksaa ylläpidosta vastaanottokeskukselle.

Kukaan ei toisin sanoen rikastu vastaanottorahalla.

Perheenyhdistäminen on
jo todella vaikeaa

”Muilta kuin pakolaisstatuksen saaneilta perheenkokoajilta tulee vaatia toimeentuloedellytystä ja perhesuhde on kyettävä aina todistamaan”, Lohela vetoaa.

Perheenyhdistämisen mahdollisuuksia tiukennettiin rajusti vuosina 2010 ja 2012, muistuttaa Pakolaisapu. Suomeen on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa saada perhettään.

Lohela vertaa Suomen turvapaikkapolitiikkaa Viroon, mitä Pakolaisapu oudoksuu.

Jos naapurimaa ei noudata kansainvälisiä sopimuksia, siinä tuskin on mitään ihailtavaa.

Lisäksi Lohela jättää mainitsematta, että Virossa elää lähes 88 000 venäjänkielistä kansalaisuudetonta ihmistä, joiden integroiminen yhteiskuntaan on oma kysymyksensä.

Tarkoitus tarjota turvaa,
ei saada työvoimaa

Lohela myös kirjoittaa, että ”työvoimapulasta puhuminen on pilkantekoa kaikkia työttömiä kohtaan. Lisäksi maassa jo olevien ulkomaalaisten työttömyys on merkittävästi korkeampi kuin suomalaisten.”

Humanitaarisen maahanmuuton perussyy ei ole lisätyövoiman saaminen Suomeen vaan turvan tarjoaminen sitä tarvitseville ihmisille, Pakolaisapu muistuttaa.

Tilastokeskuksen mukaan joillain maahanmuuttajaryhmillä työllisyys on ollut jopa kantasuomalaisten työllisyyttä parempi.

Toisaalta maahanmuuttajien syrjiminen työmarkkinoilla rekrytointitilanteissa on osoitettu tutkimuksin esimerkiksi venäläisten osalta.

Missä tällaista on esitetty?

Lohela pitää kirjoituksessaan tärkeänä, että Suomi pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan maahanmuuttopolitiikassa:

”EU:ssa kaavaillaan yhteiseurooppalaista turvapaikanhakijoiden taakanjakomenettelyä, mikä tarkoittaisi sitä, että EU-alueelta turvapaikkaa hakevat sijoitetaan erityisesti Suomen kaltaisiin harvaan asuttuihin jäsenvaltioihin. On esitetty, että tämä tarkoittaisi jopa 20 000 henkilöä vuodessa.”

Pakolaisapu huomauttaa vastineessaan, että EU:n tasolla keskusteltu yhteisvastuu pakolaisten vastaanotossa voisi koitua myös Suomen eduksi.

Mitä jos Suomeen saapuisi yllättäen esimerkiksi 200 000 pakolaista? Olisiko oikeudenmukaista, että Suomi kantaisi taakan ihan yksin?

Taakanjaosta on EU:n tasolla keskusteltu, mutta emme ole kuulleet puhuttavan mitään pinta-alasta tai asukastiheydestä taakanjaon kriteereinä, kummastellaan Pakolaisavun puheenjohtaja Maija Perhon ja toiminnanjohtaja Leena Kumpulaisen kirjoituksessa.

Pakolaisapu tiedusteleekin Maria Lohelalta voisiko tämä tarkentaa, missä on esitetty Suomeen jopa 20 000 henkilöä vuodessa?