Jarmo Lintunen

Raskaita syytöksiä vasemmistoliitolle erokirjeessä.

Vasemmistoryhmän raisiolainen kansanedustaja Jyrki Yrttiaho ei asetu ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Hän ilmoitti aikeistaan vasemmistoliiton piirijärjestölle perjantaina. Poliittista työtä hän aikoo jatkaa ”periaatteita kunnioittavien tovereiden rinnalla” ja aikoo osallistua vaalityöhön täysillä.

– Vasemmistoliiton kannalta tulevat vaalit ovat haasteelliset. Tehdyt virheet on rehellisesti tunnustettava kannattajille ja äänestäjille. Takana on korpivaellus kokoomus-johtoisessa kuuden puolueen hallituksessa, vaalilupausten rikkominen ja leikkauspolitiikan tukeminen aina tämän budjettivuoden loppuun saakka. Vasta ensi vuoden budjettilinjasta puolueen eduskuntaryhmä kamppailee oppositioasemasta, Yrttiaho sanoo.

Hän syyttää vasemmistoliiton eduskuntaryhmän hallituksessa ollessaan tukeneen aiemmin arvostelemaansa EU:n kriisitukipolitiikkaa sekä hyväksyneen ”kauaskantoisen talouskurisopimuksen, jonka perusteella EU-komissio sanelee jo ensi vuoden budjettilinjan, pakottaa uusiin leikkauksiin, kontrolloi eläkepoliittisia ratkaisuja ja muuta sosiaaliturvaa sekä julkisen sektorin palkkakehitystä ym.”

Yrttiaho jatkaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa puolueen eduskuntaryhmän sitoutuneen selontekoon, jossa sotilaallisen liittoutumattomuuden katsotaan tulleen mahdottomaksi. Selonteon pohjalta hyväksyttiin Naton ja Suomen välillä allekirjoitettu ns. isäntämaatukisopimus.

– Vain Vasenryhmän edustajat äänestivät eduskunnassa näitä sitoumuksia vastaan. Monet päätökset ovat olleet vasemmistoliiton ohjelmalinjausten ja periaatteiden kanssa jyrkässä ristiriidassa, Yrttiaho syyttää.

ILMOITUS

”Epänormaali tilanne eduskuntaryhmässä”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän tilannetta Yrttiaho pitää epänormaalina.

– Vaikka oppositioon siirtyminen poisti kaikki poliittiset syyt kahden ryhmän olemassaololta ja perusteet minun ja edustaja Mustajärven Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erottamiselta, eduskuntaryhmän johto haluaa hajaannuksen jatkuvan. Se on johtajuuskykyjen puutetta ja vahingollista puolueen vaalityölle, Yrttiaho syyttää.

Eduskuntaryhmää hän syyttää itseensä ja Markus Mustajärveen kohdistuvasta parjauskampanjasta ryhmästä erottamisen jälkeen.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piiritoimikunta asetti 14.9. myös Yrttiahon jäsenäänestykseen.

– Kuten olimme minua ehdottaneiden yhdistysten kanssa keskustelleet, pidimme tärkeänä, että sääntöjen rikkomiseen ja syrjintään ei alistuta. Siksi ilmoitan kantani ehdokkuuteeni juuri nyt ennen jäsenäänestyksen järjestämistä, Yrttiaho toteaa.

Tulevissa vaaleissa hän sanoo tukevansa ”uusia vereksiä voimia ja paikallispolitiikassa kokemusta ja näyttöjä hankkineita ehdokkaita”.

– Paineita pitää kestää, radikaalin vasemmistolinjan pitää – sanojen ja tekojen on kuljettava politiikassa yhtä jalkaa.