Vain joka viides saimaannorpan kuutti säilyy elossa lisääntymiskykyiseksi asti, tiedottaa Suomen Luonnonsuojeluliitto.
Suurin osa kuuteista kuolee ensimmäisenä elinvuotenaan. Järjestön mukaan vieroitusiän jälkeen suurin yksittäinen syy on kalanpyydyskuolleisuus.
Luonnonsuojeluliiton mielestä Saimaan kalastusvalvonta ei nykyisellään vakuuta. Tällä hetkellä kalastusvalvonnasta vastaavat kalastusosakaskunnat ja yksi metsähallituksen erätarkastaja, jolla on ollut touko-kesäkuussa apunaan kausivalvoja.
Luonnonsuojeluliitto kiittää erätarkastajaa hyvästä työstä ja toivoo valvonnan tehostamista entisestään, sillä työmaata riittää.
”Kiinnijäämisriskin muututtava todelliseksi”
– Nyt useiden kalastajien asenteet ovat sellaiset, että hyvin voi salakalastaa, koska siitä ei kuitenkaan jää kiinni, sanoo Luonnonsuojeluliiton norppa-asiantuntija Kaarina Tiainen.
Hänen mukaansa riskin kiinnijäämiselle on muututtava todelliseksi.
Metsähallituksen erätarkastaja Markus Rahikainen piti puheenvuoron muun muassa saimaalaisten kalastajien järjestämässä tilaisuudessa Savonlinnassa, josta media uutisoi norppakapina-otsikoilla.
– Erätarkastaja kertoi tarkastaneensa keväisen verkkokalastuskiellon aikana huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun Saimaalla 392 katiskaa, joista vain 182 oli täysin moitteettomia. Metsästäjien kanssa aiemmin toiminut Rahikainen ei ole metsästyspuolella törmännyt vastaavaan huolimattomuuteen.
Kalastajat joutuvat valvomaan itseään
Se, että kalastajat valvovat omiaan, on Luonnonsuojeluliiton mielestä kyseenalainen käytäntö. Kalastajat ovat tehneet valvontaa oman kalastuksensa ohessa.
Kalastajat ovat myöntäneet, että nyt kun he eivät saa huhtikuun puolesta välistä kesäkuun loppuun kalastaa verkoilla, niin se vähentää myös valvontaa.
– Kun kalastusrajoitukset tiukkenevat, niin heidän motivaationsa valvonnan tekemiseen vähenee samaa tahtia, Tiainen sanoo.
Suomessa verkkokalastus on luvanvaraista, mutta vasta-alkajakin voi kalastaa verkoilla, sillä luvan antaa kalastusosakaskunta. Käytännöt eri osakaskunnissa voivat olla kirjavia.
”Suuri hiljaisten joukko haluaa norpan säilyvän”
Suurin osa Saimaalla kalastavista on muualta tulleita. Muiden kalastusmuotojen kuin verkkokalastuksen suosio kasvaa koko ajan.
– Saimaalla on suuri hiljaisten joukko, joka haluaa norpan säilyvän. He pysyvät julkisesti hiljaa, koska eivät halua sotkeutua repiviin kiistoihin. Asiallinen keskustelu on paikoin mahdotonta ja suojelijoihin ja tutkijoihin kohdistuva kommentointi tiettyjen toimijoiden taholta hyvinkin asiatonta, sanoo Kaarina Tiainen.
Ammattikalastajat suhtautuvat yleensä hyvin
Vastapuolen väitteistä huolimatta Saimaan verkkokalastuskielto ei uhkaa ammattikalastusta, ja pääosa ammattikalastajista suhtautuu norppaystävälliseen kalastamiseen hyvin.
Suurin osa ammattikalastajien saaliista on muikkua, joka suurimmaksi osaksi troolataan norppaturvallisesti. Isoin uhka norpille ovatkin tällä hetkellä mökkiläiset ja paikalliset asukkaat, jotka eivät välitä tai joilla ei ole asiasta tarpeeksi tietoa.
Luonnonsuojeluliiton Kalasta oikein katiskalla- kampanja jakoi tänä vuonna 180 Weke-katiskaa, jotka on rakennettu norppaturvallisiksi. Lisäksi kahden viime vuoden aikana on jaettu lähes 10 000 nielurajoitinta norpalle vaarallisiin katiskoihin.