Lehtikuva/Sanna Heikintalo

Oppivelvollisuusiän noston vasemman laidan kriitikot liittävät sen kontrolliin ja vallitsevien olosuhteiden säilyttämiseen. Kysymyksen taustalta paljastuu perustavanlaatuisia käsityksiä työstä ja autonomiasta.

Hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuusiän nosto tulee vielä puhuttamaan syksyn aikana, kun demarit kannattavat ja kokoomus vastustaa. Vasemmistossa kannattajia on ollut enemmän, mutta keskustelua on käyty lähinnä uudistuksen yksityiskohdista eikä siitä, mitä se edustaa.

Kansanedustaja Anna Kontulan mukaan se, että oikeisto vastustaa jotain ei tarkoita, että mikä tahansa muu vaihtoehto olisi hyvä.

– Ylipäänsä se on äärimmäisen huono peruste millekään politiikalle.

Koulu on aika porvarillinen instituutio.

Hän näkee, että nokakkain aiheen äärellä ovat vanha oikeisto ja vanha vasemmisto.

– Itse en ole kummankaan kannalla. Se, että ihmisten mahdollisuudet toteuttaa itseään järjestelmän kautta torpedoidaan viimeistään yläasteiässä on ongelma, mutta ratkaisu ei ole lisätä velvoitteita, vaan lisätä velvoitteita viranomaisille.

ILMOITUS

Velvollisuus yskii nytkin

– Suurimmalla osalla nuorista, ketkä eivät jatka peruskoulun jälkeen minnekkään, on hirveät lintsausluvut jo ysiluokalla. Jos oppivelvollisuus ei pysty pitämään heitä ysillä, miksi sen jälkeen? Jos meillä on matemaattisesti vähemmän opiskelupaikkoja kuin ihmisiä tai ne ovat oudoissa paikoissa tai aloilla, jotka eivät kiinnosta, niin terve nuori reagoi näin.

– Ylipäätään ihmisten pakottamisen järjestelmässä pysymiseen pitäisi olla monella tapaa viimeinen keino. Perusajatus, että ihmisten pitää olla koko ajan jossain laitoksessa, on sinällään arveluttava. Se on helppo ajatus, mutta juuri sitä vanhaa ajattelua.

Kontulan mukaan homma pitäisi hoitaa Tampereen malliin.

– Siihen on aikanaan panostettu, on kymppiluokkia, välivuosia, starttiluokkia, kaikki jatkopaikkaa saamattomat tavoitetaan. Nivelvaiheen putoamiset on saatu hyvin lähelle nollaa.

Hän korostaa, ettei tiedä juuri tämänhetkistä tilannetta, mutta ainakin malli on käytännössä mahdollinen.

Pakkoyhteiskunnan vaara

– Laajempi filosofinen keskustelu on, että kun valtiot kilpailevat paikastaan arvoketjussa, työvoiman pitää olla tosi tuottavaa ja koulutettua, mikä tarkoittaa käytännössä, että osa syrjäytetään.

Kontulan mukaan pitäisi käydä vakavasti keskustelua siitä, että ansaitakseen paikan työelämässä ja ihmisarvon, joka tässä yhteiskunnassa siihen ikävä kyllä sitoutuu, on kyettävä käymään koulua 12 vuotta.

– Oppivelvollisuus on niin tiukka, että kuolevat lapsetkin joutuvat käymään koulua sen sijaan, että kirmailisivat auringonpaisteessa. Lukutaito ja koulutus ovat tärkeitä oikeuksia, mutta pitää muistaa myös pakkoyhteiskunnan vaara, että ollaan vain koneen osia.

– Ratkaisuni ei ole kokoomuksen esittämä koulupudokkaiden metsästys eikä demareiden koulupakko, vaan Tampereen malli, jossa nivelvaiheessa on hyvin voimakas interventio, muttei pakkoa.

Kontulan mukaan tämä tarkoittaa, että peruskoulunsa päättäville tarjotaan tukea ja neuvoja, mutta ilman pakkoa ja sanktioita.

Uusintaa vallitsevaa järjestelmää

Tutkija Tero Toivanen, jonka tausta on koulumaailmassa, opettajankoulutuksen parissa ja ay-liikkeessä, suhtautuu kriittisesti oppivelvollisuusiän nostoon.

Toivasen mukaan sitä tarjotaan patenttiratkaisuna paljon laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Ongelmanasettelun ja ratkaisun ideologiaa ei ole kyseenalaistettu.

– Ollaan ymmärryksessä, että nuoret syrjäytyvät, mutta onko tämä syrjäytymisdiskurssi sellainen, mikä vasemmiston kannattaa ostaa ja siihen reagoida? Jos, niin se on pois autonomiasta.

Toivasen mukaan kysymystä voisi lähestyä myös vasemmiston omista peruslähtökohdista.

– Yhteiskunnassa on instituutioita, jotka ovat rakentuneet uusintamaan vallitsevaa järjestelmää, koululaitos on sellainen de facto. Nyt oltaisiin tavallaan jatkamassa tätä järjestelmän pyörittämistä.

Ihminen ei kaipaa hyysäystä

– Toinen lähestymistapa, mikä on ollut vasemmistolle yhteiskunnallisessa analyysissa tärkeää on, että ihminen on itsenäinen toimija ja autonominen henkilö, joka ei kaipaa pakkoa tai hyysäystä. Tästä näkökulmasta syrjäytymispuheeseen pitäisi suhtautua hyvin kriittisesti.

Hyysäyksen vastustamisen ei tarvitse tarkoittaa oikeiston käsitysten ostamista.

– Heidän vastauksensa on järjestää yrittäjyyskoulutusta, se on hyvin erilainen näkökulma autonomiasta. Sisäisen yrittäjyyden uusliberaalia ajatusta on puskettu voimakkaasti sisään koulujärjestelmään.

Seuraukset on nähty. Suomessa on 150 000 itsensätyöllistäjää, joista moni elää köyhyysrajalla. Iso osa on tilanteessa vastoin tahtoaan.

– Se mikä mietityttää on, miten koulu kokonaisuudessaan toimii. Kasvatussosiologisissa tutkimuksissa on osoitettu pitkään, että koulu on aika porvarillinen instituutio. Lisäksi kontrollin ja tarkkailun kohteeksi joutuvat erityisesti työväenluokkaisesta taustasta tulevat nuoret. Heidän kielenkäyttöönsä, liikkumiseensa ja habitukseensa kiinnitetään erityistä huomiota.

– Tässä mielessä voisi kysyä, kohdistuuko vuoden lisäpätkä erityisesti työväenluokkaisiin nuoriin. Ei tarvitse olla rakettitieteilijä todetakseen, että näin on.

Sittenkin vain varastointia

– Kritiikistä seuraava askel on tietysti, että sanotaan sen olevan huonoista vähiten huono keino. Tai sitten voidaan luontevasti palata vasemmiston omaan näkemykseen koulutusjärjestelmästä. Kysyä, mitä olisi pitänyt tapahtua, ettei olisi tällaista ongelmaa.

Toivasen mukaan tarkastelun kohteeksi pitäisi ottaa itse koulutusjärjestelmä, sen pedagogiikka ja käytännöt.

– Voidaan myös katsoa työmarkkinoita ylipäänsä, kysymys on aika rakenteellinen. Järjestelmä on ongelma, kun työtä ei ole. Jos näin on, tämä näyttäytyy pelkkänä varastoimiskysymyksenä.

Usein esitettyä rinnastusta peruskoulujärjestelmän luomiseen, jota oikeisto jyrkästi vastusti, Toivanen pitää todella ontuvana.

– Peruskoulun ajatus on kuitenkin ollut, että luodaan universaali pohja, josta luokkaan katsomatta kuka tahansa voi ponnistaa eteenpäin. Se on sinällään huikea saavutus, sosiaalinen liikkuvuus on parantunut ja se on tuonut tasa-arvoa yhteiskuntaan.

Välineitä, ei valmiita vastauksia

Toivasen mukaan isoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin yritetään tarjota nopea poliittinen ratkaisu järjestelmässä, jossa itsessään on parannettavaa. Opetus voisi olla produktiivista reproduktiivisen sijaan.

– Iso kysymys tai vastaus on siinä, jos siis lähtökohtaisesti hyväksytään, että meillä tällainen instituutio on, että voitaisiin tarjota opetusta, joka problematisoi, tarjota kasvatusta, joka esittää yhteiskunnan ristiriitaisena ja tarjoaa välineitä myös oman taustansa pohtimiseen.

Toivasen mukaan kriittisen kasvatuksen kuuluisi näyttää, miten yhteiskunta on täynnä ristiriitoja kuten luokkaristiriitoja, tai että sisäisen yrittäjyyden sijaan ihminen voikin tarvita työmarkkinoilla kollektiivia.

– Yksi, josta olen jutellut muutaman nuorisotutkijan kanssa on, että nuoruuden käsite itsessään on syntynyt teolliseen yhteiskuntaan toisen maailmansodan jälkeen, hyvinvointivaltion ja porvarillistumisen yleistyessä.

– Siihen liittyy varmuus valmistumisesta, palkkatyöstä ja perheestä, mutta millä tapaa tällainen malli pätee enää nykyisin?

Duunarit kuriin ja tuottaviksi

– Jos taas asetetaan tämä historialliseen kontekstiin ja kysytään periaatteellista puolta, niin Suomessa 1800-luvun lopulla ja Englannissa 1700-luvulla työväenluokan muodostaminen oli sitä, että se piti saada kuriin ja kiinni palkkatyöhön.

Ideologiatasolla luotiin tietoisesti ilmapiiriä, että työväenluokka on laiskaa ja syrjäytyy ilman kontrollitoimia.

– Ja jos se tekee niin tuottavan palkkatyöyhteiskunnan piiristä, se on hirveä tuotantomenestys. Osa työväenliikkeestä hyväksyi sen ajatuksen, että on niin sanottu rupusakki, joka tarvitsee kontrollia ja pakkoa. Näitä katsottiin vähän, että on se jännä, kun ei tämä palkkatyö kelpaa.

Toivasen mukaan tämä näkemysero jakaa edelleen vasemmistoa.

– Voisi kysyä, että käsitelläänkö me nuoria samalla tavoin kuin ennen työväenluokkaa. Nähdäkseni vasemmiston pitäisi olla hyvin kriittinen ja tarkka siinä, lähteekö mukaan tällaiseen puheeseen.

– Pitää kysyä, mitä me oikeastaan ollaan tekemässä? Halutaanko me vahvistaa entisestään tällaista yhteiskuntaa?