Lehtikuva/ Anatolii Stepanov

Ukrainan parlamentti on hyväksynyt hallituspuolueiden äänin lain, jonka mukaan kommunistien parlamenttiryhmä hajotetaan. Seuraava askel voi olla koko puolueen kieltäminen. Asiaa koskeva oikeuskäsittely alkoi Kiovassa tällä viikolla.

Ukrainan parlamentin, Verhovna Radan puhemiehen Oleksandr Turtshinovin mukaan kommunistien ryhmän hajottaminen on historiallinen päätös.

– Toivon, että kommunistisia ryhmiä ei nähdä enää koskaan Ukrainan parlamentissa, hän julisti päätöksen jälkeen.

Taputuksia kuultiin erityisesti äärioikeistolaisen hallituspuolue Svobodan edustajilta, joiden tavoitteisiin kommunistien toiminnan kieltäminen on kuulunut jo pitkään.

Kommunistisen puolueen (KPU) puheenjohtajan Petro Simonenkon mukaan näin yritetään viedä ääni miltei kolmelta miljoonalta ukrainalaiselta, jotka äänestivät kommunisteja vuoden 2012 parlamenttivaaleissa. KPU keräsi tuolloin 13,2 prosentin kannatuksen.

– Päätöksellä halveksutaan avoimesti kansan tahtoa. Mutta aiomme jatkaa toimintaamme ja osallistua myös seuraaviin vaaleihin, Simonenko vakuutti puolueen nettisivuilla julkaistussa haastattelussa.

ILMOITUS

Kielto onnistui teknisellä tempulla, jolla muutettiin lakia parlamenttiryhmien säännöistä. Sen mukaan ne ryhmät, joissa kansanedustajien määrä on vähentynyt vaalien jälkeen, voidaan hajottaa. Kommunistit saivat vuoden 2012 parlamenttivaaleissa 32 paikkaa, kun ryhmässä on nyt 23 edustajaa. Osa on loikannut ja osaa on estetty aktiivisesti toimimasta.

Kommunistien toimintaa on muutenkin yritetty vaikeuttaa Radassa.

Äärioikeistolaisen Svobodan edustajat ovat useita kertoa hyökänneet puheenjohtaja Simonenkon kimppuun istuntosalissa kesken puheen. Lisäksi hän joutui aiemmin tänä vuonna polttopulloiskun kohteeksi, kuten KU uutisoi 20.6.2014.

Tällä viikolla Svobodan edustajat yrittivät viedä hänet väkivalloin ulos salista.

Seuraavana puolueen kielto?

Ukrainan viranomaisten seuraava askel on kieltää kommunistinen puolue maassa kokonaan. Oikeusministeriön ajaman jutun käsittely alkoi tällä viikolla Kiovassa.

Oikeussalin ulkopuolelle oli kokoontunut joukko äärioikeiston kannattajia tarkoituksenaan painostaa tuomareita kieltopäätöksen taakse. Oikeus kuitenkin päätti lykätä asian käsittelyä kahdella viikolla.

Tämän ohella Ukrainan pääsyyttäjä ja turvallisuuspalvelu ovat nostaneet kommunisteja vastaan yli 300 rikosjuttua.

Kommunisteja syytetään Ukrainan alueelliseen koskemattomuuden vaarantamisesta sekä tuesta Itä-Ukrainan separatisteille ja Krimin liittämiselle Venäjään.

Puheenjohtaja Simonenko muistuttaa, että hänen puolueensa on ainoa, joka on esiintynyt kaikkia sotatoimia vastaan. Krimin menettämisestä hän puolestaan syyttää Ukrainan nykyisen hallituksen taipumattomuutta.

EU-parlamentin vasemmistoryhmä tuomitsee

KPU:n ryhmän kieltäminen Radassa tuli mahdolliseksi sen jälkeen, kun presidentti Petro Poroshenko näytti asialle vihreää valoa. Hän allekirjoitti ryhmäsäännöksiä koskevan muutosesityksen aiemmin tällä viikolla.

Vielä kesäkuussa Poroshenko vakuutti Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle Strasbourgissa, ettei puolueita Ukrainassa olla kieltämässä.

– Ainoa tapa lopettaa puolueen toiminta on sitä kautta, että se ei saa vaaleissa tarpeeksi ääniä. Se on demokraattinen tapa, Poroshenko totesi kansainväliselle yleisölle.

Europarlamentin vasemmistoryhmä GUE-NGL on tuominnut jyrkästi kommunistien toiminnan vaikeuttamisen Ukrainassa.

– Tämä korostaa, että Ukraina on epäonnistunut velvoitteissaan osana kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Lisäksi se osoittaa vaarallista trendiä, jossa Ukrainan hallitus yrittää tukahduttaa kriittiset äänet maassa.

– Ryhmä esittää solidaarisuutensa Ukrainan kommunistiselle puolueelle ja tuomitsee kiristyksen, uhkailun, hyökkäykset ja omaisuuden tuhon, jonka kohteeksi puolue on viimeisten kuukausien aikana joutunut, GUE-NGL sanoo kannanotossaan.