Gazan sodan – jos näin epätasaisessa taistelussa voi sodasta puhua – on sanottu syttyneen molemminpuolisista nuorukaisten murhista. Todelliset syyt ovat kuitenkin syvemmällä.
Tämä sota on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Kun olosuhteet viime kuukausina muuttuivat, Israel ja Hamas tarttuivat siihen, minkä ne osaavat parhaiten: turvautuivat aseisiin.
Israelin syyt
Tosiasiassa Israel ei halua tuhota Hamasia, vaan heikentää sitä.
Israelin kannalta muuttunut olosuhde oli se, kun Gazaa hallitseva Hamas ja Länsirantaa hallitseva Fatah ilmoittivat huhtikuussa lopettavansa seitsemän vuotta kestäneen katkeran konfliktinsa ja muodostavansa yhteisen hallituksen. Hallitus vannoi virkavalansa kesäkuun alussa.
Tätä Israel ei missään tapauksessa halua. Se tahtoo pitää Hamasin vihollisena ja Fatahin rutiininomaisesti nöyryytettävänä ”neuvottelukumppanina”.
Israelissa on joskus ollut hallituksia, jotka ovat olleet valmiita rauhansopimukseen palestiinalaisten kanssa, joskin antamatta periksi juuri mistään. Benjamin Netanjahun oikeistohallitus ei kuulu niihin. Sille sopii aseellinen konflikti loputtoman ”rauhanprosessin” jauhamisen lomassa.
Viimeisin neuvotteluyritys Yhdysvaltain välityksellä kariutui huhtikuussa yhdeksän kuukauden tuloksettoman väännön jälkeen, ei mitenkään yllättäen.
Gazan sota torpedoi ”prosessin” taas vähäksi aikaa. Sota myös vahvistaa liitoksissaan natisevan Netanjahun heikon hallituksen yhtenäisyyttä.
Hamasin syyt
Mutta yhtä lailla kyyniset laskelmat sanelevat Hamasin toimintaa. Hamas on ajautunut tilanteeseen, jossa rahaa ja ystäviä on entistä vähemmän.
Hamas vaihtoi keväällä 2012 leiriä. Se siirsi poliittisen päämajansa pois Damaskoksesta ja ryhtyi Bashar al-Assadin sijasta tukemaan häntä vastustavia sunnikapinallisia Syyriassa.
Tämän seurauksena se menetti Iranin tuen, jolla oli rahoitettu suuri osa Gazan hallinnon menoista.
Siirto näytti vähän aikaa hyvältä, koska Egyptissä oli noussut valtaan Muslimiveljeskunta. Olihan Hamas 1987 perustettu juuri Muslimiveljeskunnan paikallishaaraksi.
Vuosi sitten kesällä tilanne muuttui taas. Sotilasjuntta kaappasi vallan Egyptissä ja julisti Muslimiveljeskunnan terroristijärjestöksi.
Egypti on sulkenut Gazasta johtavat salakuljetustunnelit, ja Gazan ahdinko on muuttunut entistä surkeammaksi.
Tässä tilanteessa sopivankokoinen sota sopii Hamasille. Se näyttäytyy vastarinnan tekijänä eikä alistujana.
Heikentäminen, ei tuho
Israel puhuu Hamasin tuhoamisesta, mutta tosiasiassa se ei halua sitä. Netanjahu tietää, että tyhjiön tilalle tulisi entistä radikaalimpia voimia. Hamas on sopivin riittävän ilkeänä pelotteeksi israelilaisille, mutta riittävän heikkona aiheuttamaan todellista vahinkoa.
Myös Egyptin nykyjohdolle sopii Hamasin heikentäminen. Sitten kun Gazaa on moukaroitu riittävästi, aletaan Egyptin välityksellä puuhata aselepoa.
Äärilinjat vahvistuvat
Kun avoimesta sotimisesta siirrytään takaisin ”normaaliin” vihanpitoon, tuskin mikään on olennaisesti muuttunut. Kumpikaan ei saavuta julkilausuttuja tavoitteitaan. Israel ei ole ratkaisevasti heikentänyt Hamasin kykyä ampua raketteja, eikä Hamas saanut olennaista lievennystä Gazan saartoon.
Ainoa, mikä muuttuu tuloksettoman ”rauhanprosessin” ja aseellisten yhteenottojen vuorottelussa on se, että kierros kierrokselta ääriasenteet vahvistuvat kummallakin puolella.
Selvin häviäjä on Fatah ja Mahmud Abbasin palestiinalaishallinto. Se ei ole saavuttanut myönnytyksillään mitään, vaan siirtokuntien jatkuvasti laajentuessa ”palestiinalaisvaltioksi” on jäämässä yhä elinkelvottomampi tynkä.
Israelissa Netanjahulla ei edes olisi liennytysvaraa, vaikka hän haluaisikin. Paine sekä hänen oman Likud-puolueensa sisältä että äärioikeistolaisilta hallituskumppaneilta vaatii pikemminkin entistä jyrkempiä toimia.