Lehtikuva/ John Thys

Jäsenmaita kuullaan uudelleen kiistellystä investointisuojasopimuksesta.

Kansalaisjärjestöjen kritiikki Euroopan unionin ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluihin on tuottanut tulosta. Euroopan komissio keskustelee uudelleen jäsenmaiden kanssa kiistellystä investointisuojasopimuksesta. Pohjana käytetään kansalaisjärjestöiltä saatua palautetta.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kesken on käyty investointi- ja vapaakauppaneuvotteluja (TTIP) viime vuoden kesäkuusta lähtien. Niitä jatketaan jälleen lokakuussa.

Tällä viikolla neuvoteltiin energia-, ympäristö- ja sääntelykysymyksistä sekä pienyrityksistä ja julkisista hankinnoista. Neuvottelujen arvioidaan kestävän yhteensä kolmisen vuotta.

Kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet neuvotteluja salamyhkäisyydestä, ja etenkin Yhdysvaltojen esittämät investointisuojasopimus ja kauppakiistojen välimiesmenettely ovat herättäneet suuria epäilyjä.

Omat tuomioistuimet riittävät

Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen ja monien tutkijoiden mielestä kauppakiistat tulisi viedä kulloisenkin toimintamaan omiin tuomioistuimiin. Tätä mieltä on myös tuleva komissaari Jean-Claude Juncker, jonka linjaukset kauppaneuvotteluista rauhoittivat hieman eurooppalaista ay-liikettä.

ILMOITUS

– On tärkeää, että komissio vakavasti harkitsee, tarvitaanko investointisuoja ja riitojenratkaisuun välimiesmenettelyä. Koko eurooppalainen ay-liike on sitä mieltä, ettei niitä tarvita, suomalaisten palkansaajajärjestöjen EU-toimiston FinUnionsin johtaja Pekka Ristelä sanoo.

Hän pitää Junckerin linjausta hyvänä.

– Vaikuttaa siltä, että nyt otetaan kriittisetkin kannanotot huomioon. Aiemmin tuntui, että komissio käyttää saamaansa neuvottelumandaattia kysymättä keltään mitään.

Ristelän mukaan avoimemmin rakennetulla sopimuksella on paremmat mahdollisuudet tulla hyväksytyksi Euroopan parlamentissa.

– Jos komissio olisi jatkanut aiemmalla linjallaan, sopimuksen taakse ei välttämättä olisi saatu parlamentin enemmistöä.

Investointisuojasopimus pelottaa

Ay-liikkeessä ja kansalaisjärjestöissä pelätään, että investointisuojasopimukseen vedoten voitaisiin ohittaa kansallinen lainsäädäntö. Yksi tällainen kiista on paraikaa meneillään Australian ja Philip Morris Asian kesken.

Australia kielsi joulukuussa 2012 tupakka-askeista valmistajien logot. Tupakkayhtiöt haastoivat valtion oikeuteen omaisuudensuojan rikkomisesta, ne hävisivät. Sen jälkeen Philip Morrisin Aasian yksikkö haastoi Australian uudelleen oikeuteen, koska maa rikkoo Hong Kongin kanssa tekemäänsä investointisuojasopimusta.

Euroopan ammattiyhdistysten yhteistyöjärjestön EAY:n kauppapoliittisessa työryhmässä istuva Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen pitää investointisuojaa hankalana.

– Tässä tapauksessa yhtiö laskee, että Hong Kongin kautta päästään parhaiten kiinni juttuun. Vastaavia piirteitä on monia.

Ay-liike haluaa, ettei EU lähde tekemään investointisuojasopimuksia minkään maan kanssa.

– Vaikka Juncker linjapuheessaan teki eroa investointisuojasopimukseen, hän ei sitä täysin tyrmää. Linja ei näytä olevan täysin selvä, Penttinen toteaa.