Lehtikuva/ Thomas Coex

Israel pyrkii hyökkäyksillään estämään palestiinalaisten yhdistymisen, sanoo dosentti Pertti Multanen.

Lähi-idän asiantuntija dosentti Pertti Multanen katsoo, että Lähi-idän konfliktin kiihtymisen lähtötilanne on kesäkuun kidnappauksia kauempana. Huhtikuussa palestiinalaisten Hamas ja PLO ilmoittivat yhteishallituksen muodostamisesta.

Kun hallitus muodostettiin kesäkuussa, Israel ilmoitti boikotoivansa sen toimintaa täydellisesti ja estävänsä sen ministereiden liikkumisen. Tässä tilanteessa mikä tahansa tapahtuma riittää käynnistämään massiivisen sotilaallisen operaation, Ylen Ykkösaamussa puhunut Multanen katsoo.

– Israel tavoittelee palestiinalaisten yhteishallituksen poliittisen arvovallan romauttamista, jotta tämä Israelin kannalta pelottava yhtenäisyyskehitys saataisiin pysähtymään, Multanen arvioi.

– Palestiinalaiset ovat jääneet yksin vaatimuksessaan itsenäisestä valtiosta, vaikka koko kansainväliseksi yhteisöksi kutsuttu YK tunnustaa sen, että itsenäinen Palestiinan valtio on välttämättömyys, jotta tämä konflikti saataisiin ratkaisua lopullisesti.

Multanen pitää erityisen vakavana, että alueella liikkuu kontrolloimattomasti aseita erityisesti Libyasta, Syyriasta ja Irakista. Vapaasti liikkuvat aseet tekevät Lähi-idän konflikteista entistä vaarallisempia.