Kun punaisten ”diktaattoriksi” sisällissodan lopulla valittu Kullervo Manner oli paennut Helsingistä, niin hänen työpöydältään löydettiin Arthur Cotterin ja Ernest W. Michelsonin käyntikortit. Molemmat herrat olivat tärkeitä brittiläisen tiedustelun Secret Intelligence Servicen (SIS) eli MI6:n edustajia.

Brittivakoilua Suomessa 1918–1941 käsittelevässä väitöskirjassaan Hänen majesteettinsa agentit Juho Kotakallio kertoo myös vähän tunnetuista englantilaisten tiedustelumiesten ja Suomen punaisen kansanvaltuuskunnan suhteista, joita on luonnehdittu jopa lämpimiksi. Taustana olivat tietysti käynnissä oleva maailmansota ja Suomen valkoisten saksalaissuuntaus.

Mutta erityisesti suomea osaavalla Arthur Cotterilla oli vankkoja vasemmistosympatioita, jotka herättivät huolta SIS:n piirissä ja myös sisällissodan voittaneissa Suomen valkoisissa. Brittivakooja joutuikin kahdesti lähtemään Suomesta vastoin tahtoaan.

Tammikuussa 1921 julkaistiin Pietarissa ilmestyvässä Vapaus -lehdessä Kullervo Mannerin artikkeli, jossa kerrottiin Cotterin ja kansanvaltuuskunnan lämpimistä suhteista sisällissodan aikana. Valkoisessa Suomessa yhä toimiva Cotter joutui mustamaalauksen kohteeksi.

Brittiagentti meni kolmasti naimisiin eroamatta kertaakaan.

Briteille Kauppakorkeakoulussa englantia opettanut Cotter oli tärkeä tietojen hankkija, koska hän tunsi Suomen perusteellisesti ja hänellä oli maassa laaja ja vaikutusvaltainen tuttavapiiri. Verkko brittiagentin ympärillä kuitenkin kiristyi, kun Hella Wuolijoen luo tehty kotietsintä toi lisätietoa miehen vasemmistolaisuudesta.

Muurmannin legioonasta britit värväsivät tiedustelutehtäviinsä suomalaisia punaisia, joista kirjassa mainitaan muun muassa Oskari Tokoi, Emil Elo ja Aarne Orjatsalo.

ILMOITUS

Värikästä väkeä

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan brittivakoilu vyöryi Suomeen, missä se toimi muun muassa raja-alueilla viranomaisten luvalla. Nämä luvat mahdollistivat myös rajan ylittämisen, sillä tärkein tiedustelukohde oli Neuvosto-Venäjä. Siellä briteillä oli vakoilijoita, joihin yhteydet oli parhaiten hoidettavissa Suomen alueen kautta.

Suomen yleisesikunta ja Etsivä Keskuspoliisi saivat ainakin osan brittien hankkimista Venäjää koskevista tiedustelutiedoista.

SIS:n tiedustelijoiksi värvättiin värikästä väkeä. Joukossa oli erityisesti Venäjällä toimineita teollisuusmiehiä ja bolshevikkeja vastustavia valkoisia emigrantteja. Värikkäin Suomessa toimineista vakoilijoista oli James Bondin esikuvaksi usein mainittu Sidney Reilly, jonka väitettiin maailmansodan riehuessa käyneen tapaamassa Saksan keisaria. Venäjän salainen palvelu Tseka onnistui kuitenkin lopulta nappaamaan hänet operaatio Trustin yhteydessä. Reilly teloitettiin kidutusten jälkeen Moskovassa 1925.

Reilly ei kuitenkaan ollut ainoa Suomen brittivakoilija, jota on pidetty 007:n esikuvana. Toinen oli Rex Bosley, josta aikoinaan tuli presidentti Urho Kekkosen kontakti Englannin tiedusteluun. Bondimaisia kykyjä lienee ollut myös brittiagentilla, joka meni kolmasti naimisiin eroamatta kertaakaan.

Tietysti brittien agentit raportoivat myös Suomesta. Esimerkiksi Mannerheimin tekemisiä seurattiin tarkasti ja varsin pian SIS vakuuttuikin siitä, että vakoinen kenraali ei ollut saksalaismielinen, kuten tuolloin monet muut Suomessa.

Lapuanliikkeessä nähtiin uhka

1930-luvulle tultaessa SIS kärsi kovia tappiota kamppailussaan Neuvostoliiton vahvistunutta tiedustelua vastaan. Tutkija kuvaa tilannetta: ”Emigranttien ja loikkareiden käyttäminen sekä Ison-Britannian että Suomen tiedustelussa kostautui, koska joukkoon pääsi epäluotettavaa ainesta. Vaarana oli, että agenteista tulisi kaksoisagentteja, jotka palvelivat kahta tai useampaa isäntää.”

Brittitiedustelun huomio kohdistui Venäjän lisäksi myös Saksaan, jossa natsit olivat nousussa. Samoin kuin Suomeenkin, jonka Lapuanliikkeessä nähtiin oikeistolaisen vallankaappauksen uhka. Lontooseen raportoitiin: ”Viime yönä Despard kertoi minulle, että yleisesikunnan sijasta Suojeluskunta on fasistisen liikehdinnän taustalla.”

Magillista Janne Mäkelä

Jo 1930-luvulla Suomeen ilmaantuu myös brittivakooja James Magill, joka pian tunnettiin myös Janne Mäkelänä. Bosleyn lailla hän puuhasteli erilaisissa peitehommissa, joissa oppi maan kielen ja tavat. Molempien miesten uran tähtihetket ajoittuivat tosin kirjan ulkopuolelle, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Silloin Bosley saattoi kertoa Kekkoselle Suomen olevan hänen toinen kotimaansa.

Talvisodan aikana Magill toimi jo sotilasasiamiehenä pitäen yhteyttä Suomen johtohenkilöihin. SIS oli hyvin pessimistinen Suomen mahdollisuuksiin talvisodan alkaessa, mutta Suomen suurvoitot muuttivat tilanteen. Jopa tiedustelumiehiä tarjoutui vapaaehtoisiksi ja avustusretkikuntien valmistelu aloitettiin.

SIS:n asiamiehet pyrkivät kaikin tavoin auttamaan Suomea. Eräs tärkeimmistä oli Paul Dukes, joka vielä jatkosodan alussa ymmärsi Suomen motiiveita ja katsoi Suomen ja Saksan käyvän eri sotia.

Välirauhan aikana brittien tiedustelun huomio kiintyi luonnollisesti Saksan aseman vahvistumiseen Suomessa. Kirja päättyy varsinaisesti Ison-Britannian sodanjulistukseen Suomelle 6. 12. 1941, mutta senkin jälkeen SIS jatkoi jossakin määrin toimintaansa Suomessa. Apurina oli kirjailija Erkki Vala, joka muutamine ystävineen joutui vankilaankin.

Juho Kotakallio aikoo jatkaa brittivakoilun tutkimista Suomessa sotien jälkeiseen aikaan. Jatkotutkimusta vaikeuttaa sama ongelma kuin kovan uurastuksen vaatinutta väitöskirjatyötäkin; SIS:n arkistot ovat yhä kiinni. Lisäksi muissa arkistoissa olevia asiakirjoja on Kotakallion mukaan systemaattisesti tuhottu.

Juho Kotakallio: Hänen majesteettinsa agentit. Brittitiedustelu Suomessa 1918–1941. Atena 2014. 297 sivua.