Johannes Wilenius

Ryhmäteatterin kesänäytelmässä aika vuotaa ja eläimet pöpisevät.

Heti esityksen alussa alkaa kova pöpinä (puhe) ja kohkaaminen. Se saa lievästi tuskaantumaan: tätäkö kaksi ja puoli tuntia?

Kaahottamiseen, vauhtiin ja tyylilajiin sopeutuu katsomossa kuitenkin nopeasti ja esityksen tempokin rauhoittuu, ainakin hetkittäin.

Juha Kukkonen on dramatisoinut ja ohjannut Suomenlinnan kesäteatteriin löyhästi Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa ja Liisa Peilintakamaassa -teoksiin perustuvan näytelmän.

Kukkonen on sekoittanut soppaan aineksia muun muassa Peter Panista ja Robin Hoodista ja mausteita klassikkosaduista Tolkieniin ja Narnia-tarinoihin. Hahmot ovat saaneet piirteitä Ihmemaa Ozin tyypeiltä.

Kahden edelliskesän näytelmien tapaan tekstiin on kirjoitettu viittauksia myös tähän päivään.

ILMOITUS

Viime kesänä kylmäsydäminen Peter Pan oppi solidaarisuuden merkityksen, nyt ollaan huolissaan maapallon kantokyvystä ja ilmastonmuutoksesta.

Herttakuningattaren yksinvalta ja luonnonvarojen ryöstö ovat alkaneet näkyä ympäristössä. Mutavyöryt ovat haudanneet Hobittien niemimaan ja Mikä-Mikä-Maa tulvii.

Maata pelastamaan tupsahtaa kaninkolosta Alice (Anna-Riikka Rajanen), vaikka pitkään aikaan ei tiedetäkään onko hän se-jota-on-odotettu.

Hölynpölyä ja kitistyscolaa

Lewis Carrollin 1800-luvulla kirjoittamat Liisa-tarinat edustavat brittiläistä nonsensea (suom. hölynpöly). Niissä logiikkaa ja sanoja väännellään kuin tiskirättiä.

Carrollin tarinoita on tulkittu sekä huumehuuruisiksi fantasioiksi että viktoriaanisen ajan tapoja kritisoiviksi satiireiksi.

Kukkonen on runoillut (kirjaimellisesti) sekaan paljon omiaan ja leiponut suomen kielestä monenlaisia sanaleikkejä. Tarina poukkoilee sinne tänne kuin hätääntynyt rusakko eikä siinä välillä tunnu olevan päätä eikä häntää laisinkaan.

Punaisena lankana on alati vuotava aika ja kehyksenä nykyihmisen toimet maapallolla. Valtaa käytetään väärin ja luonnonvarat loppuun.

Tämän vakavan viestin päällä on runsas satumainen kuorrutus. On hassuja hahmoja ja huikeaa ilma-akrobatiaa, silmänkääntötemppuja, hieman irralliseksi jääviä musiikkinumeroita ja Jussi Kärkkäisen hienosti suunnittelema äänimaailma.

Kitistyscola muuttaa pieneksi ja kurotuskakku kasvattaa suureksi. Tempun tekeminen teatterilavalla on vaatinut mielikuvitusta.

Janne Siltavuoren valtavien hammasrattaiden hallitsema lavastus, Niina Pasasen puvustus ja Viivi Kuusimäen kekseliäs rekvisiitta luovat esitykselle vaikuttavat puitteet.

Oula Kitin taistelukoreografiat hidastuksineen toimivat ja naurattavat.

Vaikka ihmemaasta on viety värit, on Kukkosen sanoma lopulta optimistinen: On uskottava mahdottomiin asioihin, kuten siihen että ihmisiltä löytyy yhteinen tahto ja että eläimet pöpisevät.

Mörmökki ja Jappervokin peurastus

Anna-Riikka Rajanen tekee ison roolinsa energisesti ja hallitsee valitun tyylilajin hyvin. Ei ole Rajasen vika, että minuun tämä lasten animaatioelokuvat mieleen tuova tyyli ei jostain syystä pure, ei tunteen tasolla ainakaan.

Hahmoina esiin nousevat myös reppana, mutta hauskasti riimittelevä Ruskea Rusakko (Juha Pulli) ja hurmaavan hirvittävä Herttakuningatar (Sirja Sauros).

Mörmökki (Aarni Kivinen) on pelottava susimainen peto ja Herttajätkä (Eino Heiskanen) kuin Mad Max -elokuvista karannut.

Kesäteatteriretki Suomenlinnaan tarjoaa kaikille aisteille jotain. On höyryä ja suhinaa, naurua ja makkaraa, ja takapuolen hieman koville laittava kahden ja puolen tunnin kesto. Linnoituksen muureista hohkaava kylmyys ja kosteus pysyvät loitolla, kun kääriytyy vilttiin. Pipo ja hanskat eivät silti ole katsomossa liioittelua.

Esityksen seitsemän vuoden ikäraja on perusteltu. Esimerkiksi Jappervokki-hirviön peurastus on hurjan hienosti toteutettu ja hurja kohtaus. Pää poikki!

Liisa ihmemaassa – tyttö joka aikaan putosi. Ryhmäteatteri Suomenlinnan kesäteatterissa.
Perustuu osin Lewis Carrollin tarinoihin. Ohjaus ja dramatisointi: Juha Kukkonen. Rooleissa mm. Anna-Riikka Rajanen, Aarni Kivinen, Eino Heiskanen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Sirja Sauros ja Juha Suihko.