Annika Lapintien mukaan Suomea ajetaan sotilasliittoon riippumatta siitä mikä on kulloinenkin ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne.

Kansanedustaja Annika Lapintien mukaan Ukrainan tilannetta käytetään häikäilemättä keppihevosena sekä puolustusmenojen kasvattamiseksi että Suomen liittämiseksi sotilasliitto Natoon.

”Kummallisin esitetty väite on, että Suomessa ei muka käytäisi tai saisi käydä Nato-keskustelua. Suomessahan käydään Nato-keskustelua koko ajan, viimeksi Kultarannassa. Myös kansalaisten mielipiteitä luodataan säännöllisesti. Ehkä Naton kannattajia harmittaakin se, että myös Naton vastustajat yrittävät osallistua tähän keskusteluun”, hän totesi tiistaina blogissaan.

Lapintien mukaan samat Nato-henkiä puhkuvat poliitikot ovat ajaneet Suomea jo vuosikaudet sotilasliittoon riippumatta siitä mikä kulloinenkin ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on. Nato-jäsenyyttä perustelemaan on lisäksi taas nostettu estradille monenlaisia turvallisuuspolitiikan tutkijoita näkemyksineen.

Uhkana kansallismielisyys

Hän itse perää äkkikäännösten sijaan Suomen turvallisuuspolitiikkaan jatkossakin vakaata harkintaa.

Lapintie kirjoittaa, ettei kriisien syihin ei kyetä puuttumaan sotilaallisin keinoin.

”Euroopan uhkana on eri maissa lietsottu kansallismielisyys, jota käytetään politiikassa hyväksi niin Venäjällä kuin muuallakin Euroopassa. Äärikansallismielisyyden uhkaa ei poisteta asein, vaan ennen kaikkea saamalla aikaan työpaikkoja, myönteinen talouskehitys, ja rajat ylittävää kanssakäymistä.”